sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Hollolan Työtjärvellä 11.2

Herätetäänpäs blogi taas eloon. Nyt joutuu hakemaan päivityksiä niinkin kaukaa kuin helmikuun 11. päivästä.

Hollolan Työtjärvi on kotoani vain 3-4km päässä oleva pikkujärvi, ja kävin siellä mielenkiinnosta kokeilemassa (koulun jälkeen iltapäivällä) kun eläkeläisten kisoissa oli joku aika sitten ollut yli 10kg voittosaalis. Kuulemma kalaa oli tullut ainakin matalasta ja värikoukulla.

Ihan tarkkaan en tiennyt mistä päin sieltä oli kalaa tullut, mutta uimarannan lähettyviltä lähdin järven yli toiselle puolelle. Keskellä oli lunta suhteellisen paljon, mutta vastaranta oli mukavasti laikulla ja ei muuta kuin laikulle ensimmäinen reikä. Reiästä tuli hiljalleen muutamia ahvenia, mutta oikein kunnolla niitä ei alkanut puskea. Kalat tulivat kuitenkin värikoukulla ja syvyyttä oli noin 70cm...

Seuraava reikä matalampaan ja nyt vettä oli enää 30-40cm. Hölmö tunne pilkkiä noin matalassa, mutta kalaahan siitä tuli heti ainakin 50 ahventa peräkkäin. Kaikki olivat kuin "veljeksiä", eli kala oli pientä n. 13-15-grammaista. Koitin vieläkin matalammasta noin 10-20cm vedestä ja siitäkin tuli kalaa vielä ihan hyvin. Ja aina kun rantaa meni eteenpäin ja 5-10m välein teki reikiä tuli ahvenia aina heti noin 20kpl ja sen jälkeenkin vielä härnäämällä jotain. Syönnillä tuntuivat olevan ja niille kelpasi kaikki värikoukkujen värit ja myös silmällä sai hyvin...Noin matalassa kuitenkin homma olisi ollut kenties vielä toimivampaa morrilla. Välillä kalat tulivat nappaamaan pilkkiin reiästäkin, että ei tarvinnut välttämättä pudottaa edes reiän reunan alapuolelle.

Tässä pieni kännykällä kuvattu videonpätkä yhdeltä reiältä. Tässä oli syönti jo hiipunut (ahvenia nostettu ennen kuvausta jo yli 20kpl), mutta sain silti muutamia kaloja videolle. Loistava paikka onkitekniikan hiomiseen (toistoja kertyy), mutta ruokakalat tuosta järvestä ovat kuulemma harvinaisuuksia.

Kaloja nousi tällä käynnillä ehkä 200kpl ja reilu tunti tuli oltua.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti