keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Houhajärvi, kaiken kalan kisa 20.3.

Tänä vuonna Sastamalan Houhajärven kisa pidettiin sen verran aikaisin, että eipä tarvinnut ainakaan kisaa perua. Kilpailuaika oli 9-14, 15min menoajalla ja puolen tunnin paluuajalla.

Järvestä löytyy kohtuu isoa ahventa, joten taktiikkana oli ensimmäiset 1-2 tuntia yrittää lähinnä ahventa. Arvelin myös, että ahven söisi aamulla paremmin...

Aloitin kisan lähtöpaikan lähellä olevan saaren edustalta, jossa on usein ollut suurehkoa ahventa ja runsaasti särkiä. Nyt jouduin tekemään lähemmäs 10 reikää, jotta sain edes ensimmäisen kalatapahtuman, kun reiästä nousi pari pikkuahventa. Päätin lähteä rei'ittelemään enemmän selälle päin tuon jälkeen, ja muutaman reiän jälkeen osuinkin isomman ahvenen parven kohdalle, ja sain pari noin 200g ahventa peräjälkeen. Näiden jälkeen oli vielä isompi ahven kiinni, mutta tällä kertaa irtosi. Lähialueelta nousi vielä muutama ahven, mutta suurin näistä oli vain noin 80g kokoluokkaa.

Kalantulo tuolla kohtaa lakkasi, ja päätin pikkuhiljaa siirtyä varjorantoihin kokeilemaan, olisiko siellä aktiivista ahventa. Yritys loppui melko lyhyeen, sillä heti ensimmäinen kairaus noin 30m päässä rannasta osui kiveen, ja päivän kairailuni olivat sitten siinä - terä meni aivan kelvottomaksi. Kisaa oli mennyt vasta 50 minuuttia tuossa vaiheessa. Kisa oli tuossa vaiheessa vielä täysin voitettavissa vanhoistakin rei'istä, mutta turhauduin terän tylstymisestä turhan paljon ja aloin lähinnä tappamaan aikaa enkä kaloja.

Vasta kisan puolivälin jälkeen tajusin siirtyä paikkaan, jossa suurin osa porukasta oli kalaa kiskonut jo melkein heti kisan alusta lähtien...sinne kun olisi aiemmin siirtynyt, olisi mikä vain ollut mahdollista. Ei vain tajunnut, kuinka syvässä särki voi olla vielä tähän aikaan vuodesta. Tuolla 6m vedessä oli särkeä melkein joka reiässä, kun aina tähän asti olen samassa kisassa pärjännyt särjillä 2-3m vedestä. Eli tällä kertaa ns. paikkatuntemuksesta oli vain ja ainoastaan haittaa, kun järvi ei ollut entisensä.

Osuin parhaaseen särkiparveen vasta vartti ennen kisan loppua, ja sinä aikana nostelin ainakin lähemmäs kilon verran särkiä ylös, ja jouduin lopettamaan aivan täydeltä syönniltä. Saaliini 4310g jäi noin kilon päähän palkintosijoista, kun Timo otti toisen voiton peräkkäin reilun 8,1 kilon saaliilla.

Eli tässä kisan top 3: (ulkomuistista)

Miehet (kaikki samassa sarjassa)
1. Timo Mustalahti 8,1kg+
2. Arto Särkikoski 7,5kg+
3. Pertti Piironen 6,7kg+

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti