tiistai 1. joulukuuta 2015

Kisajärviesittely osa 1: Sastamalan Roismalanlahti/Liekovesi

Ajattelin aloittaa järvikohtaiset esittelyartikkelit. Artikkeleissa kirjoitan eri kisavesistöistä nimenomaan pilkkikisailijan näkökulmasta. Aloitan artikkelisarjan hyvin tuntemastani Sastamalan Roismalanlahdesta SIJAINTI, jossa olen kisannut jo pikkupojasta lähtien. Jäätilanne on vain harmittavan usein pilannut kisojen järjestämisen. Mutta nyt asiaan:

Kilpailualue Roismalanlahdella on rajattu yleensä suunnilleen vetämällä viiva Torranniemestä kirkolle, joka on Vammaskosken vieressä. Rajan pohjoispuolelle ei päästetä virtausten vuoksi.
Roismalanlahdella tyypillinen kisojen voittotulos viime vuosina on ollut noin 6-10 kiloa. Kisat on pidetty aina noin tammikuun puolivälissä.

Alle 3m vesistä löytyy tyypillisesti pientä ahventa, kooltaan tavallisesti 5-30 grammaa. Takavuosina tuota 30g ahventa oli erittäin hyvin, mutta viime vuosina pikkuahvenkanta on pahasti taantunut ja tyypilisesti matalasta tulee etupäässä alle 20g ahventa. Välillä keskipaino voi jäädä alle 10 grammaan. Järven luonne onkin muuttunut melkoisesti viimeisen 10 vuoden aikana. Yli 100g ahvenet ovat yleistyneet, mutta niitä ei juuri koskaan alle 3 metrin vedestä saa.

Sen sijaan selkävesiltä, tässä tapauksessa noin 4m vedestä löytyy huomattavasti suurempaa ahventa. Ongelmana usein on niiden löytäminen ja syömään saaminen. Tyypillisesti "selkäahventen" keskipaino on 70-100g kokoluokkaa. Yleensä parven kohdalle osuessa ahventa tulee vähän aikaa hyvinkin nopeaan tahtiin. Näissä parvissa usein ahvenet ovat välivedessä kuoreen perässä. Itselläni on isoimmat ahvenet näistä parvista olleet yleensä 300-400-grammaisia. Kilpailutilanteessa en ole toistaiseksi osunut kertaakaan kunnolliseen ajoparveen, mutta moni muu on. Muutamat viime kisat on kaikki voitettu "selältä" eli vähintään 200 metriä rannasta.

Varmimpia kalapaikkoja nykyäänkin Roismalanlahdella ovat erityisesti länsirannat Torranniemestä etelään aina suurin piirtein ojansuuhun asti. Muualtakin toki pikkukalaparvia löytää, varsinkin itärannalta Kaalisaaren ja kirkon väliltä. Tuota aluetta pidän kuitenkin huomattavasti heikompana. Muut alueet rantojen lähettyviltä ovat olleet viime vuosina ihmeen kalattomia, mutta kuuleman mukaan takavuosina on voitettu jopa Roismalanlahden kaakkoisperältä kaislikon läheltä.

Nämä varmimmat kalapaikat vetävät aina kilpailuissa myös eniten porukkaa, ja se on osasyy siihen, että voittaja tulee nykyään vuodesta toiseen jostain päin selkävesiä. Toki näillä selkävesillä on potentiaalia muutenkin isompiin saaliisiin.

Ajoahvenen voi periaatteessa löytää mistä vain yli 3 metrin vedestä, mutta ehkä varmin alue on ollut aivan keskellä selkää Torranniemen ja kirkon välissä. Alueet ovat varsin tasaisesti 4m syviä, mikä ei tee kalan löytämisestä helppoa. Vähäisetkin laikut eli lumettomat paikat jäällä ovat usein ratkaisevassa asemassa, mikäli sellaisia löytää. Tyypillistä Roismalanlahdella on isomman ahvenen kohdalla myös ollut "iltasyönti". Paikat jotka vaikuttavat kisan alussa kalattomilta, voivat antaa hyvin kalaa kisan loppupuolella.

Kisoissa olen Roismalanlahdella pärjännyt hyvinkin erilaisilla välineillä. Vajaat 10v sitten käytin yksinomaan tapsi- ja ketjupilkkejä kun pikkuahventa tuli tyypillisesti 6-8 kiloa joka kerta. Nykyään kun isompaa ahventa on selkävesiltä etsinyt, niin käytössä on ollut yhä enemmän myös isot morrit ja pienet tasapainopilkit. Matalan veden pikkukalan pyynnissä toimivimpia ovat mielestäni pienet ketju- ja värikoukkupilkit. Ahven nousee Roismalanlahdella yleensä mielellään pilkin perässä ylöspäin ja on usein jo valmiiksi irti pohjasta.

Tässä vielä blogista löytyvä kisaraportti Roismalanlahdelta: (valitettavasti 2012, 2014 ja 2015 kisat peruttiin jäätilanteen vuoksi)
http://pilkkikilpailut.blogspot.fi/2013/01/roismalanlahden-kisa-131.html


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti