lauantai 14. maaliskuuta 2015

SM-pilkki 2015, Ilmoilanselkä

Tämän vuoden SM-pilkkiin oli tavallista helpompi alkaa valmistautumaan, kun järvi tuli melko tutuksi jo viime talvena, kun tuli turhaan(?) treenailtua SM-kisoihin, jotka siirtyivät Viitasaarelle. Viime vuonna löytyneet kalapaikat paljastuivat viime vuoden esikisoissa melkoisen epävarmoiksi ja heikoiksi paikoiksi, joten tarkoitus oli viime vuonna löytyneiden paikkojen lisäksi etsiä vielä parempia paikkoja.

Ensimmäinen käyntini järvellä oli parin tunnin pikavisiitti alueelle, joka loppujen lopuksi jäi SM-kisa-alueen ulkopuolelle.

Ensimmäinen treenipäiväni oli parisen viikkoa ennen esikisoja. Silloin kohteena oli Ilmoilanlahti, jota en pilkkinyt viime talvena käytännössä ollenkaan. Nyt se tuli varsinkin rantojen osalta varsin kattavasti tutkittua, ja löytyihän sieltä 400 metriä pitkä kaistale, jossa oli kalaa melkein joka reiässä, kunhan vettä oli alla reilut 3 metriä.

Iltapäiväksi siirryin Särkisaaren pohjoispuolella olevan mantereen rantoihin, ja tuo alue vaikutti melkoisen kalattomalta. Viime vuonna löytynyt kalaisin kohta antoi vain yhden ahvenen ja kalaa tuntui olevan paremmin vasta viimeiset 200m takarajasta. Aivan lopuksi käväisin vielä Särkisaaren pohjoisreunassa, ja sieltä tuli muutamasta reiästä kohtuu hyvin kalaa. Muistaakseni tämän treenipäivän kokonaissaalis oli noin 3,5 kiloa, josta puolet tuli Ilmoilanlahdelta ja puolet pohjoispäästä järveä.

Toinen treenipäivä oli tästä muutama päivä myöhemmin. Pääasiassa etsin selkävesiltä isompaa ahventa. Ennen tätä treenipäivää pidin potentiaalisimpana SM-kisapaikkanani Ilmoilanlahtea...tarkoitus oli ehkäpä etsiä loppupäivän varapaikka, josta nostaa isoa ahventa.

Kalaa etsin pääasiassa Karhunsaaren ja Hevossaaren ympäristöstä. Pahasti hakusessa oli, ja ensimmäiset 20 reikää antoivat varmasti alle 10 ahventa. Keskellä selkää oli hyvän oloisia laikkuja, ja kahdesta niistä löytyi kuin löytyikin hyvin kalaa. Ensimmäisestä reiästä sain välittömästi 100g ja 200g ahvenet, toisesta reiästä alkoi tulla heti 30-70g ahventa, ja poistuin reiältä kun sinttien perään iski 374-grammainen ahven. Vettä oli näillä rei'illä melko tarkkaan 10 metriä.

Pitkin selkävesiä kairailin 6-12m vesiin tämän jälkeen ainakin 2 tuntia täysin tuloksetta. Jonkun verran kalaa tosin sain noin 11,5m vedestä, mutta kaikki oli 10-15g ahventa, joten tuota pikkuahventa on järvessä näköjään tosi syvässäkin.

Jossain vaiheessa kyllästyin ison ahvenen etsimiseen, ja kävin tarkastamassa yhden rantakaistaleen, jossa oli n. 15-20g kalaa viime talvena ehkäpä 300m pitkällä matkalla. Samalta alueelta löytyi nytkin kalaa, mutta sitä oli vain noin 100-150m matkalla, joten alue ei sikäli vakuuttanut viime vuoteen nähden. Toisaalta kalaa tuli sen verran tulisesti muutamasta reiästä, että en vielä pudottanut aluetta pois potentiaalisten kisapaikkojen listalta. Värikoukulla sai tuosta hyvinkin kaloja yhdellä vedolla ylös joka reiällä, vaikka vettä oli alla välillä sen 3 metriäkin. Yhdestä reiästä sain sinttien sekaan pari 150g ahventa, mutta juuri tähän kohtaan kala-alue näytti loppuvan. Rantaa kun jatkoi eteenpäin tuli toki kaloja, mutta valtaosa oli alle 10g ahventa.

Viimeisen puoli tuntia etsin vielä isoa ahventa selältä Karhunsaaren lähellä. Mitään megakokoista kalaa ei enää löytynyt, mutta muutamia 30g ahvenia sain muutamasta reiästä.

Kolmas treenipäivä oli erittäin vajaa päivä, olin iltapäivällä pari tuntia samalla kun ohitse ajoin. Kiersin tuon ajan pääasiassa "Taukotuvanlahtea", mutta kävin myös Linkissaaren itäpuolella. Linkissaari olikin ainoa paikka, mistä sai kalaa edes kohtalaisesti. Kyllä todella heikolta vaikutti kalantulo kaikkialla muualla.

Neljäs treenipäivä taisi olla esikisaa edeltävä perjantai. Tämä oli ainoa "joukkuetreeni" kun kolmen hengen voimin käytiin muutama paikka läpi. "Keskipakalla" oltiin jonkun aikaa välineitä testaten, sekä alueilla siinä lähistöllä. Loppuaika kierrettiin Karhunsaaren lähellä olevia rantavesiä, ja yhdessä kohtaa siellä olikin kohtuu hyvin kalaa. joskin melko pientä. Mitään varsinaista uutta kalapaikkaa tämän päivän aikana ei löytynyt, mutta tuli todettua että aikaisemmin löytyneet Ilmoilanlahden paikat olivat hiipuneet aivan täysin.

Viides ja viimeinen treenipäivä oli esikisaa edeltävä päivä. Heti aamusta tarkistin, että onko Ilmoilanlahti oikeasti hyytynyt, vai eikö kala vain syönyt edellispäivänä enää loppupäivästä. Tulos oli aika lailla sama kuin edellispäivänä, tosin löytyi muutama ihan hyvä reikä kun meni melko syvään yli 4m veteen. Joka tapauksessa sain lopullisesti hylätä tämän alueen kisapaikkakaavailuissa.

Tämän jälkeen kävin kokeilemassa kisa-alueen "länsipohjois"takarajan alueita. Sielläkin oli yksi kaistale, missä oli edellisvuonna ihan hyvin kalaa. Nyt samalta alueelta en saanut ainuttakaan ahventa. Ainoastaan kun menin aivan kaislikkoon kiinni, sain muutaman alle 5g ahvenen. Loppuaikana kävin vielä kokeilemassa selällä olevan matalikon ja pikaisesti lopuksi myös Kalliosaaren rantoja. Kalliosaarella olin käynyt pikaisesti myös edellisvuonna, mutta kaloja en muistaakseni saanut.

Nyt kuitenkin koitin aluksi tältä selkämatalikolta, ja sain sieltä jokusia pikkuahvenia ja jatkuvasti särkiä. Kauaa en viihtynyt, vaan vaihdoin Kalliosaarelle. Yllätys oli melkoinen, kun sieltä saikin kaloja melkein joka reiästä ja monesta eri syvyydestä. Toisaalta kalaa ei tullut yhdestäkään reiästä hyvin, vaan ensimmäistä kalaa sai jäädä aina odottamaan, ja monella reiällä kalantulo tuntui loppuvan heti alkuunsa. Eli alue vaikutti kisaa ajatellen luotettavalta, mutta ei huippukalaisalta paikalta.

Mutta sitten itse SM-kisaan. Kuulin, että Matkantaustanlahdesta oli tullut valtaosa parhaista saaliista esikisoissa, ja hieman olisi poltellut lähteä kisassa sinne. Toisaalta oli varmaan monella tuo tiedossa, joten sinne oli varmaan paljon väkeä menossa SM-kisassa. Ongelma oli se, että en tosiaankaan treenannut Matkantaustanlahtea ollenkaan, en tänä talvena enkä viime talvena.

Päätin kisassa lähteä vanhoilla merkeillä järven pohjoisrantaan, takarajan lähelle. En treenannut aluetta ollenkaan viimeiseen 2 viikkoon ennen esikisaa, mutta luotin silti alueeseen, kun kuuleman mukaan "siellä on aina kalaa". Ja helppohan se on uskoa että kala siellä viihtyy, kun on yksi järven harvoista kivikkoisista alueista.

Aloitin kisan aivan takarajalta, mutta niin teki moni muukin ja ympärillä oli melkoinen ruuhka heti alkuunsa. Kovin montaa reikää ei ollut tilaa kairata ihan lähelle aloituspaikkaa...! Joka tapauksessa värikoukulla aloitin ja ekasta reiästä yksi ahven ylös. Toka reikä ja noin 6-7 ahventa. Tuon jälkeen menikin varmaan 15 reikää ilman kalatapahtumia, ja ehdin jo vaihtaa värikoukun silmäpilkkiin. Silmällä lopulta sain yhden ahvenen. Toista ei kuulunut, joten vaihdoin pelkkään morriin. Morrilla sain tästä reiästä heti 5-10 ahventa peräkkäin, ja päivän juoni alkoi olla jo sillä selvä. Porukka ei saanut alueelta pahemmin kaloja, ja itse aloin morrini kanssa kiertämään vanhoja reikiä. Kymmenkunta ekaa reikää mitä kokeilin antoivat melkein kaikki yli 5 ahventa.

Jonkun ajan kuluttua palasin päivän ensimmäiselle reiälleni, tällä kertaa edelleenkin morrilla yrittäen. Reiällä oli ollut jo joku muukin toukkarippeistä päätellen, mutta siitä huolimatta sain siitä yli 20 ahventa peräkkäin. Tuo oli kuitenkin hetken huumaa, sillä 5-10 reikää ympäriltä koitettuani sain vain yhdestä reiästä muutaman ahvenen. Vähän aikaa kokeilin vielä vanhoja reikiä muualta, mutta sain vain muutaman pikkuahvenen.

Tuossa vaiheessa kello näytti 12 tai vähän yli, ja ahventa oli repussa ehkä juuri ja juuri yli kilon verran. Ei mennyt ihan niin kuin oli suunniteltu...juoksin kakkospaikkaan joka oli Kalliosaari. Edessä oli siis noin 1,5km siirtymä. Vastatuuli oli kova, ja se teki juoksusta aika hidasta. Kalliosaarellakaan ei ollut kairalle juuri käyttöä, sillä paikat oli rei'itetty jo noin 3-5m välein. Alueella oli tuolla hetkellä lisäksi kuusi muuta pilkkijää. Aloin siis jälleen morrittelemaan vanhoja reikiä, ja melkein jokaisesta reiästä sain kalaa koko loppukisan ajan. Pitkiä putkia ei vain täältäkään tullut. Yhdeltä kohdalta sain 10g ahventen lisäksi 4kpl yli 50g ahvenia. Morrin lisäksi koitin tapsia useita kertoja, mutta ei niin ei. Loppujen lopuksi en saanut tapsilla yhtäkään ahventa koko kisassa. Morrilla sen sijaan tuli samoista rei'istä.

Pienimuotoista loppukiriä sain siis kisassa tehtyä, mutta ei saalista silti kertynyt kuin 2,3 kiloa. Siinä oli varmasti yli 200 ahventa, sen verran pientä oli kala. Tiesin saaliit päivän kisassa pieniksi, mutta siltikin oli yllätys kun ylsin aina 17. sijalle saakka. Itse veikkailin, että 3 kilolla tulisi olemaan kisassa korkealla, ja se veikkaus meni kuitenkin aika nappiin, eipä siellä monella yli kolmea kiloa ollut.

Kieltämättä jälkikäteen harmittaa. Kalliosaarelle jos olisi suoraan mennyt, olisi 3 kilon ylitys ollut hyvinkin todennäköinen ja silloin olisi jo taisteltu mitaleista. En kerennyt alueelta vielä pilkkimään lähellekkään kaikkia kalaisia kohtia.

Kilpailun tuloksia voi selailla esimerkiksi Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön sivuilta: LINKKI

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti