maanantai 14. huhtikuuta 2014

Yhteenvetoa 2013-2014 pilkkikaudesta

Pohjoisempana pilkkikelit sen kuin jatkuu, mutta itse tosiaan kauden päätin reilu viikko sitten lauantaina. Tynkäkauden maku vähän kaudesta jäi, mutta katsotaampa, millainen kausi oli "tilastojen" valossa ja muutenkin.

Kauden aloitin joulukuun ensimmäinen päivä, vaikka olisi sen voinut jo muutamaa päivää aiemminkin aloittaa. En kuitenkaan tätä kautta aloittanut "ryömien" ohuille jäille, vaan jäätä oli kauden avauksessa jo melkein 10cm. Joulukuussa kerkesin käymään pilkillä 16 päivänä, ennen kuin jäät sulivat. Eli "ensimmäinen pilkkikauteni" kesti vajaat 4 viikkoa. Joulukuussa saaliit olivat pääosin hyviä. Ihan nollareissuja ei ollenkaan ja parhaalla kerralla 8-9kg ahventa pikkujärvestä. En ole kyseisestä järvestä ennen saanut noin paljoa. Myös Liukuslahdelta tuli hyvin ahventa. Kauaa en siellä kertaakaan ollut, mutta jopa 4kg tuli parhaimmillaan hetkessä samasta reiästä.

Kisoja kertyi joulukuussa vain yksi. Kangasalan Suoramajärven kaiken kalan kisa, jonka voitin. Kala oli kohtuullisella otilla (7775g). Kisa pidettiin 15.12.

Tammikuussa jäät tulivat jälleen uudelleen, kausi jatkui 14. päivä Liukuslahdella. Syönti oli odotetusti heikkoa, kuten oli oikeastaan koko tammikuun joka paikassa. Mereltä kuitenkin ne saivat hyvin, jotka siellä kävivät. Itsekin kävin merellä kisassa Naantalissa tammikuun lopulla, ja voittajalla oli yli 25kg ahventa. Järvikisoissa saaliit olivat todella niukkoja ja oma menestys oli todella vaatimatonta tammikuussa. Tuntuu olevan välillä vähän tuuripeliäkin, missä päin järveä kala sattuu edes vähän syömään. Melkoisen horroksessa olivat ahvenet tammikuun kisoissa. Hupipilkillä pääsin Rautavedellä eräällä suojaisella lahdella sentään yli 5kg saaliiseen, mutta muuten ei tainnut tulla hupipilkilläkään edes yli 2kg saaliita. Pilkkikertoja tammikuussa kertyi 13kpl.

Kisasijoitukset ja saaliit tammikuussa:
Loma-Säkylä 19.1 ->                                    7. sija/910g
Sääksjärvi, Kokemäki 25.1 (seuraottelu) -> 7. sija/460g
Naantalinaukko 26.1 ->                                13. sija/10705g
Lempäälän Pyhäjärvi 28.1 ->                       7.? sija/1303g

Helmikuussa oli jo odotettavissa järvilläkin syönnin kohentumista. Siltikin ainakin Säkylän Pyhäjärvellä oli syönti matalissa vesissä todella heikkoa. Sen sijaan syvässä vedessä kala oli mukavasti otillaan, tosin se oli syönyt siellä (syvässä) hyvin jo tammikuussakin. Myös merialueilla syönti oli ainakin helmikuun alkupuolella vielä hyvää. Useimmilla järvillä syönnit olivat yllättävänkin hyviä ainakin helmikuun puolen välin jälkeen. Ilmoilanselällä kala söi ihan mukavasti, kun siellä tuli (turhaan) treenailtua SM-kisaan. Pilkkikertoja kertyi helmikuussa noin 14kpl.

Kisasijoitukset ja saaliit helmikuussa:
Pyhäjärvi, Myllyojanlahti 1.2 ->              1. sija/9420g
Uusikaupunki 2.2 ->                                 1. sija/19030g
Pyhäjärvi, Mannila 15.2 (seuraottelu) -> 1. sija/6640g
Siekkisjärvi, Hämeen PM 16.2 ->             2. sija/3152g
Ilmoilanselkä, SM-esikisa 23.2 ->            98. sija/1052g

Maaliskuu osoittautui joulu- ja tammikuun tapaan kovin vajavaiseksi kuukaudeksi kisailun suhteen, kun lähes kaikki loppukuun kisat jouduttiin perumaan heikkojen jäiden takia. Osa alkukuun kisoistakin peruttiin. Hupipilkilläkin itse kävin lähinnä pikkujärviä kiertelemässä. Saaliit olivat yhdeltä järveltä ihan hienoja, ja bonuksena sain toisesta järvestä ennätysahveneni, 985g. Useita kertoja sain yli 15kg ahventa samasta alle puolen kilometrin mittaisesta järvestä. Pilkkikertoja kertyi maaliskuussa 20kpl. 

Kisasijoitukset ja saaliit maaliskuussa:
Veittijärvi 2.3 (kaiken kalan kisa) ->       1. sija/8160g
Lahden Vesijärvi 8.3 ->                          17. sija/9458g
Tyrisevä, VUK:n mestaruuskisa ->        3. sija/850g
Viitasaari/Keitele, SM-pilkki 23.3 ->     104. sija/2081g
Iso-Toulat, Viitasaari, MJ-karsinta ->    40+sija/487g

Huhtikuussa ei tänä talvena paljoa tarvinnut jäällä olla. Pilkkikertoja huhtikuussa 3kpl. Saaliitkin olivat viime kerroilla mitättömiä. Raippaluotoon turha kalaton reissu, jäät olivat pahasti hakusessa. Nokian pikkujärviä kiersin pikaisesti myös, saaliina 1 ahven. Vammalan pikkujärvestä sentään vajaat pari kiloa tuli vielä viime kerralla, joten syömään vielä pääsi. Huhtikuussa ei ollut enää kisoja.

Näin ollen koko kauden pilkkikerrat noin 66 pilkkikertaa. Näinkin suurta määrää selittää paljolti se, että kävin poikkeuksellisen paljon lähivesillä pilkkimässä jopa alle 2 tunnin pilkkikertoja. Isoilla järvillä kun kausi jäi kovin lyhyeksi. Niitä ei tullut koluttua kauden aikana melkein ollenkaan. Kisoja kertyi 15kpl. Se oli vähiten minun pilkkiurani aikana. Tosin kaudella 07-08 taidettiin myös päästä samaan lukemaan. Kauden onnistumiset tulivat harmikseni lähinnä pikkukisoissa. Isommat kisat onnistuin mokaamaan tavalla tai toisella. Tosin muutamissa pikkukisoissakin jäi pahasti hampaankoloon.

Ensi kausi tuonee mukanaan uusia kisavesiä, ja ainakin Lahden Vesijärvi tulee tutuksi. Tämä siis siksi, että muutan syksyllä lahteen opiskelemaan. Vesijärvellä jos jossain on hyvät mahdollisuudet 20kg ylityksiin kisoissa.





2 kommenttia:

  1. Raju kokonaismäärä noita reissuja sinulla kertyy :)

    VastaaPoista
  2. On tässä nyt 12 pilkkikautta putkeen vähintään 60 pilkkikertaa/kausi. Tai no armeijavuodesta en ole ihan varma, mutta 50 ylittyi silloinkin helposti.

    VastaaPoista