Muutama minuutti ennen kisan alkua näytti tältä. |
Edellisessä kisassa käytin omatekemiä lyijytapsimorreja, mutta täysin tyytyväinen en ollut kalojen kiinni pysymiseen ja tarttuvuuteen. Tähän kisaan tein nro 16 koukkuun volframitapsimorreja. Tapsien pituus oli siinä 10cm tai vähän alle.
Arvotulla paikalla jälleen pilkittiin ensimmäinen 15 minuuttia, jonka jälkeen oli koko laituri käytössä.
Ensi kertaa laituripilkeissä sain hyvän arvontapaikan, sillä sain varmaan yli 10 särkeä heti ekaan varttiin. Kalantulo vain parani senkin jälkeen vielä vähän aikaa, kunnes alkoi hiipumaan kuitenkin aika pian ja loppui kokonaan.
Siirryin hieman syvempään veteen tuon jälkeen ja sieltä tuli muutama ahven ja pari särkeä, mutta ei muuta. Hetken tyhjän pyytämisen jälkeen siirryin aivan laiturin päähän, missä pari pilkkijää oli nähdäkseni saanut kalaa kohtuullista tahtia jonkun aikaa. Itsekin tuolta heti aloin kaloja saamaan, mutta jälleen niitä tuli vain muutamia. Tuolta tuli ahventen ja särkien lisäksi myös salakoita.
Koko loppukisa eli viimeiset noin 2,5 tuntia olikin sitten enempi vähempi vaikeaa. Paljon vaihtelin paikkaa, mutta kaloja ei pahemmin kohdalle osunut. Parhaiten taisin saada kun palasin hetkeksi kisan aloituspaikalleni. Siinä ainakin ahvenparvi oli alla vähän aikaa, särjet oli jo harvinaisempia.
Ylipäätään tuli aika paljon haravoitua eri syvyyksia 3-8m väliltä. Ilmeisesti olisi kannattanut särkiä/salakoita koittaa välillä pinnemmastakin. Pikaisesti tosin pari kertaa tuloksetta koitinkin. Viimeisen puolen tunnin aikana pari kertaa salakkaparvi oli hetken aikaa alla noin 3-4m syvyydessä, mutta eipä kisan lopun kaloista enää paljoa kertynyt.
Kaiken kaikkiaan kalaa nousi kilpailussa yllättävän vähän, ja itsekin sain pienemmän saaliin kuin viimeksi. Saaliit oli myös paljon epätasaisempia kuin viimeksi. Mutta ehkäpä sitä selittää se, että bonuskaloja oli liikkeellä paljon vähemmän ja kärkisijat menivät melko tasakokoisilla särjillä (30-50g) ja ahvenilla (15-40g). Toisaalta salakkaa oli liikkeellä enemmän kuin viimeksi, niitä saivat todella monet jotka pilkkivät pinnan läheltä tai välivedestä. Pohjasta pilkkineet taisivat olla sunnuntaina niitä, jotka jäivät pienimmille saaliille. Edelliskerralla pohjasta nousi kohtuu hyvin pasuria, mutta nyt ne olivat harvassa. Itse sain nyt syvästä yhden pasurin.
Omat välineet pelitti oikeinkin hyvin tässä kisassa, eikä montaa kalaa päässyt matkalta irti koko kisassa. Tarttuminenkin oli useimmiten kunnossa, ainakin jos syötti oli kunnolla koukussa.
Tässä tulokset:
Naiset:
1. Helena Villenius 4508g
2. Anna-Maija Pohja 2581g
3. Terttu Kota-Aho 2308g
4. Seija Reiman 2190g
5. Vieno Sisso 1513g
6. Airi Rodziewicz 1468g
Miehet:
1. Arto Särkikoski 5707g
2. Atte Mustalahti 4378g
3. Kauno Kota-Aho 3678g
4. Henrik Silfver 3644g
5. Heikki Villenius 2456g
6. Eino Pärssinen 2261g
7. Antti Sytelä 2160g
8. Antti Sipilä 1955g
9. Mauno Suhonen 1737g
10. Pertti Lahti 1336g
11. Tarmo Tonttila 1110g
12. Paavo Pyöriä 840g
12. Jouko Honkanen 840g
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti