19.11. kävin Kulovedellä kääntämässä veneen, ja totesin että ei veneellä olisi rannasta enää päässytkään kun jäätä oli rannassa useampi sentti. Hyvillä mielin siis vene talviteloille ja takaisin tullessa poikkesin Alinenjärvelle, ideana selvittää vähän jäätilannetta ja kalan aktiivisuutta. Mukana oli vain pari vapaa värikoukkupilkeillä varustettuna. Näky järvellä oli sellainen mitä ei juuri muulloin näe kuin ensijäillä, eikä aina silloinkaan. Aivan kirkas läpinäkyvä jää, ja pohjaan näki jään läpi noin metrin syvyydessä vielä. Kala oli todella tiukassa, taisin saada 7 pikkuahventa, joista 6kpl tuli peräkkäin samasta reiästä. Vakipaikaltani en saanut yhtäkään kalaa, tosin vesi oli erittäin matalalla.
Se hyvä puoli jään kirkkaudessa oli, että tiesi etukäteen onko vaarana kairata kiveen. Moni paikka oli kivikkoisempi kuin mitä lumiseen aikaan kuvitteli. Aika monessa paikassa oli melkein pintaan asti ulottuvia kiviä enemmän kuin luulin. Jäätä oli noin 8-15cm, joten aika turvallisin mielin jäällä sai kulkea. En tosin pilkkinyt kuin tunnin, sillä sen jälkeen alkoi satamaan varmasti kovempaa vettä kuin ikinä ennen mun pilkkireissuilla. Siihen kun yhdisti kovan tuulen ja kalattomuuden niin jäi pilkkimiset lyhyeen.
|
Talvimaisemat kohdillaan... |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti