maanantai 9. joulukuuta 2019

Ratinan laituripilkit 1.12. klo 10-14

Eilen vielä Ratinassa olisi kisat ollut, mutta itse olin siihen aikaan Kaupissa hiihtämässä tykkilumiladulla. Perjantaina tuli myös oltua pilkillä jäältä käsin, mutta tässä vielä tuosta reilun viikon takaisesta kisasta.

Tuuli kävi melko navakasti lännestä, joten tiedossa oli viileä pilkkipäivä. Yksi kilpailija joutui jättämään kisan väliin jo ennen kisan alkua, kun hän kompastui parkkipaikalla ja mursi lonkkansa.

Seuraavat ilmeisesti 3 henkeä keskeytti kisan heti alkuunsa, kun laituri keinui sen verran pahasti ja osalla kilpailijoista tämä aiheutti huimausta. Itselläni on jonkinlainen tasapaino, mutta kyllä siellä tarkasti sai kulkea.

Poikkeuksellisesti sain heti arvontapaikalta kaloja. Peräkkäin nousi kaksi särkeä ja ahven, jonka jälkeen hiljeni. Kalat tulivat aivan pohjan tuntumasta. Siirryin kuitenkin 15min jälkeen syvempiin vesiin, kuten suurin osa muistakin. Kalaa vaan ei tuntunut kukaan oikein saavan. Olisiko mennyt noin tunnin verran, kun kaksi edellistä kisaa voittanut Kenneth alkoi saamaan pasureita hiljalleen. Myös muutama muu kilpailija alkoi saamaan kalaa, mutta itse en saanut sitten mitään kontaktia kaloihin, vaikka vieressä istuin.

Kun hetken päästä älysin laskea pilkin aivan pohjaan asti (18m vettä) sain samantien ensimmäisen pasurin. Vaan mitään syöntiä ei tuosta kuitenkaan alkanut. Seuraavan noin 1,5 tunnin aikana sain vain 3 pasuria ja yhden lahnan tuon lisäksi. Uiton piti olla todella hidasta tai lähes pilkin paikallaan pitämistä, että sai edes nuo vähät kalat ottamaan. Itselläni oli aivan vääränlaiset välineet näin syvään veteen. Pilkki olisi saanut olla paljon nopeampi. Tosin epätoivon hetkellä koitin jopa morrilla, mutta en pienestä virtauksesta johtuen saanut sillä oikein mitään tuntumaa.

Kisan loppua kohden vähäkin syönti loppui oikeastaan kokonaan, ja vain harva sai enempää kuin yhden kalan koko viimeisen tunnin aikana. Itse lähdin lopussa kiertelemään laiturin rantaosia, ja sain vielä särjen, ahvenen ja kaksi kiiskiä.

Kyllä yhtäkkiä lakkasi särkien syönti Ratinassa, viikkoa aiemmin särkeä nousi jossain määrin joka puolelta laituria, nyt ei oikein mistään vaan saalis oli etupäässä pasuria.

TULOKSET

naiset:
1. Siitonen Irene 1270g
2. Kahilainen Irma 585g
3. Rodziewicz Airi 470g
4. Willenius Helena 435g
5. Kota-aho Terttu -

miehet:
1. Tuominen Kenneth 2590g
2. Helin Matti 1945g
3. Särkikoski Arto 1650g
4. Ruokolainen Armas 1450g
5. Korpela Markku 1260g
6. Helin Marko 1170g
7. Mustalahti Atte 945g
8. Huusko Esko 895g
9. Kankainen Veli-Pekka 755g
10. Aronen Ossi 750g
11. Kortelahti Ari 705g
12. Tammisalo Reijo 695g
13. Kahilainen Rainer 435g
14. Sytelä Antti 380g
15. Santonen Matti 115g
16. Lehtomäki Esa ja Kota-aho Kauno - Suurin kala Särkikoski Arto lahna 355g

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti