maanantai 16. joulukuuta 2013

Värikoukkupilkillä Liukuslahdella

Käväisin päivällä lenkkeilymielessä vähän poraamassa reikiä Liukuslahdella pelkät värikoukut mukana. Montaa yhdistelmää kokeilin, mutta ahven oli tosi nirsolla otilla. Lahdella oli muitakin pilkkijöitä, ja heikolta heidänkin saaliinsa kuulostivat, kun kuulin mitä he puhuivat. Ei tuollainen lumeton jää, mikä nytkin oli ole juuri koskaan kyllä ensijäillä hyvin kalaa antanut. Heti kun alkaa vähänki laikkuja tulla, vaikutus näkyy heti ja löytyy isompia parvia.

Vajaa pari tuntia pilkin ja kairasin siinä samalla ehkä 50 reikää, ahvenia tuli vähän yli 1kpl/ reikä, eli jotain 60-70kpl. Melkoisen heikkoa oli, vain yhdestä reiästä taisi tulla yli 10 ahventa. Kokoluokka oli myös tosi pientä ja mahtoiko edes 20g keskipaino ylittyä. Lahden suulta sain vähän syvemmästä n. 4m vedestä pari 70g ahventa, jotka jäivät isoimmiksi.

Tällaista silppua nousi.

Pieni ruotsalainen värikoukkupilkki ja omatekemä koukku. Musta väri tuntuu kelpaavan ainakin pikkuahvenille.


Tosiaan Hämeen PM-kisat on tänä talvena Siekkisjärvellä Virroilla. Näyttäisi siltä, että tulen myöskin osallistumaan tuohon kisaan. Lounais-Suomen kisat on tänä talvena eri päivänä. Tosin Lounais-Suomen PM-kisaan osallistumisesta en ole vielä varma, on sen verran kaukana kisat. Mutta periaatteessa en haluaisi puolustavana mestarina sivussakaan olla. Satakunnan piiri pitää myös edelleen omat kisansa, vaikka piiriä ei ole ollut olemassa muutamaan vuoteen - kun kerran Satakunta ja Varsinais-Suomi yhdistyivät Lounais-Suomen piiriksi. Satakunnan PM-kisa on kuitenkin melkein kotivesillä Roismalanlahdella, joten varmasti siihen osallistun.

Sekä Hämeen PM-kisapaikka, että Lounais-Suomen PM-kisapaikka ovat itselleni täysin outoja vesiä. Sen verran olen Lounais-Suomen kisapaikasta (Salon Lahnajärvi), että varsin kalaisa pitäisi olla. Löysin jotain vanhoja tuloksia ja voittajalla taisi olla 8 kilon päälle. Pieni järvi kuitenkin kyseessä. Siekkisjärvestä en tiedä yhtään tulisiko sieltä tavoitella 1 kiloa vai 10 kiloa, vaiko jotain muuta, mutta eiköhän se selviä aikanaan.