keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Tampereen Peltolammin kisatreeni 12.12.

Viime lauantaina kisasin ensimmäistä kertaa Tampereen Peltolammilla kinkkupilkeissä. Järvi oli etukäteen outo, mutta kävin ennakkoon treenailemassa kisaa edeltävänä keskiviikkona.

Pohjatiedot järvestä olivat seuraaavanlaiset: vesi ei ole kirkasta, mutta ei kovin sameaakaan vaan siltä väliltä, suurin syvyys järvessä 4-5 metriä. Ahvenet pieniä (en tiennyt kuinka pieniä), särkeä vähän reiluummin ja haukia ja isojakin ahvenia voi osua kohdalle...

Treenipäivän tapahtumiin:

Treenailin aluksi kaiun kanssa, kun halusin olla varma onko alla kaloja ja mihin ne ottavat. Olo oli aamusta todella tukkoinen, joten en kovin reipasta tahtia jäällä mennyt. Ensimmäiset reiät tein 2-3m vesiin, ja jokaisella reiällä oli kaloja, mutta niin pieniä että ne eivät tahtoneet saada kärpäsentoukkaa suuhunsa. Ahvenet olivat vain 2-7g kokoluokkaa. Paremmin tärpit jäivät kiinni ahvenen silmään. Yhdestä reiästä sain nopeasti viisi ahventa, muilla rei'illä oli hiljaisempaa. Kalantulossa en juuri huomannut eroa pelkän morrin ja tapsin välillä.

Kokeilin muutaman reiän syvemmästä vedestä, mutta ainoat pikkuahvenet ja särjet nousivat syvän reunasta 3,5m vedestä. Seuraavaksi suuntasin matalampaan veteen ja huomasin ahventa nousevan myös hyvin matalasta 1-2m vedestä. Sellainen tuntuma tuli, että matalassa ahventa on tasaisemmin, mutta välttämättä kalaputket eivät ole niin pitkiä kuin hieman syvemmässä.

Loppuajan liikuin hieman reippaammin, sillä palelin todella pahasti. Yhden selkeän alueen löysin mistä muutama reikä peräkkäin antoi kaloja, seassa ylivoimaisesti päivän suurin noin 30g ahven. Osuin myös yhteen aivan loputtomaan särkireikään. Päivän viimeinen kala oli ehkä 600g hauki, joka kokoisekseen innostui vetämään niin kovasti että hetken aikaa luulin siiman päässä olevan huomattavasti suuremman kalan.

Treenipäivän saaliini oli 31 ahventa/188 grammaa, joten odotukset eivät todellakaan olleet korkealla kisaan. Ajattelin kuitenkin, että pienemmillä nro 18 morreilla ja surviaisilla pystyisi kisassa pilkkimään 500-1000g tuloksen pelkillä pikkuahvenilla.


Päivän päätöshauki, verrokkina yksi perusahven

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti