perjantai 7. joulukuuta 2018

Pikkujärvellä Sastamalassa 6.12.

Itsenäisyyspäivänä tuli käytyä toistamiseen tällä pikkujärvellä. Suunnitelmana oli pilkkiä täysin eri alueita kuin viimeksi, sillä en uskonut enää ihmeempiä nousevan samoilta paikoilta. Aloitin tapsipilkillä, mutta varustauduin oikeastaan kaikilla mahdollisilla välineillä morreista tasureihin.

Ensimmäinen reikä jäähän ja hetken päästä kaiussa näkyi ensimmäinen kala, joka tuli pilkkiä katsomaan. En saanut tuota kuitenkaan iskemään pilkkiin ja jatkoin matkaa. Rei'itin melkoisen jyrkkää rantapenkkaa 4-8m vedessä, mutta kaloja ei näkynyt eikä kuulunut varmaan 15-20 ensimmäiseen reikään.

Pienen lahden suulla alkoi yhtäkkiä madaltua, ja sain päivän ensimmäiset ahvenet reilun 3 metrin vedestä, yllättävän matalasta. Tuosta reiästä nousi yhteensä 10 ahventa, joista tosin vain yksi oli yli 100g. Myös seuraava reikä antoi kalaa määrällisesti aika saman verran, mutta selvästi isompaa. Myös päivän suurimmaksi jäänyt 319g ahven nousi tästä reiästä. Syvää oli tässäkin reilut 3 metriä. Pilkkiä sai reiällä jonkin aikaa uittaa, että parven sai alle, mutta ensimmäisen ahvenen napattua sai monta aivan peräkkäin ja parvet nousivat mielellään heti jään alle.

Aivan tuollaisia reikiä ei enää lähialueelta löytynyt, mutta yksittäisiä 100g+ ahvenia ja yksi puolen kilon hauki nousi sieltä täältä kun jatkoin rantaa eteenpäin, tällä kertaa tutummasta 5-6m vedestä. Eräässä mökkirannassa tuossa vaiheessa alettiin ilmeisesti suunnitella avantouinnille menoa, joten väistin alueelta ja vaihdoin aivan toiselle puolelle järveä, lähelle paikkaa johon viimeksi tällä järvellä lopetin.

Vähän matkaa jatkoin tuloksetta jyrkähköä 3-8m penkkaa, kunnes yhtäkkiä madaltui. Kävi täysin sama kuin aamulla, sain kalaputken varsin matalasta reilun 3m vedestä. Tuo oli kuitenkin vasta esimakua tulevasta. Rei'ittelin reilun 50m matkan eri syvyyksiin saaden yksittäisiä ahvenia, kunnes löysin reikärivistön, mihin viimeksi tuolla lopettelin. Kairasin uuden reiän vanhan viereen (reiän joka ei edes viimeksi antanut kaloja). Vettä oli aika tasan 8 metriä, mutta yllätyksekseni näin syvästä alkoikin nousta ahventa ylivoimaisesti päivän parasta tahtia. Ahvenet yltyivät hetkittäin oikeinkin rajulle syönnille ja sain parven nousemaan pariin otteeseen vain 1-3m jään alle. Melkein jokaisella ahvenella oli morri aivan kurkun perällä, mikä hieman hidasti hommaa. Olisi varmaan kannattanut vaihtaa ketjuun tai tasuriin tuossa kohtaa, mutta pelkäsin parven uivan pois jos turhaantuu aikaa.

Noin 20 ahvenen jälkeen kalat loppuivat tai uivat muualle, ja siirryin seuraavalle 10-15m päässä olevalle reiälle, jossa oli noin 6,5m vettä. Myös tästä reiästä sain aluksi todella hyvää tahtia kaloja, mutta putki oli huomattavasti lyhyempi. Sain kuitenkin syönnin loputtua ronkittua vielä pelkällä morrilla 4 ahventa, jotka olivat ihan hyvää kokoa.

Tässä vaiheessa olisi ihan hyvin voinut lähteä kotiin, sillä en saanut enää muuta kuin pari särkeä ja muutaman pikkuahvenen. Alkoi olla sen verran hämärääkin jo, että kala ei varmaan enää syönyt.

Päivän kokonaissaldo oli noin 7kg ahventa, joista 10 isointa painoi tällä kertaa 1820g. Jonkin verran oli kala pienempää kuin viimeksi, mutta hyvä saalis kuitenkin.

Pilkkeinä oli käytössä etupäässä Tapsisepe 11g ja eräs Lindroosin värisevä pilkki, jonka nimeä en tiedä.


Kuva otettu päivän parhaalta paikalta

Ahvenilla mahassa todella pieniä särkiä ja jokunen ahven/kiiski


Osa ahvenista pääsi heti iltapalaksi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti