perjantai 8. maaliskuuta 2013

Alinenjärven kisa 2.3

Lauantaina tuli oltua "pikkukisoissa" Alinenjärvellä, lähtöpaikka oli Alisniemestä. Pikkukisa siksi, ettei siitä oikein ilmoitella muualla kuin Nokian Uutisissa, ja tuntuu ettei kisaan edes haluta paljoa porukkaa.

Tällä järvellä ongin yksinomaan morrilla, kun mikään muu ei tässä paikassa tunnu kalalle kelpaavan. Tuon kilpailun olin voittanut kolmella edellisellä kerralla kuin olin osallistunut. Nyt kilpailua edeltävänä keskiviikkona kävin paikan päällä varmistamassa että kilpailut järjestetään tuolloin, kun en ollut huomannut kisailmoitusta missään. Samalla pilkin tunnin verran samoilla paikoilla kuin mistä olen ennenkin kalaa saanut, mutta eipä tullut sitten nyppyäkään. Samalla saalisodotukset kisaan putosivat todella alhaisiksi.

Kisan alku kertoi kuitenkin muuta, heti kun sain morrin pohjaan oli ahven kiinni, ja hetken päästä tuli toinenkin. Eipä siitä kuitenkaan montaa niitä koko alueelta tullut, ja tuli melko pitkä väli etten saanut nyppyäkään. Matalasta kivien kupeesta sitten löytyi jonkun verran pikkuahvenia, mutta nopeasti sekin vähä kalantulo laimeni.

Siirryin viimeiseksi 1,5 tunniksi melkein kokonaan rei'ittämättömälle kivikolle runsaasti kairaillen ja parvea etsien, mutta paras reikä antoi putkeen vain 4 ahventa, ja yhteensäkin löytyi tuossa ajassa ahvenia vain 12kpl.

Kilpailun voitti isäni melko ylivoimaisesti reilulla 1,1 kilolla, kakkosella oli 820g, kolmannella 740g ja itse jäin neljänneksi 720 grammalla. Viidennellä oli ahventa 280g.

Palkinnot olivat sen verran hulppeat, että taidan jättää jatkossa kisan ihan muille. Kolme parasta sai palkinnoksi saunakertoja/avantouinteja Alisniemeen ja itse valitsin palkinnokseni komean termospullon, joka paljastui pahasti ruosteessa olevaksi ja ikivanhaksi. Olipa eka kerta kun tuli saatua ihan kunnon antiikkia palkinnoksi, mutta tuo romu ei silti tänne jää vaan viedään takaisin sinne mistä tulikin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti