sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Seuraottelussa

Tänään parinkymmenen asteen pakkasessa kolmen seuran seuraottelussa Pyhäjärven Riihilahdella. Osanottajia oli todella niukasti, ja se varmaan pudotti määrää entisestään kun sääennuste näytti aamuksi -29. Ihan noin paljoa ei sentään tullut.

Eilen melko pikainen käväisy kertoi lähinnä sen että kala syö todella huonosti eikä sitä ole matalassa melkein ollenkaan, paitsi 10-grammaisia paikoitellen. Yhdeltä alueelta sain vähän paremmin kalaa kuin muualta ja päätin ottaa kisan aika varman päälle ja mennä siihen. Riskejä kerkeää ottaa sitten isommissa kisoissa. Ajattelin että nelisen kiloa siitä ainakin kisassa saisi. No tuo neljä kiloa piti aika hyvin paikkansa kun vajaa 4,5kg sitä kertyi. Bonuskaloja ei tullut sekaan melkein ollenkaan joten ei saaliille ylimääräistä painoakaan tullut. Ahvenet laskin taas kotona ja kappalemäärää oli 205 ahvenen verran joten jälleen keskipaino siellä 21-22g.

Kalat sain noin 5 metrin vedestä pieneltä alueelta enkä kairannut siihen kuin 5-6 reikää joista kaikista tuli kaloja.
Vuoron perään käytin pelkkää morria ja tapsipilkkiä, mutta lopulta käytin pelkkää tapsia kun kalaa kuitenkin tuli niinkin hyvää tahtia. Morriin ahvenet nappasivat huomattavasti nopeammin kyllä. Ahvenet tuntuivat makaavan aika lailla pohjassa ja monilla ahvenilla oli jopa matoja päässä, että aika horroksessa taitaa kalat vieläkin olla.

Saaliini riitti tällä kertaa kakkossijaan, lähdön lähellä oli kalaa ollut jonkun verran mutta ei sitä siellä kaikille riittänyt kuten tuloksista näkee. 6-8 metristä olivat kaiketi saaneet isompaa ahventa. Itse pilkin täysin omassa rauhassani reilun 2km päässä lähdöstä.

Näin jälkikäteen lähinnä se mietityttää olisinko kuitenkin itsekin saanut isompaa ahventa jos olisin pilkkinyt hieman syvemmästä, mutta siihen ei ollut oikein uskoa kun eilen ei tullut syvemmästä kuin korkeintaan yksittäisiä kaloja. Matalammassa oli sentään pientä ahventa aika tiheässä joten päätin keskittyä lähinnä siihen.





8 kommenttia:

  1. Hieno blogi ja mielenkiintoista luettavaa.Kiitos siitä!
    Aikoinaan pilkin kilpaa itsekin aktiivisesti ja tällainen saa sen saman kilpailuvietin heräämään.Ehkä jo tänä talvena aloitan uudelleen.Kunhan löytyisi sopiva seura johon liittyä.
    Nämä seuraottelut oli aikoinaan tosi kivoja kisoja,ja todella kovatasoisiakin osa.

    VastaaPoista
  2. Hienoa että kiinnostuneita lukijoita löytyy ja kommentteja kuulen ihan mielelläni lisääkin.

    Seuraottelut on ihan mukavia kunhan sais vähän väkeekin mukaan. 5 vuotta sitten samassa kisassa oli noin 40 osanottajaa, toki tuo pakkanen pelotti varmaan porukan puoleen tänään. Eipä noissa joukkuetuloksissa paljoa laskemista ollut kun joka seurasta vain 2 parasta laskettiin.

    Eipä se seuraan kuuluminen taida kisoissa pakollista olla muuta kuin joidenkin piirien mestaruuskisoissa, mutta toki jos meinaa kisoissa käydä niin kannattaa joku seurakin etsiä.

    VastaaPoista
  3. Muistan tosiaan kun noissa seuraotteluissakin oli aikoinaan niin paljon porukkaa,että niihin kuljettiin bussilla.
    Lähinnä juuri noiden seuraottelujen takia olen katsellut seuraa,jotta pääsis hakemaan kisatuntumaa aluksi vähän pienemmässä porukassa.Yleisissä kisoissa kärki ja taso on edelleen on kova ympäri suomen,vaikka kannatusporukka onkin kisoista vähentynyt.

    VastaaPoista
  4. Jep,hieno idea tämä plogi...
    Seuraottelusta sen verran että kalani ongin
    tosiaan 6-8m.vedestä ja kappaleita oli 86kpl
    isoimman ollessa 314g.vain morri pitkässä tapsissa kelpas ahvenille alun jälkeen(sen verran oli muita pilkkijöitä rei`ittämässä aluetta),mutta häiriöstä huolimatta onnistu kuitenkin voittokalojen narraus ;)

    VastaaPoista
  5. Ai se oli sitten keskikooltankin niinkin suurta.
    Niin oliko sitä jonkunlainen liukupilkki käytössä vai muuten vaan pitkä tapsi mukana?
    Itsellä ei ole liukupilkeistä kokemusta. Heikkoutenahan siinä on se että "tapsi" on saman vahvuinen kuin "pääsiima". Taitaa varmaan silti pilkkien menettäminen olla suht harvinaista...

    VastaaPoista
  6. Mä oon kans käyttäny ihan pelkästään likupilkkejä tapsipilkkinä,siitä lähtien ku niitä alko markkinoilla näkymään.Eikä ole kuin yks pilkki mennyt,mutta se ois menny muutenkin.
    Juurikin siitä syystä,ettei tarvii kantaa eri pitusia tapseja matkassa,ja tosiaan voi syönnin mukaan testata eri tapsipituuksien vaikutusta.
    Pääsiimana mulla 0.14 tai 0.16,enkä ole huomannu että ois haittana vaikka onkin tapsi samaa vahvuutta ku pääsiima.
    Mulla on ollu ihatsun alpon tekemiä liukupilkkejä muutama,mutta nyt niitä ei enää saa ja on pitäny etsii muita malleja siihen käyttöön.Rialinnan tuotannosta esim. on löytyny omaan käyttöön sopivia malleja.

    VastaaPoista
  7. Jep,liukupilkki.Käytin aikanaan kiinteätä
    pystyä monta vuotta,joten kokemusta on silläkin
    saralla...Etu liukupilkissä on tapsin nopea
    säätömahdollisuus sekä pienemmät sotkut(tosin riippunee kiinnitystavasta)ja sitäpaitsi siimahan
    saa olla vaikka kuinka ohutta,menetystä tulee yleensä vain morrin muodossa.kaksi liukupilkkiä
    on mennyt 15 vuodessa,hauki ottanut pilkkiin.
    Tapsina,riippuen ongittavan ahvenen koosta 12-18mm.

    VastaaPoista
  8. Itsellä ei kyllä ole juuri koskaan sotkuja tullut tapsiin. Johtuu varmaan siitä ett käytän yleensä vain 5-10cm pitkiä tapseja, joskus jopa lyhyempää.
    Tämä juuri sen takia että lyhyen tapsin kanssa on huomattavasti nopeampi ja helpompi pilkkiä. Todella huonolla syönnillä ja syvässä vedessä käytän myös pidempiä tapseja.

    Liukupilkeissä ehkä eniten mietityttäisi pysyykö se tapsin pituus koko ajan samana vai muuttuuko se vahingossa pilkinnän aikana/kaloja irroittaessa? Riippuu tietty ihan siitä kuinka tiukasti se pilkki siinä siimassa on.

    Etuna "epäliukupilkeissä" taas on se että pystyy tapsin vahvuutta muuttelemaan eikä se ole aina se sama vahvuus. Ahvenelle käytän 0.14 tai 0.16 vahvuista tapsia mutta särjelle yleensä sen joutuu muuttamaan 0.12.

    VastaaPoista