torstai 9. helmikuuta 2023

Vääksyn kisat 22.1.2023

 Vääksyssä tuli tänäkin vuonna käytyä kisoissa. Kisa-aika oli 9-14, puolen tunnin siirtymillä. Treenaamassa en käynyt.

Keli oli todella sumuinen, joten ihan ei pystynyt pitämään silmällä mihin kaikkialle väki hajaantui. Osa tuntui olevan hieman eksyksissä, jos gps-laitetta ei käytössä ollut.

Kalaa oli kuuleman mukaan monessa paikassa ihan hyvin, mutta pääasiassa pientä. Kovasti oli itselläni hakusessa, mihin sitä suuntaisi. Aamusella löytyi hyvän oloinen railo pari kilometriä lähdöstä, ja ajattelin aloittaa kisan siitä. Alueelle ei jäänyt kuin pari pilkkijää lisäkseni. Muutamia reikiä tein, mutta tyhjää oli ja vaihdoin heti paikkaa. Vähän arpomista oli edelleen mihin sitä suuntaisi, mutta päädyin menemään "Kajaankallion etupakalle". Siellä oli jonkun verran kisaajia, ja pieneksi yllätyksekseni kaikki näyttivät saavan kaloja ihan hyvää tahtia - sumusta huolimatta. Kello oli jotain 9.20 kun sain itse tuolla alueella pilkin veteen, ja eka reikä tuolla alueella oli varmaan sellainen 5-6kg reikä. Kala oli pienehköä, mutta se tuntui syövän hyvin. Olisinko 1,5h tai hiukan alle ollut tuolla kalareiällä. Ottipelinä tällä kertaa Viljasen pysty ketjulla ja silmällä, vettä taisi olla alla jotain 4,5-5 metriä.

Näin jonkinlaisen laikkupaikan 50-100m päässä ja tein seuraavan reiän sinne. Siihen tuli heti perässäni muitakin, enkä saanut tuosta kuin korkeintaan kilon verran ahvenia. Seuraava reikä seuraavalle laikulle 30m päähän ja sieltä tulikin taas sellainen 2-3kg putki. Tuossa vaiheessa kello taisi olla jotain 12, ja ahventa repussa noin kympin verran. Sitten olikin vaikeaa. Seuraava 1,5 tuntia ei mitään ihmeitä tarjonnut, lyhyitä pikkukalaputkia sieltä täältä, mutta yhtäkään varsinaista kala-aluetta ei löytynyt. Sorruin ronkkimaan myös vanhoja putkireikiä, ja niistä sai vielä lyhyet kalaputket. Alue yksinkertaisesti tuntui hyytyvän. 

Aivan kisan lopuksi vaihdoin paikkaa toiselle matalikolle, ja tuo vaihto oli kannattava. Olisi vaan saanut siirtyä paljon aikaisemmin. Viimeisen 10min aikana vielä likemmäs kilo ahventa reppuun samasta reiästä, ja täydeltä syönniltä punnitukseen.

Oli selvää, ettei noin rikkonaisella kisalla korkealla olla tällaisessa kisassa, kun kala tuntui syövän ihan kunnolla kuitenkin.

Tulostaso oli kova, kun 20kg rikkui sekä nuorempien että vanhempien miesten sarjassa. Yleisen sarjan tulokset tässä: (Loput tulokset löytyy linkin takaa LINKKI )

miehet alle 65v
1 Harri Nikula 23457
2 Miro Meuronen 18550
3 Teemu Pussinen 17205
4 Petri Lääperi 15644
5 Vesa Kuusela 14270
6 Jussi Rossi 13836
7 Harri Halttunen 13584
8 Arvo Kokko 13071
9 Juha Rantala 12829
10 Aleksanteri Hietakangas 12810
11 Atte Mustalahti 12667
12 Petri lilja 12126
13 Tommi Bankovski 12009
14 Jukka Salminen 11892
15 Mika Vähämäki 11198
16 samppa Ylönen 10697
17 Juha Lainejärvi 10216
18 Tero Villanen 9873
19 Timo Korelin 9424
20 Reijo Niemi 8733
21 Timo Rämö 7941
22 Timo Salmi 7921
23 Petri Kokko 7740
24 Esko Naukkarinen 7706
25 Jouni Neuvonen 7284
26 Marko Puolakka 6924
27 Hannu Kerkelä 6336
28 Janne Pirttikoski 6083
29 jari Marttinen 5911
30 jani Korhonen 5638
31 Juuso Virtanen 5123
32 Janne Saarinen 5036
33 Seppo Neuvonen 4636
34 Riku Tohka 4120
35 Petteri Neuvonen 3945
36 Marko Heino 3734
37 Niko Kokkonen 3652
38 Reino Ristola 3384
39 Tomi Virtanen 2124
40 Ville Häkkinen 1802
41 Olli Häkkinen 1038

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti