keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Vanajapilkki 10.3. + treeni 6.3.

Tässä aluksi lyhyesti treenistä. Treenaamassa kerkesin käymään kisaa edeltävänä keskiviikkona klo 7-14. Jäällä olin potkukelkkailemassa jo hieman ennen auringonnousua. Treenin alku oli melkoista nautiskelua aurinkoisessa säässä, kun muita jäälläliikkuvia ei näkynyt missään. Potkukelkalla matka taittui nopeasti paikasta toiseen.



Petäys-pilkin onnistumisesta innostuneena treenasin nytkin koko treenin kaiun avulla. Tällä kertaa hakeuduin vielä selvemmin yrittämään syvistä 5-12m vesistä. Aloitin vedenalaiselta niemekkeeltä, jossa vettä oli kuutisen metriä. Ensimmäinen reikä jäähän, ja heti oli kalaa alla hyvin. Nostin reiästä pari 150g ahventa ja jokusia pienempiä. Koitin kartoittaa, millaisella alueella kalaa on, mutta tuo osoittautui kuitenkin enemmänkin yhden reiän ihmeeksi, sillä lähialueelta ei osunut kuin yksi hyvä pikkuahvenreikä.

Muutaman sadan metrin kelkkailu toiselle paikalle, ihohko selkämatalikko. Tuolta ei kalaa riesaksi asti noussut, mutta jokusia parempia n. 150-200g ahvenia osui kohdalle. Kalaa oli selvästi alla jonkun verran, mutta ei kovin tiheitä parvia. Parhaiten kalaa tuntui olevan noin 10m vedessä.

Siirryin seuraavalle matalikolle, josta en tosin mistään kohtaa 8 metriä matalampaa löytänyt. Alue tuntui olevan varsin tasaista noin 10-11m syvää. Yhdestä reiästä sain mukavan kokoista ahventa, mutta muuten vaikutti tyhjältä. Kun lopulta osuin tähän 8m "matalikolle", oli alla heti kalaakin, tällä kertaa sekakokoista ahventa. Tästä kun siirryin hieman syvempään, alkoi 11-12m vedessä tapahtua. Isohkoa ahventa oli alla runsaasti, ja taisin neljä ahventa nostella reiästä tapsipilkillä peräjälkeen, kunnes päätin rauhoittaa alueen ja vaihdoin paikkaa seuraavalle matalikolle.

Päivän parhaimmistoa edellisreiältä. Ja kyllä, tällä kohdalla oli lumilaikku

Seuraavalla matalikolla tapahtui aivan sama homma kuin edelliselläkin matalikolla. Vettä oli tasaisesti 10m, enkä matalampaa löytänyt, vaikka kartta näytti muuta. Löysin siitä huolimatta aivan tasasyvyiseltä alueelta yhden hyvän reiän, josta nousi mukavan kokoista ahventa.

Tuon jälkeen kelkoittelin lähelle Petäys-pilkin voittopaikkaani. Alueella tuntui olevan nytkin hyvin ahventa, mutta keskipaino jäi reilusti alle 50 gramman, vaikka 100-150g ahvenia tulikin välillä sekaan. Ahvenet vaikutti olevan 7-9m vesissä. Vähän matkan päästä löytyi kuitenkin yksi hyvä reikä myös 6m vedestä, kun useampi 150g ahven otti samasta reiästä peräjälkeen. Muuten alue vaikutti turhan kalattomalta, mutta ajattelin tuonkin olevan kisassa yli 15kg paikka, jos se ei petä.

Autolle palatessani kerkesin vielä kokeilemaan yhden selkämatalikon ja vähän matkaa yhden saaren rantaa. Selkämatalikolta löysin mielenkiintoisen kohdan, jossa syvyys muuttui nopeasti kuudesta kymmeneen metriin. Tässä penkassa oli jonkun verran isompaakin ahventa, mutta kalaa ei tullut niin hyvää tahtia kuin parilta aiemmalta paikalta. Saaren rantaan ehdin vielä vajaat 10 reikää tehdä, mutta ei ollut enää merkkiäkään kaloista.

Treenin koko saldo oli noin 7 kiloa ahvenia, joista fileerattavaa kokoluokkaa 4,5 kiloa.

Sitten kisatapahtumiin! Kilpailuaika oli siis 9-14, 30min siirtymillä

Hieman jouduin harkitsemaan, luotanko uusiin edellistreenissä löytämiini paikkoihin, vai menisikö vielä uudestaan edelliskisan paikoille. Ajattelin, että uusissa olisi enemmän potentiaalia, vaikka niissä kala olikin syvemmässä. Aloitin kisan alueelta, jossa sain treenissä kaloja vain kolmesta reiästä (kokeilin ainakin melkein 15 eri). Tällä kertaa ei tullut ketään kilpailijoita samalle alueelle, ja muutenkin ylipäätään kanssani samaan suuntaan edes 1,5 kilometrin säteelle tuli vain kaksi kilpailijaa. Sen verran minullakin ennen kisaa käsitystä oli, että väki oli edellispäivänä ennen kisaa saanut ahventa kohtalaisen hyvin lähtörannan läheltä ja vähän lähdöstä oikealle. Tuo oli itselleni lähinnä rauhoittava tieto, että myö isompi kala on ainakin ollut syönnillään kisaa edeltävänä päivänä. Kuitenkin yleensä talven mittaan isomman ahvenen syöntiajat menevät selkeämmin jaksottaisesti kuin suurina päivävaihteluina.

Itse asiassa löysin parhaan treenireikäni, ja aloitin kisan heti siitä. Ensimmäinen reikä vaikutti huolestuttavalta, sillä en saanut siitä kuin yhden pikkuahvenen. Hetken mietintä mihin päin sitä siirtyisi, ja päätin tehdä toisen reiän vain kymmenen metrin päähän, jossa pitäisi olla hieman matalampaa. Syvyys ei kuitenkaan juuri muuttunut, mutta se ei haitannut sillä reiästä nappasi ensimmäinen yli 100g ahven, kun vasta etsin pohjaa. Syvyyttä oli tuossa reilut 11 metriä. Ahventa nousi tapsipilkillä aika lailla hullua tahtia aluksi, ja testailin vähän välineitä. Viljasen pysty ketjun kanssa vajosi nopeasti, mutta tärppejä siihen ei tullut samaa tahtia. Myös muutama ahven irtosi, joten päätin kokeilla vielä värikoukkua. Nyt veteen lähti 12g Vim-pilkki koon 10 värikoukulla. Sain kymmenkunta ahventa aivan peräjälkeen, kunnes kalantulo yhtäkkiä lakkasi.

Vaihdoin takaisin tapsivehkeet, ja taisin ihan surviaisilla varustaa koukun. Ahventa alkoi tulla uudestaan, nyt noin metri irti pohjasta. Tahti jatkui hyvänä pitkään. Kun syönti välillä yltyi, toimi ahvenen silmäkin tapsissa hyvin. Kokeilin silti myös surviaisia, kärpäsentoukka-surviainen-yhdistelmää, sekä silmän ja kärpäsentoukan yhdistelmää. Kaikki tuntui toimivan, kun vaan parvi ui kohdalle. Jossain välissä oli pari minuutin taukoa, mutta lopulta istuin tuolla reiällä hieman yli 3 tuntia. Ahventa nousi tästä reiästä yhteensä arviolta 17 kiloa. Lopulta kalan koko pieneni siinä määrin, että lähdin tekemään lähialueelle lisää reikiä. Kaadoin kalat astiasta muovipusseihin, ettei tarvitse painavaa reppua kanniskella. Uudet reiät olivat muuten kalattomia, mutta yhdestä reiästä nostin muutaman pikkuahvenen.

Päätin siirtyä noin 150m toiseen kohtaan, jossa oli yksi hyvä reikä treenissä. Taisin tehdä aluksi 3-4 täysin kalatonta reikää, kunnes reikä osui kohdilleen, ja sain muutamia hyvän kokoisia ahvenia. Syönti hiipui kuitenkin äkkiä, ja seuraava reikä oli jälleen kalaton. Kokeilin uutta reikää uuteen suuntaan, ja tällä kertaa syönti yltyi oikein hurjaksi. Pari kertaa ahvenet ottivat jo matkalta kiinni painavaan tapsipilkkiin, ja päätinkin vielä kokeilla ketjupilkkiä. Seuraavat 5 kiloa ahvenia nousi reiästä todella nopeasti siihen nähden, että edelleenkin pilkin yli 11m vedestä. 0.25mm siimalla uskalsi kehiä yli 200g ahvenetkin täysillä ylös...aika monella ahvenella uimarakko pullahtikin suusta kun kala tuli ylös. Kun kalantulo hyytyi, kokeilin vielä tapsilla, mutta nyt tuo ei enää auttanut.

Kisaa oli vielä tunnin verran jäljellä, mutta tiesin etten tuon kalamäärän kanssa ehdi millään rantaan jos pilkin loppuun asti. Etsin loppuajan aktiivisesti vielä uusia kalareikiä, mutta loppu oli huomattavasti vaikeampaa. Kaksi reikää vielä löysin, joista kaloja nousi. Toisesta niistä tuli noin kilon verran ja toisesta noin kaksi kiloa. Kun jälkimmäinen, tuo kahden kilon reikä hyytyi, päätin pakata kalat kasaan ja lähteä punnitukseen. Pilkinnän lopetin 17 minuuttia vaille 2. Arvelin, että 30 kilon rajapyykki voisi mennä rikki, mutta väärässä olin. Saaliini ei riittänyt "edes" omaan ennätykseen, mutta reilut 28 kiloa riitti ylivoimaiseen voittoon ja jälleen Vanajaveden ennätys parantui. Ainakaan en ole tuolla isommista voittotuloksista kuullut.

Reiät osuivat kisassa todella hyvin kohdilleen, enkä todellakaan ennen kisaa osannut edes unelmoida näin suuresta tuloksesta, vaikka tiesinkin sen olevan mahdollinen jos kaikki osuu kohdalleen, ja lähes kaikki osuikin. Yli 20 kiloa saaliista nousi kahdella eri liukupilkillä, jotka vajoavat nopeasti alas. Käytin nro 12 koukulla varustettua morria, väri tällä kertaa omasta värikartasta "Ilmiselvä papukaija". Toisesta pilkistä menetin jossain vaiheessa morrin, joten piti vaihtaa välinettä. Jälkikäteen ajatellen olisi voinut hyvin käyttää myös nro 10 koukulla olevaa morria tapsissa. Vaikka tapsivehkeillä ei uskalla kalaa nostaa yhtä nopeasti ylös kuin ketjulla, tuntui taas tärpit tulevan tapsiin huomattavasti nopeammin. Parven ollessa alla, ei tarvinnut kuin pudottaa pilkki veteen, odottaa hetki tärppiä ja nostaa kala ylös. Ahvenia en laskenut, mutta arvioisin saaliissa olleen reilu 300 ahventa, eli keskipaino 90 gramman tietämillä. Isoimmat ahvenet olivat 300g luokkaa.

Jätin itselleni vain muutaman kilon saaliista, kun ei ehtinyt fileerata enempää..

Tällä nousi suuri osa saaliista...kaverin käsin hioma pilkki
TULOKSET

Naiset:
1. Sirpa Vuohelainen 5260

Miehet 60:
1.Reima Oksanen 15995
2. Jari Rämö 15605
3. Matti Helin 12045
4. Kenneth Tuominen 10840
5. Olli Virtanen 8810
6. Jari Kopra 6530
7. Martti Virtanen 5005
Olavi Palosaari ei tulosta

Miehet:
1. Atte Mustalahti 28360
2. Juha Rantala 19100
3. Ahti Leppänen 12745
4. Pekka Sauren 12135
5. Timo Kinnunen 11195
6. Pekka Matikainen 10900
7. Jari Mäkelä 10875
8. Jyri Korkeila 8815
9. Pentti Takaniemi 8345
10. Markus Kilpi 8280
11. Petro Virtanen 7920
12. Lauri Sipilä 6110
13. Markku Helin 5845
14. Kalle Lehto 5240
15. Nico Väyrynen 4850
16. Niko Saarinen 4645 
17. Manne Rantanen 3720
18. Valtteri Aaltonen 3175
19. Jaakko Salminen 2405
20. Ville Pesonen 2170
Jari Multanen ei tulosta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti