keskiviikko 16. tammikuuta 2013

SM-pilkki 2013 -alueen kisat 13.1.2013

Tulevalla SM-pilkkialueella, Viitasaaren Keiteleellä järjestettiin viime sunnuntaina kilpailut. Lähtöpaikka oli SM-alueen pohjoispäässä Muikunlahdella.

Osanottajia oli kuuleman mukaan toista sataa, mutta vain yksi pilkkijä onnistui kerryttämään saalista yli 3kgverran. Kuulemma myös suuri osa pilkkijöistä oli pilkkinyt todella matalassa. Sitä en osaa sanoa, pilkkikö kisan voittaja myös matalasta kalansa. Kilpailun tulokset voit katsoa Keski-Suomen Vapaa-ajankalastajapiirin sivuilta.. Tästä linkistä pääset myös SM-pilkki 2013 kisasivuille. 17.2 järjestetään SM-alueella seuraavat kilpailut. Josko silloin kalaa nousisi paremmin.

Yllättävää kyllä oli että suuri osa pilkkijöistä oli jäänyt noin vähälle saaliille. Sen verran kalaisena olen Keitelettä pitänyt juttujen perusteella. Toisaalta samalla muistuu mieleen Lohjanjärven ensimmäiset onnettoman pienet saaliit viime talven kisoissa, ja silti itse SM-kisassa vedettiin yli 12 kilon voittosaalis.

2 kommenttia:

  1. http://www.ksvapaa-ajankalastajapiiri.net/index.php?page=1-pilkki-cup-2

    VastaaPoista
  2. Kiitos korjauksesta, aiemmassa linkissäni oli vain Viitasaaren Kalakavereiden samalla käydyn seuran sisäisen kilpailun tulokset. Heidän sivuilleen ei näköjään laiteta muita kuin oman porukan saaliit. Mutta aika heikkoa siltikin oli kalantulo.

    VastaaPoista