keskiviikko 27. helmikuuta 2013

VUK:n mestaruuspilkki, Säkylän Pyhäjärven Kalikka

Viime sunnuntaina olin Säkylän Pyhäjärvellä Vammalan Urheilukalastajien mestaruuskisoissa. Lähtö oli Kalikasta.

Kalikan lähettyvillä oli kuuleman mukaan ollut ahven kovin tiukassa kisaa edeltävänä perjantaina, eikä odotukset sitä myötä kovin korkealla olleet. Alun perin piti ottaa koko kilpailu värikoukkupilkintäharjoituksena, mutta huhut huonosta syönnistä sai ottamaan morrivehkeet ja toukat mukaan.

Aloitin Narvinkiven läheltä, ja toisesta reiästä nousikin ensimmäiset ahvenet, joista ensimmäinen otti värikoukkuun ja loput morriin. Värikoukku ei vain tuntunut kelpaavan. Vettä oli tällä kohdalla melkein neljä metriä, ja siitä lähettyviltä tuli myös yksittäisiä ahvenia, mutta ei ruuhkaksi asti joten häivyin alueelta ja siirryin Kallionokan lähettyvillä paikkaan, jossa viimeksi jäi syönti kesken kun kisa-aika loppui.

Nyt ei tullut samoilta paikkeilta sitten ensimmäistäkään ahventa, mutta hieman syvemmässä oli sentään jonkin verran tapahtumia. Lopulta yhdestä kohtaa erästä moottorikelkkalaikkua tuli hieman useampia ahvenia, mutta eipä noista paljoa koostunut. Ympäriltäkään ei noussut kuin pari ahventa, joten päätin lähteä Valasrantaa kohti etsimään lumettomia paikkoja, jotka kenties olisivat keränneet kaloja alleen. Lumettomia paikkoja löytyi sopivasti, mutta kalat vain loistivat poissaololtaan. Tuli kairailtua täysin kalaton tunti Valasrannassa.

Siirryin rantaa pitkin hieman Haukkavuoreen päin paikkaan, jossa oli muutama pilkkijä. Ainakin yksi heistä näytti jonkun verran kaloja saavan. Menin samoille paikoille ja heti tuli ahvenia päivän parasta tahtia, tosin Säkylän kalaksi todella pieniä. Tällä alueella pyörin viimeiset noin tunnin ja 15 minuuttia, ja sinä aikana kutakuinkin kolminkertaistin saaliini. Vettä oli vain parisen metriä ja siinäkin ahvenia tuli välillä aivan välivedestä, mutta hirmuista painoa ei kertynyt kun keskipaino oli 40 gramman tienoilla. Parilla reiällä kokeilin morrin lisäksi värikoukkuakin, mutta ei sitten kelvannut millään, yksi nyppy oli tuloksena.

Pidin itseäni vähän jännityksessä, että kerkeänkö ollenkaan punnitukseen paluuajan puitteissa. Kilpailu loppui klo 14 ja paluuaikaa oli 30min. Lopetin pilkkimisen 3 minuuttia vaille tasaa joten oli 33 minuuttia aikaa ehtiä punnitukseen. Aika jännäksi meni ja aika lailla tasan minuutti jäi aikaa omani kellon mukaan.

Ahventa oli mulla 5210g ja se riitti toiseen sijaan isän viedessä voiton reilulla 7,5 kilolla. Kolmannella oli kalaa muistaakseni noin 4,5 kiloa, ja siitä eteen päin tulokset putosivat melko tasaisesti. Kuudennella oli kalaa muistaakseni 3,3 kiloa, ja meitä oli yhteensä kisassa noin 13 henkeä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti