tiistai 26. helmikuuta 2019

Petäyksen kisat, Vanajavesi 23.2.

Petäyksessä oli kisa-aikana 9-14, puolen tunnin siirtymillä. Kisassa tavoiteltiin suurinta ahvensaalista, mutta myös 5 ahvenen kilpailu sisältyi samaan kisaan.

Odotukset olivat treenin jälkeen korkealla, ja piti hieman malttaa mieltään ettei ihan liikaa sitä hehkuttaisi ennen kisaa. Joka tapauksessa arvelin ennen kisaa saaliini asettuvan jonnekin 15-20 kilon tietämille.

Ajattelin sen verran hämmentää kilpapilkkiväkeä, että otin kilpailuun ahkion, kuuden tuuman kairan ja sen kaikuluotaimen, kun se oli tässä kisassa sallittu. Useimmilla tuntuu olevan ennakkoluuloja kaikuluotaimen hyödyllisyydestä, mutta treenin perusteella ajattelin siitä tässä tapauksessa olevan enemmän hyötyä kuin haittaa.

Päätin ennen kisaa, että jos yksikin kilpailija lompsii perässäni samaan suuntaan, en mene suoraan parhaille treenialueille vaan aloitan lähempää lähtöä paikasta, jossa oli myös treenissä hyvin kaloja, mutta keskikoolta selvästi pienempää. No, myös Niko oli menossa samalle alueelle, ja loppujen lopuksi kävelin hänen perässään tuolle paikalle. Muutamia kilpailijoita tuli perässä, ja ajattelin noin tunnin verran viettää alueella aikaa.

Päätin aloittaa kisan ketjupilkillä (Sepeteus55). Kala oli yllättävän tiukassa ensimmäisillä rei'illä, ja isommat ahvenet loistivat poissaolollaan, vaikka niitä edellispäivänä tuostakin nousi. Vasta päästyäni noin 7m veteen sain yhden isomman ahvenen ja toinen irtosi. Lähialueella olevat pari kilpailijaa sen sijaan tuntuivat paremmin viihtyvän samoilla rei'illään. Siirryin vajaa 100 metriä toiseen kohtaan, kun en oikein löytänyt kaloja. Sieltä alkoi heti ahventa nousta 4-5m vedestä, mutta jotenkin syönti tuntui huonolta ja vaihdoin tapsipilkkiin, tällä kertaa 50mm Pöysti. Oikeastaan aina kun pilkin sai alas, oli kala heti kiinni. Alkuun nousi 30-50g ahvenia muutama, mutta nopeasti koko putosi 15-25 grammaan. Sen kokoisia en jäänyt pilkkimään ollenkaan, vaan heti uutta reikää jäähän hieman syvempään veteen. Samalla vaihdoin tilalle nopean n. 15g painavan liukupilkin, jota käytin esim. Vesijärven kisoissa.

Päästyäni 8m veteen alkoi tapahtua. Sain peräkkäin kymmenkunta keskipainolta n. 200g ahventa, mutta sitten kalantulo lakkasi. Kello oli tuossa vaiheessa jotain 10, ja alkuperäisen suunnitelman mukaan olisi pitänyt vaihtaa toiselle paikalle, mutta jäin kuitenkin vielä puoleksi tunniksi alueelle yrittämään kun vastoin odotuksia tuosta alkoi nousta noin suurta kalaa. Seuraavat kymmenkunta reikää eivät kuitenkaan ihmeemmin lisää kaloja antaneet, ja päätin juosta suoraan treenin parhaalle paikalle, kello oli puoli 11. Tuossa vaiheessa ahvenia oli minulla kasassa arviolta 3-4 kiloa.

Vajaan kilometrin juoksumatka ja reikä jäähän. Vaan kaiussa ei näkynyt kuin yksi kala alla. Hetken houkuttelu, ja raskaamman puoleinen kala kiinni....puolen kilon lahna! Uusi reikä hieman syvempään veteen ja kalaa oli heti alla paljon. Muutaman ahvenen jälkeen otin kaiun anturin kokonaan pois tieltä, kun hetken aikaa ahvenet löivät rajusti pilkkiin. Kalaa tuli lähes taukoamatta samasta reiästä noin 7 kiloa, ja liki kaikki ahvenet olivat 100-300g. Täytyy sanoa, että ihan tällaista tykitystä en treenin perusteella uskaltanut edes toivoa.

Vaan seuraavat pari reikää oli jälleen tyhjiä. Kauaa ei tarvinnut kuitenkaan kalaa hakea, vaan löysin nopeasti kohtalaisen kokoisen alueen, josta sai kalaa joka reiästä. Yleensä reiät antoivat 5-10 isompaa ahventa, jonka jälkeen koko pieneni ja sai tehdä uuden reiän. Tuollakin tahdilla kaloista kertyi painoa mukavasti noin 1-4kg joka reiästä. Yhden aikoihin tahti alkoi hiipua, kun olin aika kattavasti rei'ittänyt alueen. Arvioisin, että tuohon aikaan oli ahventa kasassa noin 22 kiloa. Viimeinen tunti meni vähän säntäilyksi, kun yhtään parempaa reikää ei enää osunut. Ahventa tuli kyllä monestakin reiästä hyvää tahtia, mutta koko meni turhan pieneksi. 5-10kpl yli 100g ahvenia osui kuitenkin vielä viimeiseen tuntiinkin.

Ihan hirveästi pelivaraa en paluumatkalle jättänyt, vaan loppuun asti tuli pilkittyä. Rannassa taisi jäädä aikaa nelisen minuuttia, ja ehkä 80% matkasta juoksin takaisin ahkiota vetäen. Olin varma, että 20kg rajapyykki tulee menemään selvästi rikki, mutta ajattelin että oma kisaennätys jää vielä haaveeksi. Siitä jäin reilun kolmen kilon päähän, mutta ilmeisesti saaliini 25435g oli uusi Vanajaveden ennätys. Samalla neljäs 20kg ylitys ahvenkisoissa (2x Vanaja, 1x Pyhäjärvi, 1x Vesijärvi). Ahvenia saaliissa oli yhteensä 327kpl, joten keskipainoksi muodostui 77,8 grammaa. 5 isointa ahventani painoivat 1555g, mutta sillä ei ollut asiaa ainakaan kärkikaksikkoon 5 ahvenen kisassa, onnittelut vielä tuosta Aleksille!

Niko oli kilpailun toinen myöskin 20kg ylityksellä. Täytyy kyllä sanoa, että yllätyin, että tuostakin paikasta nousi kaloja niin hyvin.

Tosiaan valtaosan ahvenista pilkin 6-9m vedestä nopealla tapsipilkillä. Koukun koko 12, mutta isommille olisi varmasti toiminut isompikin morri/koukku. Syöttinä käytin melkein pelkästään kärpäsentoukkaa, kun se tuntui toimivan silmää paremmin. Muutamaan otteeseen kokeilin ketjua, mutta mielestäni tärppejä sai odotella selvästi kauemmin. Kalat pilkin keskimäärin 2-3 metriä irti pohjasta, kaiusta oli hyvä seurata, millä korkeudella ahvenet milläkin hetkellä olivat. Aivan satavarma en ole kuitenkaan, oliko kaiusta hyötyä vai ei. Kertaalleen sain siiman aivan solmuun anturin ympärille, ja muutamia kertoja kala meinasi tarttua anturin johtoon. Yhtäkään kalaa en karkuuttanut kaiun takia. Kaiun avulla pystyin hylkäämään tyhjät reiät nopeammin, mutta toisaalta paikanvaihto vie enemmän aikaa kun pitää anturia nostella...


Maksimaisen pönttö kävi melko ahtaaksi

Ahvenilla oli melko runsaasti kuoreita mahassa


TULOKSET: (kaikki eivät punninneet)

Nuoret:
Aleksi Äimänen 9530g. 

Aleksilta löytyi kilpailun 5 suurinta ahventa: 1810g


Naiset:
1. Ritva Hakkola 9985g
2. Sirpa Vuohelainen 3780g
3. Inga Mäkelä 1905g
4. Lea Kujanpää 1440g
5. Kaija Lindberg 720g

Miehet 60
1. Pertti Järvinen 15830g
2. Juha Kokkola 9890g
3. Martti Virtanen 9660g
4. Kari Rosberg 8680g
5. Pekka Heinonen 7335g
6. Olavi Palosaari 7070g
7. Tapio Auvinen 4850g
8. Jari Kopra 4760g
9. Olavi Pärssinen 3060g
10. Risto Mäenpää 2700g
11. Risto Ruoho 2595g
12. Pekka Survo 2370g
13. Pertti Koskinen 2095g
14. Reima Moisio 1580g

Miehet
1. Atte Mustalahti 25435g
2. Niko Saarinen 20240g
3. Pentti Takaniemi 16925g
4. Pekka Matikainen 11810g
5. Markus Siivonen 11055g
6. Ahti Leppänen 10540g
7. Kalle Lehto 10055g
8. Aleksanteri Hietakangas 9830g
9. Juha Rantala 9735g
10. Jari Multanen 9130g
11. Timo Kinnunen 8480g
12. Petro Virtanen 8014g
13. Jyri Korkeila 7290g
14. Lauri Sipilä 6040g
15. Samu Mäkinen 4965g
16. Jouni Piipponen 4810g
17. Vesa Virtanen 3030g
18. Jouni Saarinen 2800g
19. Jaakko Salminen 1350g
20. Olli Mustonen 975g


maanantai 25. helmikuuta 2019

Vanajavesi, Petäys, kisatreeni 22.2.

Viime perjantaina tuli "käytyä" Vanajalla ensimmäistä kertaa tänä talvena ja samalla treenailemassa kisaan. Viime vuoden Petäyksen kisaan tuli mentyä kylmiltään ja saalis taisi olla jotain 8 ahventa, joten siitä lähdettiin ainakin parantamaan. Kalaisalla Vanajalla on myös todella paljon niitä no... niitä vähemmän kalaisia alueita.

Perjantaina olin jäällä hieman kahdeksan jälkeen aamulla. Samalla testiin pääsi uudet pilkkitossut uusilla piikeillä. Jo ensi askelista alkaen huomasi, että nyt on tossu kohdillaan, pito oli aika lailla täydellinen. Jos joku sanoo että Icebugeissa, suunnistusnastareissa tai Sarvoissa on hyvä pito, niin silloin ei ole tällaisia piikkejä kokeillut. Kyllä hieman harmittaa millaisilla piikeillä sitä on tullut luisteltua liukkailla jäillä monta vuotta.

Treenin tein siis kävellen, ahkiota ja kaikuluotainta vetäen. Itse asiassa kaiun otin sen takia, kun huhujen mukaan kalantulo oli ollut ainakin viikon verran tuolla jo todella heikkoa. Näin pääsin ainakin näkemään onko kaloja alla vai ei ja syövätkö ne. Treenin päätin pilkkiä värikoukulla ainakin aluksi. Mukana oli myös tasureita, morrit ja pari ketjupilkkiä. Tapsivehkeitä en mukaan ottanut, koska en ole oikein koskaan saanut niitä Vanajalla pelittämään.

Treenin aloittelin Lusinselän puolelta alueelta, jossa oli ainakin pari edellistalvea ollut paljon niin ahvenia kuin pilkkijöitäkin. Nyt alueella ei ollut näistä kumpaakaan. Tosin hetken päästä yhteensä kolme muuta pilkkijää oli näköpiirissä, joista ainakin kaksi potkukelkkailevaa oli treenareita.

Jäällä näkyi pieniä reikärykelmiä, ja sainkin ahvenia kun näiden kohtien läheltä koitin. Kalaa kuitenkin oli alla sen verran vähänlaisesti, että jatkoin koko ajan suoraviivaisesti matkaa kohti toista puolta Lusinselästä. Itse asiassa tuossa välissä meni tunti siten, että sain vain kaksi ahventa. Rei'itin pelkästään 3-7m vesiä.

Yhdestä kohtaa löytyi sopivan oloista penkkaa, ja alla oli parilla reiällä heti isoa ahventa. Ensimmäisestä reiästä otin kaloja talteen kaksi ja toisesta yhden, isoin ahven hieman vajaa 300g. Näin kuitenkin kaiusta, että isoa ahventa oli alla enemmänkin. Tuossa vaiheessa pidin tuota varsin potentiaalisena kisapaikkana, ja koitin kovasti etsiä alueelta varapaikkoja. Seuraavat kymmenkunta reikää eivät kuitenkaan antaneet lisää kaloja, kun jatkoin matkaa eteenpäin.

Tässä vaiheessa päätin pitää ensimmäisen evästauon, kello taisi olla jo jotain 12. Tuossa vaiheessa huomasin, kun toinen treenaaja päätti tulla kohti. Päätin pelata varman päälle kalapaikkani suojelun, ja tainnutin äkkiä suurimmat ahvenet ja työnsin piiloon vapataskuihin. :D

Kokeilin tauon jälkeen etsiä ahvenia vielä matalemmasta, mutta en saanut edes niitä pikkuahvenia. Vasta kun löysin taas sopivan oloista penkan reunaa uudesta paikasta, oli kaloja alla ihan hyvin. 30-50m reikävälillä etenin, ja parista reiästä peräkkäin sain keskipainolta n. 50g ahvenia oikein hyvää tahtia. Kala-alue oli kuitenkin todella pieni, sillä en seuraaviin 15 reikään saanut kuin muutaman pikkuahvenen.

Kello oli jotain 14, ja päätin tehdä parin kilometrin siirtymän yhteen menoon seuraavalle paikalle. Sen verran lämmin päivä oli, että piti siirtymäksi ottaa takkia pois päältä. Tuolta alueelta koitin vain kaksi täsmäkohtaa, pari pientä monttua. Toisessa oli vähän kaloja, mutta ei houkutellut tuokaan paikka. Jälleen kilometrin siirtymä seuraavalle paikalle. Tältä paikalta sijoituin Vanajapilkissä toiseksi vuonna 2011, ja varma voitto meni siihen kun en aloittanut silloin siitä...No, sen jälkeen siinä ei ole oikein ollut kaloja, eikä ollut nytkään paitsi yhdeltä reiältä sain muutaman ahvenen ja olisi siinä alla ollut lisääkin.

Siirryin "ison selän" eli Vanajanselän puolelle, kello taisi olla 15. Kokeilin yhden saaren reunaa, jossa joskus oli isompaakin ahventa, mutta nyt ei siitäkään tullut merkkiäkään kaloista. Jatkoin yhden syvänteen päähän 4-6m veteen, ja siitä osui yksi oikein hyvä reikä. Reilun viiden metrin vedestä tuli hyvää tahtia 30-40g ahvenia. Tuokin vain oli ainoa kalareikä, ja seuraavat toistakymmentä reikää oli taas tyhjiä. Seuraavaksi siirryin kokeilemaan muutaman sadan metrin päähän pari paikkaa n. 3m vedestä, jossa toissatalvena oli hyvin kaloja. Toinen paikka vaikutti tyhjältä, mutta seuraavalle paikalle heti ensimmäinen reikä osui. Ahventa tuntui olevan alla oikein reilusti, mutta se oli pienehköä. Joka tapauksessa tuossa kohtaa tuli ensimmäinen aavistus, että ei taidakaan olla kannattavaa lähteä kisassa Lusinselän puolelle vaan se olisi iso riski.

Mutta sama toistui jälleen: toista kalareikää ei osunut tällekään seudulle, vaikka taas toistakymmentä reikää tein, osaa olla kalat pienissä pisteissä! Kello taisi olla 16.30, ja vielä päätin lähteä kävelemään uusille paikoille. Ihan piti tarkistaa tuossa vaiheessa, koska aurinko laskee, ja laskuaika oli jotain 17.30.

Kokeilin yhdeltä tutulta paikalta vähän syvemmästä 4-8m vedestä, ja oli aivan kuin olisi järveä vaihtanut. Joka ikisestä reiästä nousi ahvenia hyvää tahtia. Koko oli pienehköä muuten, mutta joka reiästä osui ainakin yksi yli 100g bonusahven sekaan. Tuossa on tullut käytyä pilkillä pari kertaa aiemminkin, mutta kalaa ei lähellekään tuohon malliin ole ennen ollut.

Ajattelin, että tässä voisi olla kisapaikka, ja kattelin vielä syvyyskarttaa. Löysin vähän vastaavanoloista pohjanmuotoa vielä kauempaa lähdöstä, ja päätin juuri ennen auringonlaskua kävellä vielä sinne. Ensimmäinen reikä osui turhan matalaan ja oli tyhjä, mutta osuttuani 5-8m penkkaan alkoi ahvenia nousta. Kokeilin jopa kaverin tekemää tasuria tuossa ja sain silläkin keskipainolta 100g ahvenia. Kalaa oli alla paljon ja keskikoko oli parempaa kuin edellispaikassa, joten kisasuunnitelmat meni vielä uusiksi. Alue oli jo melko rei'itetty ennen minua, mutta silti kalaa tuntui olevan hyvin.

Siirryin vielä vähän matkan päähän seuraavalle paikalle, ja sieltäkin nousi ahvenia hyvää tahtia 4-8m vedestä. Tällä kohdalla ei ollut kukaan muu pilkkinyt. Tuolla tuli jo värikoukullakin yhdestä reiästä 3 yli 100g ahventa peräkkäin ja keskikoko oli hyvää. Kauaa en ehtinyt aluetta kartoittaa, sillä tuli sen verran hämärä, että piti lähteä kävelemään takaisin autolle.

Tunti siinä kävellessä menikin, ja päivän päätteeksi laskeskelin, että 22,5km tuli kuljettua ja jäällä olin yhteensä 10,5 tuntia. Vielä kun ajomatkoihin meni pari tuntia, sitä sai kotona selitellä missä olen koko päivän ollut. :) Treenisaaliini oli yhteensä 106 ahventa / 5,1 kiloa, joista melkein 4 kiloa ongin viimeiseen pariin tuntiin. Ei ollut siis vaikea valita, mille suunnalle kisassa lähden.

Ai niin, kala tuntui olevan koko treenipäivän valmiiksi välivedessä, sekä Lusinselällä että Vanajanselällä, ja varsinkin Lusilla. Olikin hyvin mielenkiintoista nähdä, kun pilkin pudotettua lähti välillä ahvenia uimaan alaspäin kohti pilkkiä, eikä ylös. En ole tuollaista havainnut vielä koskaan tätä ennen kaiun kanssa pilkkiessäni.

Isoimmat kysymysmerkit ennen kisaa olikin:
-otanko kaiun, kun se on tässä kisassa sallittu?
-otanko ylipäätään ahkiota, kun on tuulista keliä ennustettu?
-otanko 6 tuuman kairan vai pienemmän
-kävelenkö suoraan ykkös tai kakkospaikalle, vai aloitanko lähempää kolmospaikalta?


Reenikalusto

torstai 21. helmikuuta 2019

Mestaripilkit, Vääksy, Vesijärvi 17.2.

Vääksyn kisaan en ehtinyt tai viitsinyt tällä kertaa treenata. Odotukset oli kuitenkin jonkunlaiset, kun tuolla viimeksi tuli kisassa ongittua lähemmäs 17 kiloa. Ajattelin kuitenkin lumettoman jään vuoksi ahvenen olevan jonkin verran nirsommalla otilla ja syvemmässä, kun kelikin oli aurinkoinen.

Kisa-aika oli 10-14, TUNNIN siirtymillä. Takarajalle oli matkaa reilut 3 kilometriä, joten kiirettä ei tarvinnut pitää, vaan pikemminkin aika kävi pitkäksi kun odottelin alkusiirtymäajan päättymistä. Enkä edes tainnut mennä ihan 3 kilometrin päähän. Osanottajia oli toista sataa, joten yksin ei tarvinnut pilkkiä edes kisan alussa.

Eli aloittelin kisan suunnilleen samalta alueelta, kuin mihin pari vuotta sitten tuolla kisan lopetin. Tosin sen verran vaihtui tuo suunnitelma, että päätin aluksi pilkkiä lumisten alueiden alta, kun niitä oli alueella jonkin verran. Päätin aloittaa kisan nopealla ihohkolla tapsipilkillä.

Aloitusreiällä oli vettä kuutisen metriä, ja siitä nousi heti ainakin puoli kiloa ahvenia. Kala oli muuten kovin pientä, mutta yksi noin 150g ahven erehtyi tarttumaan mahastaan morriin. Lähialueen muut lumipaikat täyttyivät myös nopeasti kisailijoista, ja moni näistä näytti myös kaloja saavan.

Koitin vielä toisen reiän samalta alueelta, mutta en saanut kaloja ja vaihdoin reilusti aluetta isolle lumiselle alueelle, jossa muutenkin oli jo parikymmentä pilkkijää. Aktiivisesti tein reikiä ja hain kalaa, mutta eipä osunut yksittäisten ahventen lisäksi kuin yksi noin 15 ahvenen kalaputki. Oletin, että kalaa voisi löytyä paremmin hieman syvemmästä, mutta väärässä olin. Pitkään tein reikiä 7-10m syvyyksiin, mutta aivan yksittäisiä ahvenia nousi, jos niitäkään. Kisaa oli kulunut jo toista tuntia, ja epätoivo alkoi jo iskeä kun ahvenia ei ollut kasassa vielä kiloakaan.

Kiersin lähialueelta parhaimman näköiset lumilaikut läpi, mutta en saanut kuin yhdestä reiästä kolme ahventa. Juoksin muutaman sadan metrin päähän syvempään veteen yhdelle laikulle (vettä 12m), mutta ei napannut sieltäkään. Seuraavaksi ajattelin kokeilla kirkkaan jään alueelta rei'ittämättömiä kohtia. Yllätyin, kun aloinkin saamaan yhdestä reiästä ahvenia ihan hyvää tahtia, vettä alla 7 metriä. Huono puoli tietysti oli, että ahventen keskipaino ei tainnut ylittää edes 15 grammaa. Kauaa en ehtinyt ahvenia nostella, kun Eero ja Allu tulivat ympärille tarkistamaan mitä touhuan. No, tuokin kala-alue osoittautui tuon yhden reiän mittaiseksi, ehkä saanut seuraavista 5-10 reiästä kuin muutaman ahvenen yhteensä.

Kello kävi ja ideat pikkuhiljaa kävivät vähiin, tein vielä penkan reunaan reikiä jonkun matkaa tuota 7m vettä myötäillen, mutta hiljaista piteli. Yksi reikä taisi antaa 5 pikkuahventa. Päätin kokeilla päivän avausreiän uudellee: josko lumen alle olisi uinut lisää kaloja varjoon? Reikä antoi 7 ahventa, tyhjää parempi, mutta ei vakuuttanut.

Kisaa oli jäljellä vielä 1,5 tuntia. Tuossa vaiheessa kun saalista ei ollut edes kolmea kiloa kasassa, päätin lähteä koko loppuajaksi syvempään veteen rei'ittämään lumisia alueita isompien ahvenien toivossa. Usko oli koetuksella, kun seuraavaan tuntiin taisin saada 4 ahventa, eikä edes kummoisen kokoisia. Rei'itin koko tuon ajan noin 20m reikävälillä 8-12m vesiä. Kun puoli tuntia oli aikaa, mietin hetken seuraavaa siirtoa. Huomasin kuitenkin pari 6 tuuman reikää ja verijälkiä reiän vierellä, joten päätin tehdä alueelle vielä lisää reikiä.

Ensimmäinen reikä tuohon antoi heti pari 100g ahventa, vettä oli alla ehkä lähempänä 13 kuin 12 metriä. Seuraava reikä antoikin vain pikkuahvenia, ja hylkäsin tuon reiän muutaman ahvenen jälkeen. Tuosta seuraava reikä yli tyhjä. Palasin lähemmäksi tuota reikää, josta 100g ahvenet sain, ja tein uuden reiän noin 10m päähän siitä reiästä. Pilkki ei ehtinyt edes pohjaan asti, vaan nopeaan tapsipilkkiin otti ensimmäinen 100g ahven noin 1,5m irti pohjasta. Näin isoilla pilkeillä on todella harvinaista saada ahvenia "lennosta" kiinni. Jatkoin pilkkimistä irti pohjasta, ja muutaman ahvenen sain aivan peräjälkeen, kunnes hiljeni. Laskin pilkkiä hieman alemmas, ja kalantulo jälleen jatkui. Yksi ihan pieni syöntikatkos oli, mutta muuten sain ahvenia hyvää tahtia tuosta reiästä kisan loppuun asti. Keskipaino oli yli 100g ja isoin ahven n. 250g tästä reiästä.

Loppu korjasi tilannetta sen verran, että saaliini 4880g riitti juuri ja juuri viimeiseen palkintosijaan kahdeksanneksi. Yleisessä sarjassa oli osanottajia 42. Palkinnot oli kohdillaan, kun sarjojen voittajat saivat sähköperämoottorit ja koko kisan voittajalle lisäksi kaikuluotain. Mestaripilkit olisi tarkoitus järjestää myös ensi talvena, mutta paikka jäi ainakin vielä kysymysmerkiksi.

Tällaisia lumisempia laikkuja löytyi muuten lumettomalta jäältä

Kisasaaliini


TULOKSIA:

Nuoret
1. Roni Kuusela 3192
2. Helmi Sarpola 2668
3. Miika Puistola 958
4. Arttu Peltonen 612
5. Juuso Pirttikoski 314

Naiset 60v
1. Maarit Haapaniemi 4768
2. Terttu Kopra 2912
3. Ritva Kaakko 2558
4. Kaija Vainio 2008
5. Tuula Töyrylä 1556
6. Arja Taponen 868

Naiset
1. Anneli Haaraoja 4622
2. Tiina Karhunen 4362
3. Tarja Manninen 3466
4. Pia Nikula 1300
5. Katri Niemi 714

Miehet 70v (15 parasta)
1. Kalervo Hytönen 5606
2. Pentti Korhonen 5170
3. Eero Korpeinen 4918
4. Tapio Tapaninen 4530
5. Reino Kaakko 4006
6. Pentti Lindqvist 3976
7. Eino Peltonen 3844
8. Kalevi Saastamoinen 3334
9. Juhani Lehtinen 3324
10. Risto Ruoho 3242
11. Aimo Orava 2784
12. Martti Kainulainen 2314
13. Juhani Taponen 2262
14. Paavo Tanskanen 1856
15. Kalevi Rantala 1670...

Miehet 60v (15 parasta)
1. Ari Grönlund 13094 (päivän suurin tulos!)
2. Kari Kotakallio 5920
3. Kauko Mattila 5406
4. Veli Pöysti 5328
5. Ilkka Tuominen 5206
6. Tapio Lustig 3956
7. Tapio Jokinen 3924
8. Markku Uusi-Piuhari 3576
9. Esko Leikas 3112
10. Veijo Kuittinen 3026
11. Veli Laaksonen 2912
12. Jyrki Haaraoja 2784
13. Olavi Palosaari 2008
14. Kyösti Laaksonen 1630
15. Eino Veikkolainen 748...

Miehet (15 parasta)
1. Harri Nikula 7844
2. Jouni Neuvonen. 6106
3. Vesa Kuusela 6040
4. Eino Lamberg 5762
5. Janne Saarinen 5020
6. Markus Lyömiö 4964
7. Pekka Heinänen 4942
8. Atte Mustalahti 4880
9. Timo Kinnunen 4736
10. Tommi Tuominen 4694
11. Timo Korelin 4666
12. Valtteri Aaltonen 4512
13. Pauli Nipuli 4256
14. Jukka Moilanen 3886
15. Henri Merta 3488...

Tätä kirjoittaessa on sääret sen verran pahasti kipeät viikonlopun jäljiltä, että tämän viikon lauantain kisat ovat vielä auki. Ilmeisesti askellus on ollut sen verran jäykkä liukkaudesta johtuen, että myös penikat kipeytyivät todella pahasti. Tietysti tässä ei ole muutenkaan tullut juostua juuri ollenkaan viime kevään jälkeen eikä edes käveltyä paljoa.

Pilkkikengät laitoin uuteen uskoon kuitenkin tässä viikolla, ja hommasin kenkien pohjaan ruuvattavat teräväpäiset nastat. Jouduin myös ostamaan itse kengät... Nyt uskoisin, että piikki on alla sellainen kuin se liukkaalla kuuluukin olla.

Taustalle jäi vähän kehonhuoltotarvikkeita..


20 teräväpäistä nastaa per tossu, jokohan loppuisi lipsuminen?

Ilmoilanselän kisa 16.2.

Kilpailuaikana oli siis 9-14, puolen tunnin paluuajalla.

Aloituspaikalleni oli matkaa noin 2,5km lähdöstä, ja tuo matka sujui rauhalliseen tahtiin hölkkäillen. Reidet ja sääret tulivat jo torstain reenistä sen verran kipeiksi, että piti vähän malttaa juoksentelun kanssa. Pito ei myöskään tuntunut Icebugeissani (nastalenkkarit) riittävän. Hieman alle 20min taisi alkusiirtymään mennä aikaa. Kolme kilpailijaa juoksi edessäni samoille suunnille, mutta käytännössä yksin pääsin pilkkimään kisan alun.

Aurinko paistoi täydellä teholla, ja kuvittelin syönnin olevan parhaimmillaan kisan alussa. Kisan aloitin Sepeteus48:lla, ketjukoukku koko 14. Alku oli kuitenkin itselleni pettymys, kun mitään kunnon tahtia ei tuntunut ahvenia nousevan mistään reiästä. Aloitusreikä taisi antaa 10 ahventa, ja vähän matkan päästä löytyi noin 20 ahvenen reikä. Tuon jälkeen olikin melko pitkään kala hakusessa ja menin ristiin rastiin tyhjiä/muutaman ahvenen reikiä tuloksena. Tässä vaiheessa toinen kilpailija (Henrik) tuli myös alueelle.

Hetken päästä aloinkin osumaan kalan päälle, kun peräkkäin osui kolme hyvää kalareikää. Ensimmäinen reikä taisi antaa reilut 20 ahventa, toinen reilut 30 ja kolmas koko päivän parhaan kalaputken 79 ahventa. Tuota pitkää putkea vetäessäni Henkka teki jokusia reikiä ympärilleni, mutta saalis taisi jäädä niukaksi kun hän sen jälkeen lähti kokonaan alueelta pois.

Itselläni oli taas tuon reiän jälkeen muutamia huonoja/tyhjiä reikiä, mutta hetken päästä osuin jälleen kalan päälle, kun tuli melkein peräkkäin muutama 20-50 ahvenen reikä. Nyt kun sain hyviä putkia, niin tällä kertaa Allu tuli ympärille rei'ittämään. Enpä sen jälkeen kummempia kalaputkia siltä alueelta enää saanutkaan. Muutamia reikiä vielä tein laihalla tuloksella, kunnes päätin vaihtaa kokonaan toiselle alueelle. Kisa-aikaa oli jäljellä tuossa vaiheessa ehkä 1,5 tuntia, ja ahvenia oli kasassa ehkä 8 kiloa. Tuohon asti kalan koko oli ollut pettymys treeniin verrattuna, keskipaino oli varmasti alle 20 grammaa.

Loppuaika korjasi paljon sekä yhteissaalista, että keskipainoa. En tehnyt enää viimeiseen 1,5 tuntiin kuin pari kolme heikompaa reikää, muuten jokainen reikä antoi 20-60 ahvenen kalaputkia. Yhdellä reiällä n. 3m vedessä myös keskipaino oli hyvin mukavaa, taisi nousta kolmisen kiloa ahvenia tuosta reiästä yhdessä hujauksessa. Kymmenkunta ahventa oli yli 100-grammaisia.

Mahtavan loppukirin sain kisassa aikaiseksi, mutta samalla harmitti tyhjät hetket, joita tuli useita kisan alussa. Treenin perusteella tuo aloituspaikka vaikutti kuitenkin varmimmalta, mutta kisapäivän tilanne oli nähtävästi eri.

Lopputuloksena 14500g ahvenia, joka vastasi suurin piirtein odotuksia. Juha vei jälleen kilpailun selvällä erolla ja taisi samalla Ilmoilanselän kisaennätys mennä rikki. Koko kilpailun pilkin yhdellä ja samalla pilkillä: Sepeteus48mm, värissä kupari, silmä syöttinä. Väline tuntui toimivan hyvin, joten ei tullut muita tällä kertaa uitettua. Kaikki kalat pilkin 1,5-3m vedestä.
Kalat laskin samalla kun erottelin pussiin filekalat.
Koko saaliin keskipaino 22,2g, suurin ahven 230g.

TULOKSET:

Naiset:
1. Laine Maire 3050g
2. Nilosaari Virpi 695g

Veteraanit +65v:
1. Helin Markku 10785g
2. Helin Matti 9950g
3. Rantanen Väinö 9040g
4. Virtanen Matti 6860g
5. Huurre Arto 3770g
6. Lamminpää Heikki 3480g +Kilpailun suurin kala hauki 460g
7. Sytelä Antti 3025g
8. Santonen Matti 2160g
9. Mäenpää Timo -

Yleinen:
1. Rantala Juha 18710g
2. Mustalahti Atte 14500g
3. Hietakangas Aleksanteri 11850g
4. Lehto Kalle 9040g
5. Rämö Jari 7880g
6. Korkeila Jyri 7600g
7. Wirtanen Osmo 7450g
8. Järvinen Pertti 6480g
9. Mäkinen Samu 3615g
10. Saarinen Jouni 3360g
11. Silfver Henrik 3285g
12. Nilosaari Kari 1235g
13. Latja Marko 775g

lauantai 16. helmikuuta 2019

Ilmoilanselän treeni ja kisaennakko 14.2.

Tämän tekstin kirjoitin ennakkoon perjantaina jo ennen kilpailua, joten tästä saa todenmukaisemman.

Nokialta tunnin verran ajelu Ilmoilanselälle, auto parkkiin Lautsiaan. Rannassa lumi vielä upotti, mutta kun kunnolla pääsi jäälle, oli pinta kovettunut aika lailla täydelliseksi kulkea. Pitkästä aikaa oli lenkkarit jalassa ja pääsi vähän hölkkäilemäänkin.

Ensimmäinen reikä osui noin 2,5m veteen, ja siitä alkoi heti nousta ketjupilkillä Ilmoilanselän kalaksi hyvän kokoista n. 30g ahventa. Parvi nousi helposti metri jään alle. Sama toistui monella reiällä, tosin seassa oli heikompiakin reikiä missä kalantulo tyssäsi nopeasti. Kala oli kuitenkin kohtuullisen kokoista, ja keskipaino varmaan siellä 30g paikkeilla. Sitä kun saa yhdellä vedolla nostella, niin kyllähän siitä painoa kertyy. Testasin aika paljon erilaisia silmäpilkkejä, ja kaikki tuntuivat ihan toimivilta. Ehkä kuitenkin pilkin kisan pikkusepellä, kun ahvenet nousivat pohjasta sen verran hyvin.

Muutaman sadan metrin päästä löytyi toinen kalapaikka. Tällä alueella tosin kalareikiä oli harvemmassa kuin ensimmäisellä kalapaikalla. Välillä tuli 2-3 tyhjää reikää, mutta aina sen jälkeen osui hyviäkin kalareikiä. Kala tuntui olevan paria reikää lukuunottamatta tällä alueella pienempää, mutta vielä matalemmassa noin 1,5 metrissä. Syönti tosin tuntui jonkin verran hiipuneen aamusta, en tiedä sitten oliko vain aamusyönti ohitse vai oliko paikka huonompi. Mielenkiinnolla odotan, kummalta näistä alueista kisassa saadaan paremmin kalaa. Itse joka tapauksessa aloitan kisan lähdöstä lähempänä olevalta.

Seuraavan parin tunnin aikana en sitten enää löytänytkään kaloja muilta alueilta. Näistäkin paikoista kaksi paikkaa olivat tiedossani olevia aikaisempien kisojen voittopaikkoja. Uskomattoman hiljaisilta vaikuttivat, sillä toiselta alueelta en noin 15 reiän kokeilulla saanut yhtäkään ahventa ja toiselta alueelta löysin yhden hyvän kalareiän, mutta sielläkin muista rei'istä tuli vain yksi ahven. Kokeilin myös paikan, jossa SM-kisan treeneissä oli hyvin sekakokoista ahventa, mutta sieltäkään ei nyt noussut kuin yksi pikkuahven.

Ainakin taktiikka kisaan on selvä: kahdesta paikasta löysin kaloja, ja pilkin näistä varmempana pitämääni paikkaa aluksi niin kauan kuin sieltä vain saa kaloja. Uskoisin, että jos alue hyytyy niin toiselta paikalta saa kaloja keräiltyä kisan loppuun asti. Sen verran vahvana mielessä on kuitenkin SM-kisat, että myös morrilla täytyy kisaan varautua. Tapsivehkeitä sen sijaan en ota mukaan ollenkaan, kun tuolla en vain luota niihin. Vähän on vielä arpomista, ottaisinko myös värikoukkupilkkejä kisaan, mutta taidan pilkkiä silmällä kun ei ole nyt juuri tällä hetkellä oikein tuntumaa tuohon värikoukkupilkintään.

Jos tuloksista spekuloin ennakkoon, niin uskon että voittoon tarvitaan ainakin 12-13 kiloa. Uskon myös itse pystyväni vähintäänkin sen 10 kiloa onkimaan, vaikka osuisi heikompikin päivä. Veikataan nyt kuitenkin koko kisan voittotulokseksi 13600g. Kisan jälkeen nähdään, olinko yhtään hajulla.

lentokelit, vihdoinkin!

Treenisaalis 183 ahventa / 4,4kg

keskiviikko 13. helmikuuta 2019

Lahden Vesijärven kisat Niemen satamassa 10.2.

Alasenjärven kisan jälkeen käväisin vielä tekemässä minitreenin Vesijärvellä. Muutama reikä Ankkaluodon, Selkäsaaren ja Enonsaaren ympäristöön. Enonsaarelta matalasta alle 3m vedestä tuli parista reiästä hyvinkin pikkuahventa, mutta muuten en saanut lisäksi kuin pari ahventa selkäsaarelta. Joka tapauksessa sen verran ehdin käymään, että tiesin myös melko matalassa olevan kalaa jonkin verran. Jäällä kulkeminen oli vähintään yhtä raskasta kuin Alasenjärvelläkin.

Kisa-aika oli 9-14 puolen tunnin siirtymillä. Tiesin, että jonkin verran aikaa tuhraantuu kävelyyn, mutta päätin silti mennä Enonsaarelle jos kulkeminen ei aivan mahdotonta ole. Suuren osan matkasta pääsi kävelemään kohtalaista moottorikelkkauraa, joten oli selvä homma aloituspaikan suhteen.

Alkusiirtymään (3km) meni aika tarkalleen 45min, joten vauhti ei kummoista ollut. Aloitin aivan samalta kohdalta kuin mistä edellispäivänä (huom. klo 16 jälkeen) sain melko hyvin ahvenia. Noh, kisassa sitten kaloja ei enää tullutkaan samalta alueelta. Samat eiliset hyvät reiät oli tyhjiä enkä lähialueeltakaan saanut yhtään ahventa.

Muutama kilpailija aloitti kisan Enonsaaren eteläpuolelta vähän syvemmästä vedestä, ja päätin lähteä siihen suuntaan rei'ittimään. Vieläkin sain tehdä 5-10 tyhjää reikää, ennen kuin sain ensimmäisen kontaktin kaloihin. Melko jyrkästä penkasta 5m vedestä aloin saamaan hyvää tahta ahvenia. Aina kun tapsipilkin pudotti, otti kala saman tien kiinni. Sain myös parvea nostettua metrin pari ylöspäin, mutta huomasin vain pienimpien ahvenien nousevan ylemmäs. Laskin pilkin takaisin pohjaan ja ainakin hieman isompaa ahventa tuli taas sekaan. Siinä vaiheessa, kun tuli enää 10-grammaisia, hylkäsin reiän ja tein lisää reikiä alueelle.

Vaan olin jälleen hukassa, seuraavat 5 reikää oli jälleen tyhjiä ja palasin vielä takaisin ottireiälle. Sain pari miniahventa ja lähdin etsimään kalaa uusilta alueilta. Tuossa vaiheessa pari kilpailijaa oli jumittunut enempi vähempi samalle alueelle nostelemaan ahvenia, ja lähdin siihen suuntaan. Hiljaista vaan piteli edelleenkin, vasta kun kävin muista pilkkijöistä selän puolella, sain yhdestä reiästä kolme ihan hyvän kokoista ahventa, mutta siihen lakkasi. Ja...ympäriltä ei taaskaan kalaakaan.

Jatkoin rei'ittämään koskemattomia alueita, ja muutaman reiän jälkeen osui reikä kohdalleen. Tuo reikä antoi 7-8m vedestä ehkä 50kpl ahvenia, painoa näillä kaloilla varmaan pari kiloa. Lähialueella pilkkinyt kilpailija huomasi tämän ja löysikin jonkin ajan kuluttua parinkymmenen metrin päästä reiän, josta sai hyvän kokoisia ahvenia. Siirryin myös vähän matkan päähän kalantulon tauottua ja 10m vedestä iski heti 300g ahven kun sain pilkin pohjaan. Pilkki alas, ja heti uusi kala kiinni, tällä kertaa 100g ahven. Vaan siihen lakkasi, kolmatta kalaa ei enää tullut. Lähialueelle taas muutama tyhjä reikä, ja päätin kokeilla tuon isomman ahvenen antaneen reiän vielä uudestaan pelkällä morrilla. Heti otti yksi 50g ahven, mutta ei muuta.

Seuraava tunti oli hyvin aktiivista reiäntekoa 4-10m vesiin, mutta yhtään kunnon kalaputkea ei tullut. Yksi reikä taisi 7 ahventa antaa 7m vedestä, muuten vain 0-3 ahventa reiästä. Tuossa vaiheessa alkoi olla ideat vähissä, ja aloin miettiä miten sitä viimeisen reilun tunnin kisasta käyttäisi. Rannan lähellä oli muutaman pilkkijän joukko, jotka kyllä saivat kaloja. Ajattelin kuitenkin kisassa vaadittavan 7-8 kilon saalista, joten koitin loppuajan riskillä isompaa ahventa syvästä.

Vaihdoin totaalisesti aluetta ja siirryin Karjusaaren edustalle pilkkimään 8-10m vesiä. Muutaman reiän jälkeen tuo valinta kadutti, kun ei tullut kontaktia edes niihin pikkuahveniin. Muutamia reikiä lisää, ja aloin sittenkin saamaan ahvenia yhdestä reiästä. Kalantulo kuitenkin tyssäsi 5 ahveneen, joiden keskipaino oli noin 100g. Koko loppukisan rei'itin aktiivisesti 7-10m vettä, mutta tärppiäkään ei tullut enää viimeiseen puoleen tuntiin.

Ajattelin, että kisa oli täysi floppi, mutta yllätyin suuresti kun saalis riitti niinkin korkealle kuin 4. sijaan. Jopa voitto olisi saattanut olla otettavissa, jos olisi lopussa mennyt vaan suosiolla pilkkimään pikkuahvenia rantavedestä, eikä olisi yrittänyt isoa. Jotenkin kuvittelin saaliiden nousevan paljon suuremmiksi, sillä kala tuntui ottavan kyllä aina hyvin kun kohdalle osui. Saaliissani oli 118 ahventa, joten keskipainoksi muodostui reilu 33 grammaa. Valtaosa ahvenista oli 10-20g sinttiä, mutta bonuskaloja tuli sekaan jokaisesta reiästä joista ylipäätään sain kaloja.


kisasaaliini

Tulokset:    (Tässä linkki ESS:n juttuun kisasta)

Nuoret
roni kuusela 2943 g
eetu jokinen 936 g
santeri tergujeff 740 g
vili heikkilä 224 g
waltteri tergujeff 122 g

Naiset
ritva kaakko 2894 g
aila heininen 2842
ritva kokko 1772 g
arja taponen 1095 g
laila tamminen 1030 g
tuija airaksinen 904 g
raili johanson 735 g

Miehet 70
paavo tanskanen 4357 g
juhani taponen 3515 g
pentti korhonen 3376 g
aimo orava 2872 g
eino peltonen 2778 g
onni tuomisto 2485 g
tapio tapaninen 2360 g
reino kaakko 2175 g
pentti lindqvist 1526 g
pauli alt 1490 g
hannu peltola 1380 g
markku kerttula 516 g

Miehet 60
tapio jokinen 4503 g
tapio lustig 4236 g
juhani ritvanen 3777 g
veijo kuittinen 3636 g
markku uusi-piuhari 3506 g
timo horppu 3487 g
rauno lindström 3435 g
pekka viljanen 3223 g
pertti piiroinen 3129 g
sauli rämö 2826 g
paavo tervo 2691 g
pentti kukkmaa 2565 g
esko leikas 2350 g
matti huotari 1987 g
kari rasikangas 1242 g

Miehet 
ilmari jäntti 5440 g
miro meuronen 4656 g
janne lopperi 4455 g
atte mustalahti 3963 g
harri nikula 3485 g
jukka salminen 3136 g
jukka moilanen 2957 g
vesa kuusela 2952 g
harri halttunen 2805 g
timo korelin 2720 g
pauli nipuli 2538 g
risto pesäkivi 1990 g
marko heino 1085 g