sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Roismalanlahden kisatreeni

Tänään oli sitten kisat melkeinpä kotivesillä Roismalanlahdella, siellä kun tulee joka talvi pilkittyä ainakin jonkun verran. Mutta ensiksi vähän eilisestä treenistä.

Eilisen päivän uhrasin kisaan treenaamiseen, joista ensimmäiset 4 tuntia olin selkävesillä havutuksen lähettyvillä. Etsin kalaa kairaten suorassa linjassa noin 30m välein. Ongin muuten koko ajan mormyskalla, mutta tarkistin joitakin reikiä tasurilla tuloksetta. 4 tunnin aikana vain yhdestä reiästä sain 3kpl yli 100g ahvenia, joista isoin oli 280g. Näiden lisäksi sain vain pari noin 100g ahventa ja muutaman pienen, joten melkoisen tiukassa oli kala. Nuo 3 isompaa tulivat kuitenkin peräjälkeen ja lähdin sitten reiältä pois. 1-1,5 tunnin päästä kävin alueella tarkistamassa tilanteen, mutta ei tullut kuin pari pikkuahventa. Ehkä siitä sitten vaan pyyhkäisi pienehkö parvi isompia ahvenia ohi.

Siirryin loppuajaksi torranniemen edustalla olevan syvänteen länsireunaan, ja heti ensimmäisestä reiästä tuli 3kpl noin 50g ahvenia. Seuraava reikä antoi saman kokoisia ahvenia jo kymmenkunta ja jokusia pienempiä. Tällä alueella ongin värikoukulla ja silmäpilkillä, ja ainakin värikoukku tuntui toimivan hyvin. Lähialueelta koitin vielä muutaman reiän ja joka reiästä tuli jotain, mutta ei kovin montaa. Suurin ahven näistä rei'istä kuitenkin noin 100g. Siirryin samaa rantaa lopuksi vielä enemmän länteen päin, mutta en saanut kuin jokusia alle 10g ahvenia. Autolle kävellessä kokeilin vielä tuloksetta pari reikää Kaalisaaren läheiseltä reimarilta ja lähdin sitten pois.

Treenisaaliille kertyi painoa hieman yli 2,2kg, eli ei kovin hääppöisesti Roismalanlahdelta. Parhaimmillaan vuonna 2009 treenissä sain 10kg ahventa, vaikka otin korkeintaan 3 ahventa samasta reiästä. Onhan tuo kala aika tiukassa ollut Roismalassa koko talven lukuunottamatta muutamaa laikkua joista paksumman lumen aikaan sain ihan mukavia saaliita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti