sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Lahden Vesijärven kisat 14.3

Pääsipäs sitä sentään toisen kerran vielä tällä kaudella Vesijärvelle kisailemaan.

Tähän alkuun lyhyt kertomus treeneistä.

Tiistaina olin noin klo 16-18 treenailemassa Myllysaaren lähistöllä ja selällä kolmella eri selkäpakalla. Ensimmäistä pakkaa sain rei'ittää melko pitkän ajan, että sain ensimmäisen kosketuksen ahveniin. Tästä reiästä tuli ketjupilkillä 3kpl n. 60g ahvenia peräkkäin, ja kun tarkistin morrilla niin tuli vielä kaksi lisää. Lähialueelle tein runsaasti reikiä, mutta kovin heikolta vaikutti kalantulo. Yksittäisiä ahvenia ainoastaan. Lopuksi palasin tälle ensimmäiselle reiälle mistä kaloja tuli, niin nyt siitä sain kymmenkunta pikkuahventa morrilla ja tapsilla.

Kaksi seuraavaa selkäpakkaa vaikuttivat vieläkin heikommilta kalapaikoilta, taisin molemmista saada 5-10 ahventa kun muutamia reikiä tein. Kalat oli vieläpä melko pieniä 20-30g. Loppuajan pilkin Myllysaaren rannan lähellä, enkä saanut kuin 3kpl yli 10g ahvenia ja muutaman hengettömän pienen. Treenisaaliini oli siis yhteensä tiistaina alle kilo.

Torstaina treenailin samoihin kellonaikoihin eli noin klo 16-18 Karjusaaren ja Ankkaluodon ympäristössä. Karjusaaren rannassa oli kohtuullisen hyvin kalaa yhdellä kohtaa, muuten matalasta sai vain yksittäisiä ahvenia. Keskemmällä kun pilkin loppuajan 4-5 metrissä, niin suurin osa rei'istä antoi 30-40g ahvenia. Ankkaluodon kupeesta tuli treenin ainoa yli 70g ahven, noin 200-grammainen. Treenisaalis oli yhteensä 1,9kg. Treenin päätteeksi arvelin, että kisassa pääsisi tuolta alueelta varmaankin 5-10 kiloon.

Perjantaina treenasin noin 3 tuntia, tällä kertaa klo 13-16. Aloitin Rautakankareen rannoista tutkien paikkoja, joissa oli alkutalvesta hyvin ahventa. Nyt alue oli käytännössä tyhjä. Yhdestä varjoisesta rannasta lumen alta muutama ahven, mutta ei tietoakaan mistään parvista. Rantapenkkaa kun jatkoi syvempään 4-5 metriin, oli kalaa jo hieman paremmin, mutta kalan koko ja tahti ei vakuuttanut.

Siirryin loppuajaksi Enonsaaren rantoihin ja välillä koitin syvemmästäkin 4-5 metristä. Enonsaaren eteläreunassa tuntui olevan sama tilanne kuin Rautakankareella, matalassa aivan pieniä hajakaloja ja syvemmässä hieman paremmin sitä noin 40g ahventa, mutta määrää ei ollut mitenkään tarpeeksi. Enonsaaren etelä/itäreunan kärkeä kun lähestyin, aloin kuitenkin saamaan noin 3 metrin vedestä jonkun verran ahvenia, joskin pieniä 5-20g kokoluokkaa. Jatkoin saaren itäreunaa kohti pohjoista ja yhdeltä alueelta tuli sitten Vesijärven perusahventa eli 30-grammaista. Yhdestä reiästä niitä tuli hyvin, ja parista kolmesta reiästä huonompaa tahtia. Vähän kun tuolta alueelta poikkesi, ei kaloja tullut ollenkaan. Tuon jälkeen lähdin takaisin autolle päin muutaman reiän matkalle tehden. Muutamia ahvenia nousi vielä yhdeltä kohtaa 4m vedestä, joten jonkunlaista varapaikkaa ainakin löytyi vielä kisaa varten. Suurin ahven tässä treenissä oli noin 70 grammaa ja yhteensä ahventa jälleen 1,9 kiloa.

Kisapäivänä eli lauantaina

Oli jälleen pohtiminen kahden paikan välillä mihin menisi. Karjusaaren rannasta kalaa löytyi matalammasta, mutta mielestäni Enonsaarelta kalaa tuli parempaa tahtia, ainakin tästä yhdestä reiästä. Molemmissa paikoissa tuntui kalaa olevan hyvin pienellä alueella, tosin Enonsaarella varmaan vähän isommalla alalla. Kilpailuaika oli 9-14 ja 15min siirtymät, tosin ennen starttia sovittiin paluuajaksi 30min. Tuo helpotti päätöstäni aloittaa Karjusaaren takaa ja siirtyä myöhemmin Enonsaarelle. Enonsaarelle kun on noin kilometri pidempi matka.

Kisa alkoi ja 15 minuutin menoaika riitti helposti siirtymiseen Karjusaaren ja Ankkaluodon väliin, jonne oli matkaa 2,5 kilometriä. Aloitin kohdasta, josta treenissä tuli ensimmäiset kalat. Nyt samoilta kohdilta ei kaloja tullut, sillä ensimmäisistä 5-6 reiästä sain vain muutaman alle 15g ahvenen yhdestä reiästä. Rantaa kun jatkoin eteenpäin alkoi tulla jo parempia kalaputkia, mutta ei niin hyviä kuin olin ajatellut. Yleensä tuli 5-10 ahventa ja siihen lakkasi. Niistäkin valtaosa oli pieniä alle 25g ahvenia. Parista reiästä tuli sentään muutama noin 50g ahven. Alueella pyöri lisäkseni 1-3 pilkkijää, ja aktiivisimmat kalat oli siitä melko nopeasti nostettu.

Tuon jälkeen siirryin syvempään 4-5m veteen, jossa tuntui treenissä olevan melko tasaisesti kalaa. Nyt tein sinne 7-8 reikää ja tuloksena vain 2 ahventa. Luovutin kalan hakemisen tuolta alueelta ja painelin Enonsaarelle reilun kilometrin päähän. Tuossa vaiheessa kello näytti 10.20 ja ahventa oli ehkä vajaa 2 kiloa. Enonsaarella oli jonkun verran kisailijoita, mutta onnekseni kukaan heistä ei ollut "minun paikassani".

Enonsaarella aloitin "samasta" reiästä kuin mistä treenissä sain parhaiten kalaa. Sen verran paljon oli siis pakkasta ollut yöllä, että vanhoja reikiä sai kairata ainakin 10 sentin verran, että sai ne auki. Jää oli tuossa vaiheessa jo alkanut pitää todella kovaa pauketta, kun lämpötila alkoi nousta, mutta silti kala oli kohtalaisella syönnillä. Noin 15 ahventa nostelin ketjupilkillä, kunnes päätin vaihtaa tapsiin. Mielestäni tärpit tulivat tapsiin paljon nopeammin kuin ketjuun, enkä enää ketjupilkkiä veteen laskenut koko päivänä. Pilkkinä tällä kertaa Tinka-pilkki noin viiden sentin tapsilla. Tapsissa morrina omavalmisteinen musta-violetti morri nro 14 koukulla. Samaa pilkkiä käytin Hauholla SM-kisoissa, mutta enpä saanut ahvenia siihen ottamaan...

Yhdessä vaiheessa tuli pikkuahventen sekaan pari yli 100g ahventa, ja sen jälkeen jälleen pieniä. Ahventen määrä jäi kuitenkin tältä reiältä noin 30 ahveneen. Seuraavat 10 reikää osuivat kaikki kalan päälle. Huonoimmista rei'istä tuli vain 3-5 ahventa, mutta muutamasta parhaasta nousi 20-40kpl ja kiloja alkoi reppuun kertyä. Useista rei'istä tuli myös sekaan pari yli 100g ahventa. Kun isompaa ahventa alkoi löytyä enemmän kuin sattumaksi asti, päätin tarkistaa reiät tapsilla pilkkimisen jälkeen myös pelkän morrin kanssa. Se kannatti, sillä melkein joka reiästä sai morrilla vielä ainakin yhden yli 100g ahvenen, kun tapsiin lakkasi ottamaan. Muutenkin sai välillä morrilla paikattua noin 10-15 lisäahvenella reikää kohden. Valtaosa ahvenista oli kuitenkin pieniä 15-30g, myös morrilla ongittaessa.

Muutama isompi ahven otti morriin matkalta kiinni, ja yhdeltä reiältä sainkin peräkkäin toistakymmentä yli 70g ahventa, kun aloin pilkkiä noin metri irti pohjasta. Monella muullakin reiällä huomasin, että kalaa oli sekä pohjassa että metri irti pohjasta. Vettä oli tällä alueella tasaisesti 2,5-3 metriä, ja kalat tuntuivat olevan yhtenä nauhana tässä samassa syvyydessä. Muutamankin metrin kun poikkesi ulommas rannasta tai rannempaan, ei saanut kuin yksittäisiä ahvenia ja nekin pääosin pieniä.

Kun kisaa oli enää tunti jäljellä, olin jo rei'ittänyt kattavasti koko kala-alueen. Vaihtoehtoina oli joko etsiä uusi kala-alue, tai ronkkia pelkällä morrilla vanhat reiät läpi. Valitsin morrittelun, ja otin tavoitteeksi saada vanhoista rei'istä 50 ahventa puolen tunnin sisään. Tuossa onnistuin, sillä laskin että 56 ahventa kerkesin saamaan. Viimeinen puolituntinen olikin heikompaa, ja päädyin yhdessä vaiheessa tekemään vielä pari uutta reikää, mutta niistä ei tullut mitään. Kuitenkin viimeisen puolen tunnin aikanakin tuli vielä noin 30 ahventa, ja varsinkin kahdesta viimeisestä reiästä sain vielä 3kpl bonuskaloja aivan viimeisten 2 minuutin aikana. Suurin näistä lopuksi tulleista ahvenista oli noin 150g.

Ei muuta kuin punnitusta kohti ja ensimmäistä kertaa tämän kauden kisoissa tuntui, että aika nappiin meni. Viittä tyhjää reikää enempää en kairannut missään vaiheessa ja muutenkin olin ainakin jossain määrin koko ajan kalan päällä varsinkin viimeiset 3,5 tuntia. Etukäteen veikkasin kisan voittotulokseksi noin 11 kiloa, ja uskoin saaliini riittävän voittoon kun repussa oli arvioni mukaan 12-13 kiloa.

Tuo 13 kilon raja kuitenkin rikkoutui juuri ja juuri, ja nappasin ensimmäisen voittoni Vesijärven kisoista. Ahvenista noin 2 kiloa pilkin siis pienellä ketjupilkillä silmän kanssa, noin 5 kiloa morrilla (vaihtelevasti kärpäsentoukka, surviainen tai molemmat) ja noin kuusi kiloa tapsilla. Tapsissa käytin tilanteesta riippuen silmää, kärpäsentoukkaa ja surviaisia. Morriongessa käytin omatekemää musta-vihreää 4,5mm volframimorria nro 12 koukulla. Morri ei ollut tuossa syvyydessä juurikaan tapsivehjettä hitaampi, sillä se vajoaa suoraan alas...

Kotona laskin kisan jälkeen kalani, ja niitä oli reilut 400kpl, joten keskipaino oli kohtuullinen 32 grammaa. Eero pilkki kisansa syvemmässä vedessä, ja hänellä keskipaino kipusi 41 grammaan. Isompaa keskipainoa hänellä selittää toki osittain 350g ja 440g sattuma-ahvenet.

TULOKSET:

Nuoret
1. Miika Halttunen 4386 g
2. Jussi Nikula 4146 "
3. Teemu Saarinen 2930 "

Naiset
1. Pia Nikula 5416 g
2. Laila Tamminen 4250 "
3. Liisa Ripatti 4096 "
4. Seija Orpana 3842 "
5. Terttu Kopra 3522 "
6. Aila Heininen 2658 "
7. Ritva Kokko 2392 "
8. Pirjo Ritvanen 1896 "
9. Anja Louna 1002 "
10. Mirja Enqvist 938 "

M yli 70v
1.Pentti Lindqvist 9564 g
2. Kalevi Saastamoinen 6504 "
3. Kalevi Rantala 5568 "
4. Markku Kerttula 4710 "
5. Aimo Orava 4632 "
6. Keijo Pokki 4000 "
7. Veikko Mustonen 3214 "
8. Eino Marttila 2514 "
9. Pauli Alt 1576 "
10. Erik Enqvist 1390 "

M yli 60v
1. Tapio Lustig 8834 g
2. Rauno Nikkanen 8428 "
3. Pentti Korhonen 6296 "
4. Pentti Pöysti 5374 "
5. Paavo Tanskanen 5058 "
6. Pekka Sarilampi 4704 "
7. Kauko Mattila 4694 "
8. Väinö Ripatti 4652 "
9. Juhani Ritvanen 3782 "
10. Hannu Haarala 3466 "
11. Kari Töyrylä 3098 "
12. Olavi Palosaari 2382 "
13. Reijo Louna 2110 "
14. Sulo Outinen 1656 "

M yleinen
1. Atte Mustalahti 13098 g
2. Reijo Niemi 9846 "
3. Jyri Korkeila 8098 "
4. Jukka Lahtinen 8020 "
5. Pertti Piiroinen 7468 "
6. Harri Nikula 7210 "
7. Janne Saarinen 7052 "
8. Eero Eerikäinen 6532 "
9. Niko Saarinen 6368 "
10. Heikki Kukkamaa 6236 "
11. Harri Halttunen 5500 "
12. Timo Horppu 4882 "
13. Tommi Bankowski 4612 "
14. Akseli Koivu 3966 "
15. Jouni Saarinen 2628 "
16. Sauli Rämö 2328 "
17. Henri Stöd 2214 "
18. Jari Marttinen X 
Juha Kangaspunta X
Ville Rämö X
Risto Pesäkivi X
Heikki Latvaniemi X

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti