perjantai 19. lokakuuta 2018

Kuusamon pilkkiviikko, Kurkijärvi 9.4. klo 11-16

Pilkkiviikolla nautittiin aurinkoisesta säästä...tätä kisaa lukuunottamatta! Koko kisan ajan satoi lunta, ja uutta lunta tulikin jäälle kisan aikana kymmenkunta senttiä. Järvi kun ei ollut hirmuisen iso, niin odotettavissa oleva syönti ei ollut kummoista. Sen verran tihkui tästä järvestä pohjatietoja, että kiiskiä on paljon ja särkeä ei juuri lainkaan.

Taktiikkani oli puhtaasti yrittää kiiskiä, sillä se nyt ainakin syö pimeällä kelillä. Kuvittelin tosin kiiskien olevan tuolla hyvän kokoisia, mutta kyllähän se melkoisen pientä oli kuitenkin.

Kisan alku sujui mielestäni ihan hyvin, kun kiiskiä nousi monesta reiästä ja ahveniakin sieltä täältä. Liikuin ripeästi reiältä toiselle, mutta nopeasti alueelle tuli muitakin kisailijoita ja kalat menivät niin sanotusti jakoon. Eli puoli tuntia kisan alun jälkeen alkoi tilanne olla jo aika epätoivoinen kalojen löytymisen suhteen. Kovin isoja rei'ittämättömiä alueita ei lähialueella enää missän ollut.

Tuli siinä turhankin pitkään mentyä väkijoukon keskellä edestakaisin, jostain reiästä aina jotain sai, joka antoi aina hetkeksi uskoa löytää kaloja lisääkin. Kisan viimeiset pari tuntia menin omia polkujani ja yritin etsiä kaloja. Todella tuskaista oli, mutta lopulta yksi reikä antoi pari siikaa ja lähialueelta tuli jälleen kiiskiä ja pari pikkuahventa. Syvyyskarttaan ei ollut yhtään luottamista, kun kartan mukaan oltiin 3-6m syvyysalueella ja väki kairaili jopa pohjaan kun oli niin matalaa. Aivan kisan lopussa sain vielä muutaman pikkuahvenen, mutta kyllä tuo kisa alusta loppuun oli tuskaista.

Saaliini 923g riitti nihkeäkalaisessa kisassa 14. sijaan, joten sain pistesaldoni auki. Suurin saalis oli Jani Oravalla 1572g, Janin kanssa tulikin loppukisa pyörittyä samalla alueella. Omasta saaliistani varmaan 500g oli kiiskiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti