sunnuntai 12. tammikuuta 2020

Kisakauden avaus, Alinenjärvi 6.1.

Loppiaisena olisi tarjolla ollut yleiset kisat Lahdessa, mutta päätin tällä kertaa mennä kokeilemaan Linnavuoren Urheilukalastajien sarjapilkkiä. Kisa-aika oli 10-14.

Kovin suuria odotuksia ei ollut, sillä "treenissä" pilkin rei'istä kaikki kalat mitä oli tullakseen. Ajattelin, että ei tämä niin tärkeä kisa ole, että ruokakalat pitäisi kisaan säästää. Lisäksi jäälle satoi yön aikana 2-3 senttiä lunta, mikä ei ainakaan hyvää tee syönnille tuolla järvellä.

Osanottajia oli 16 ja ainakin melkein kaikilla tuntui olevan tieto kalapaikoista, kun lähes kaikki lähtivät samaan suuntaan. Aamusta oli kuitenkin todella hiljaista, enkä nähnyt ainakaan aloitusrei'iltä kenenkään saavan mitään. Aloitin itse kaikki reiät tasurilla. Hiljaista piteli itsellänikin, noin 10 reiän jälkeen sain pari tärppiä tasuriin ja kokeilin sen jälkeen morrilla, tuloksena kaksi pikkuahventa. Tein reilusti reikiä lisää tuolle alueelle, ja siinä oli hyvää syvyysvaihtelua 1-2m, mutta kaloja ei tullut.

Seuraavaksi siirryin rei'ittämään samaa aluetta kuin mistä 2 päivää ennen kisaa sain isoimmat ahvenet. Ei tullut kaloista mitään havaintoa, mutta heti kun ohitin tuon paikan ja jatkoin hieman eteenpäin alkoi kaloja nousta lähes joka reiästä. Koko oli kuitenkin paljon pienempää kuin mitä lauantaina. Morrilla sain yhden yli 100g ja loput oli suurin osa 30-40g.

Kala ilmeisesti alkoi syömään, kun huomasin että muuallakin nousi kaloja. Jätin tuon alueen rauhaan ja siirryin muiden sekaan kokeilemaan. Sieltäkin sain kaloja melkein joka reiästä, mutta kalaputket oli lyhyitä. Kalan koko oli kuitenkin hieman suurempaa kuin mitä sain aiemmin. Tasuriin otti yksi yli 150g ahven ja sellaisia 50g tuli varmaan viitisentoista yhteensä muutamasta reiästä. Kokeilin myös morrilla yhden toisen pilkkijän hylkäävän reiän ja sain siitäkin morriteltua 3 ahventa. Tein lisää reikiä vain 2-3m päähän vanhoista rei'istä, ja löysin vielä pari kalareikää lisää.

Alue alkoi olla täynnä reikää ja kilpailijatkin hajaantuivat pikkuhiljaa eri suuntiin kaloja etsimään. Itse kävin vielä tarkemmin katsomassa päivän aloituspaikan ja myös tuon paikan, josta sain päivän pari ensimmäistä ahventa. Tuo kierros oli kuitenkin täysin turha, sillä kaloista en saanut ainuttakaan havaintoa.

Siirryin sitten paikalle, jonka jätin aiemmin kesken. Siinä ei muitakaan käynyt kokeilemassa sen jälkeen. Sain varmaan 3-4 reiästä peräkkäin ahvenputket, ahvenia tuli 2-5 joka reiästä. Pitkäksi aikaa ei kuitenkaan kalaa riittänyt, vaan hakemiseksi meni. Tein paljon lisää reikiä ja ehkä 15 reiästä sain yhteensä 3 ahventa, kaksi aivan pientä ja yksi vähän alle 100g. Lisäksi 700g hauki.

Hiljaista kun oli, siirryin minäkin kokonaan eri paikkaan kokeilemaan, kisaa oli jotain 45min vielä jäljellä. Ensimmäiseltä alueelta ei kaloja ilmaantunut. Siirto toiseen paikkaan, ja hiljaista oli sielläkin. Ehkä 10 reikää tein, ja kaksi reikää antoi yhden pikkuahvenen ja yksi reikä kolme pientä. Juoksin vielä lopuksi morrittelemaan vanhoja reikiä päivän parhaalle alueelle, ja sain vielä neljä ahventa viimeiseen 10 minuuttiin.

Saaliini oli noin 2,5kg, yllättävän paljon niistä painoa kertyi. Ahventen keskipaino 46 grammaa, mutta vain kaksi oli yli 100g, suurin 185g. Ahvenista noin puolet tuli tasurilla ja puolet morrilla. Jos reiällä kävi ahvenet vain tökkimässä, kokeilin morrilla. Muuten aloitin kaikki reiät tasurilla viimeistä 45 minuuttia lukuunottamatta. Kaikki kalat sain 1-2m vedestä, mutta eipä tuolla ole oikein koskaan tullut juuri muusta syvyydestä koitettuakaan.

TULOKSET:

1. Atte Mustalahti 2502g
2. Pasi Tanner 1614g
3. Irma Kahilainen 1586g
4. Martti Oksanen 1530g
5. Marko Saarinen 1522g
6. Kalevi Matero 1352g
7. Timo Matero 1110g
8. Airi Rodciewicz 1094g
9. Kalevi Mäenpää 622g
10. Tomi Toiva 616g
11. Rainer Kahilainen 600g
12. Hannu Kaasalainen 338g
13. Antti Käpynen 250g
14. Markus Erkkilä 182g
15. Seija Kivioja 156g
16. Jorma Hautamäki 130g

Suurin ahven 412g: Kalevi Matero
Suurin kala hauki: 708g: Atte Mustalahti
Kokonaissaaliini

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti