perjantai 21. joulukuuta 2012

Pilkkiartikkeli: pilkintää Nokian järvillä

Liittyy sen verran hyvin edelliseen blogiviestiini, että laitan saman tien tähän jatkoksi pari vanhempaa tekstiäni, jotka löytyvät netin syövereistä:

Tämä ensimmäinen julkaistu kalastusseurani (Linnavuoren Urheilukalastajat Ry) jäsentiedotteessa vuonna 2011. Tekstissä on otettu huomioon kohderyhmä (LUK:n jäsenet, Nokian järvet), mutta toki tässä on "yleispätevää" asiaakin.

ENEMMÄN IRTI PILKKIVÄLINEISTÄ- JA PAIKOISTA

Jos kalaa ei pilkillä tule, on siihen syy lähestulkoon aina omissa välineissä, pilkkipaikoissa tai
näissä molemmissa. Joten ei tule jämähtää paikoilleen eikä käyttää koko ajan samoja välineitä
kalantulon ollessa heikkoa, vaan ennakkoluulottomasti kokeilla uusia pilkintätapoja ja paikkoja.

Omien havaintojeni mukaan Nokian seudun suurimmilla järvillä, kuten Pyhäjärvellä kalojen syönti
on erittäin päiväkohtaista ja eri päivinä tarvitsee käyttää erilaisia välineitä. Tämä koskee kuitenkin
varsinaisesti vain ns. petokalojen kokoisia ahvenia, sillä alle 50-grammaisille ahvenille kelpaa
tapsipilkki näillä järvillä aina oli syönti sitten huono tai hyvä. Pientä ahventa pilkittäessä kilpaa tai
muuten vain tarvitsee pelkkää mormyskaa oikeastaan vain pienillä järvillä joissa pilkitään
matalasta, yleensä alle 2 metrin vedestä. Näillä järvillä ahvenet ovat usein selvästi nirsompia tai
syöntihaluttomampia kuin isommilla järvillä. Isommilla järvillä kannattaa kilpailuissa käyttää
ketjupilkkiä silmäsyötillä tai värikoukkupilkkiä oikeastaan aina kuin syönti on niin hyvää että se on
kannattavaa. Kannattavuus selvitetään yksinkertaisesti siten, että jos parven löydyttyä ahvenet
nappaavat huomattavasti lyhyemmällä houkuttelulla tapsipilkkiin niin silloin syönti ei ole riittävä
ketju- tai värikoukkupilkin käyttöön. Toisaalta asia ei ole näin yksiselitteinen vaan edellä kerrottu
sisälsi melko paljon yleistämistä joten kaikkea kannattaa kokeilla jos tulosta ei tahdo tulla. Syönti
siis saattaa vaikuttaa joskus vaikkapa tapsipilkkiä käytettäessä huonolta mutta ahvenet saattavat silti
käydä hanakammin kiinni ketju- tai värikoukkupilkkiin.

Mitä isompaa ahventa pilkkii, sitä tärkeämpää on käyttää juuri oikeanlaisia välineitä. Isommat
ahvenet ovat lähes aina tarkempia siitä mitä niille tarjotaan ja syöntivaihtelut ovat myös sitä
suurempia mitä isommista ahvenista on kyse. Isompia ahvenia myös löytyy useammin selvästi
pohjaa ylempää kuin pienempiä lajitovereita. 1-2 metriä pohjasta on ehkäpä tavallisin noin 200-300
grammaisten ahventen oleskelusyvyys pilkittäessä 3-6 metriä syviä paikkoja. Varsinkin paikoissa
joissa ahvenet säännöllisesti syövät pikkukaloja voivat parvet olla missä syvyydessä tahansa ja ne
saattavat jatkuvasti liikkua ja vaihtaa uintisyvyyttään. Yleensä kuitenkin eri päivinä on joku tietty
syvyys missä ahvenia liikkuu eniten, se tulee selvittää pilkkimällä reiät pohjasta pintaan.

Usein välivedestä pilkkiminen mielletään lähinnä tasapainopilkillä pilkkimiseksi, mutta totuus on
että todella usein mormyskakin toimii välivedessä ihan yhtä hyvin tai joskus jopa paremmin. Parven
paikalle houkutteluun kuitenkin tasapainopilkki lienee paras väline. Usein kuitenkin kun parvi on
alla ja vaihtaa tasapainopilkin mormyskaan niin sillä saa kaloja huomattavasti nopeampaan tahtiin.
Monet luulevat, että mormyska on liian kevyt väline jos vettä on alla reilummin, vaikka 5 metriä,
mutta kokemus on osoittanut että ahvenet käyvät hanakasti kiinni varsin isoihinkin, yli senttisiinkin
mormyskoihin jotka jo vajoavat todella nopeasti. Toisaalta liian painavaakaan mormyskaa ei
kannata käyttää ainakaan jos on selvää että ahvenia on myös selvästi irti pohjasta. Silloin mormyska
ehtii vajoamaan parven läpi ilman että ahvenet koittavat napata, varsinkin jos syönti on huonoa.

Tapsipilkkiä pidän välineenä, jota ei isommalle ahvenelle kannata tarjota       lainkaan paitsi jos pilkkii
todella syvästä, yli 10 metristä. Tällöin käytetään voimakkaasti sivulle leijaavia pystypilkkejä
pitkän tapsin päässä. Isoilla mormyskoilla saa kyllä kohtalaisen hyvän tuntuman noin 10 metriin
saakka. Kokemus on osoittanut, että isommat ahvenet käyvät sinänsä tarjottuun isoonkin
mormyskaan paljon mieluummin kiinni kuin pienempään mormyskaan jota tarjotaan pystypilkin
alla.

Ketjupilkkiä käytän jonkun verran isommalle ahvenelle, mutta pidän sitä tehokkaana oikeastaan
vain hyvällä syönnillä. Ketjupilkki on kuitenkin väline millä saa ahvenia aika hyvällä prosentilla

ylös asti ja siinä voi käyttää yleensä vahvinta siimaa pilkin uinnin kärsimättä. Ketjupilkki myös
lienee nopein vaihtoehto jos kisoissa on hyvä syönti ja alla isoa ahventa.

Mistä ja miten ahvenia sitten tulee etsiä? Alkutalvesta isoilla järvillä varmimpia paikkoja ovat
oikeastaan kaikki paikat joissa on lähellä syvää vettä, mutta itse pilkkipaikka voi olla esimerkiksi
vedenalainen matalikko tai syvänteen reuna. Laajojen matalien alueiden ja syvien alueiden raja-
alueet ovat monesti alkutalven parhaita paikkoja. Pientä ahventa voi löytyä kuitenkin hyvin laajoilta
melko tasasyvyisiltäkin alueilta.

Pienillä järvillä ja lammilla jotka ensiksi jäätyvät, voivat ahvenet olla myös juuri siellä syvimmässä
montussa. Näin tapahtuu varsinkin silloin kun veden lämpötila on ollut pitkään nollan lähellä ennen
jäätymistä ja vedet ovat varsin syvälle todella kylmiä. Ahvenet hakeutuvat silloin syvimpiin
paikkoihin koska siellä on hieman lämpimämpää vettä.
Varsinkin tummavetisillä järvillä voi ahventa kuitenkin tulla parhaiten matalasta ensijäilläkin, sillä
valoa ei kaloille riitä syvemmälle.
Pienillä järvillä yleensä parvet ovat ensijäillä enemmän hajallaan kuin isommilla järvillä ja siksi
reikiä saa kairata paljon saadakseen hyvin saalista. Isoilla järvillä yleensä parven löytyessä parvea
saa harventaa huomattavasti kauemmin.

Keskitalvella lumipeitteen paksuuntuessa ahvenet siirtyvät usein syvien reunoista enemmän
tasasyvyisemmille alueille kauemmas syvänteistä, riippumatta järven koosta. Pientä ahventa voi
tällöin löytyä runsaastikkin matalista lahdista, isommat pysyttelevät yleensä hieman syvemmässä.

Kevät on usein isomman ahvenen suhteen isoilla järvillä haastavaa aikaa, joskus ahvenet siirtyvät
matalampaan ja joskus taas selvästi syvempään, varsinkin jos lumet sulavat yhtäkkiä ja valon määrä
lisääntyy. Pientä ahventa löytyy yleensä paljon rantojen tuntumasta. Kivikoiden ympäristöt antavat
usein isompiakin ahvenia.

En siis pidä välinevalintoja vuodenajasta riippuvaisena vaan lähinnä päiväkohtaisena valintana
ahventen syönnin mukaan. Kuitenkin mitä keväämmäksi mennään sitä selkeämmin ahvenilla on
aamulla ja illalla syöntipiikki jolloin ei yleensä tarvitse mormyskaan turvautua.

Kilpailuissa ahventa etsiessä ei kannata samalla reiällä koskaan olla yli minuuttia ilman tapahtumia.
Kalaisimmissa paikoissa ahvenparvi ilmoittaa itsestään käytännössä heti kun se on kohdalla eikä
10-15 sekunnin tyhjänpyytämisen jälkeen ole kannattavaa jäädä pidemmäksi aikaa odottelemaan.
Suosittelen myös kairaamaan reikiä vain yhden kerrallaan, sillä useampia reikiä peräkkäin tehdessä
monesti suuri osa rei'istä menee selvästi kalaa antavan alueen ulkopuolelle. Kuitenkin jos pilkkii
paikassa jossa tietää syvyydet melko tarkkaan etukäteen ennen kairaamista, esimerkiksi rantojen
lähellä niin ahventen ollessa arkoja ne saattavat säikkyä kairaamista. Siksi niissä tapauksissa on
usein kannattavaa kairata useampia reikiä kerralla ja pilkkiä ne kaikki vaikkapa kahteen kertaan
ennen uudelle alueelle siirtymistä.

Reikien kairaamistiheys riippuu yleensä eniten pilkittävän paikan näkösyvyydestä. Toinen
vaikuttava asia on pohjanmuodot. Jos oletetaan että pilkittävä paikka on tasasyvyinen, niin kalaa
antavalla alueella kairaan reikiä 3-15 metrin välein riippuen veden kirkkaudesta. Yleensä mitä
kirkaampi vesi on, sitä harvempaan kannattaa kairata. Pohjanmuodot kuitenkin sekoittavat asiaa sen
verran, että esimerkiksi jyrkästi syvenevissä paikoissa tai vedenalaisissa kivikoissa kannattaa
kairata huomattavasti tiheämpään. Kivikossa kairatessa saattaa pilkki pudota kiven päälle kun
ahvenet useimmiten kiertävät niitä. Tällaisessa tilanteessa uusi reikä vain kahden metrin päähän voi
tuottaa tulosta vaikka vesi olisikin kirkasta. Jyrkästi syvenevässä paikassa taas syvyys voi muuttua

kahden metrin matkalla kaksi metriä tai enemmänkin ja ahvenet saattavat olla silti tarkasti jollain
tietyllä syvyydellä ja siksi voi kannattaa kairata todella tarkasti oikean syvyisiin paikkoihin.

Syöteistä suosittelen pelkän mormyskan kanssa lähes aina pelkkää surviaisentoukkaa. Jos syönti
vaikuttaa hyvältä voi koittaa välillä myös kärpäsentoukkaa tai kärpäsentoukan ja surviaisentoukan
yhdistelmää. Jos kalantulo säilyy hyvänä kärpäsentoukan kanssa niin pelkkä surviaisentoukka sitten
vasta takaisin jos syönti heikkenee. Madonpalaset ovat myös varsin hyviä syöttejä vaikkakin
huonolla syönnillä surviaisentoukat ovat niitä hieman parempia. Tapsipilkinnässä voi käyttää
edellisten vaihtoehtojen lisäksi silmäsyöttiä hyvällä syönnillä, muuten syötinvalinta tapahtuu
samalla tavalla kuin mormyskan kanssa. Ketjupilkinnässä lähes aina paras syötti on ahvenen silmä,
mutta varsinkin pienemmillä pilkeillä pikkuahvenille kannattaa kokeilla myös kärpäsentoukkia ja
madonpalasia.

Edellä olleet vinkit ja mielipiteet pohjautuvat omiin kokemuksiini ja nimenomaan kokemuksiin
Nokian ja sen välittömän läheisyyden järviltä joissa on tullut varsinkin kilpaa pilkittyä. Jokainen
järvi on kuitenkin omanlaisensa joten yleispäteviä ohjeita on aika mahdoton antaa – varsinkin kun
samatkin järvet ovat erilaisia pilkittäviä eri päivinä. Siksi painotan pilkinnässä
ennakkoluulottomuutta ja uusien asioiden kokeilua niin välineissä kuin uittotekniikoissa kuin
paikoissakin. Kova yrittäminen on kuitenkin tärkein ominaisuus kalaa saadakseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti