Avausreiät... |
Joka tapauksessa tarkoitukseni oli pilkkiä aivan koko päivä näillä railoilla, eikä edes kokeilla muualta. Auton ajoin Messilään, ja ei muuta kuin railoja kohti aamuhämärässä...vaikka olin klo 9 maissa jäällä, oli railoilla jo ennen minua useita pilkkijöitä. Aloitin tapsipilkillä syvästä vedestä, vettä oli noin 18 metriä. Tulin koko ajan matalampaan, ja 11 metrin vedestä osui päivän ensimmäinen noin 100g ahven. Muutama metri matalammasta alkoi sitten ahventa tulemaan jo enemmän, mutta koko oli turhan pientä. Määrää tuli kuitenkin reilusti 4-7m vesistä.
Vähän turhankin kauan tuhrasin tuolla alueella aikaa, mutta siirryin sitten seuraavalle railolle. Sielläkin ekat reiät osuivat ehkä turhan syvään noin 10m veteen. Viiden metrin vedestä aloin ahventa saamaan jatkuvasti, mutta pientä...niin pientä. Päätin laittaa karvaperätasurin veteen ja heiluttelin sitä välivedessä. Sainkin kolme ahventa peräkkäin, mutta koko oli 15g luokkaa. Yhtäkkiä kuitenkin nappasi reilumman kokoinen ahven kiinni (200-300g), mutta karkuutin sen avannon reunaan. Hetken päästä puhelin soi ja puhelun aikana nappasi toinen saman kokoluokan ahven, mutta se pääsi niin ikään avannon reunaan karkuun. Hetken vielä puhelun jälkeen kokeilin tuolla kohtaa, mutta päätin sitten siirtyä kuitenkin kokonaan alueelta pois - sen verran paljon tuntui tuota pikkukalaa olevan tuossa riesaksi.
Seuraavalla railolla osuin aluksi 5m veteen ja aloin pilkkiä Karismaxin tasurilla. Kalaa alkoi heti nousta hyvin. Kokoluokka vaihteli 50-100g pääasiassa, mutta yksi yli 200g ahven osui myös sekaan. Kalantulosta sain selvästi lisää virtaa ja tein alueelle runsaasti lisää reikiä ja pilkin jokaista samalla tasurilla. Kalat olivat kuitenkin harvassa, ja päätin siirtyä syvempiin vesiin tapsipilkkini kanssa. Jonkun matkaa oli hakemista, mutta sitten nappasi 3kpl yli 100g ahvenia peräkkäin. Ajattelin, että nyt sitä kalaa alkaa löytyä, mutta seuraavat reiät eivät kuitenkaan tuottaneet tulosta. Kun pääsin 8-9m veteen oli siinä jonkinlaista penkkaa, ja sainkin parista reiästä peräkkäin n. 150g ahvenia, yhteensä 7-8kpl. Vaan tuon jälkeen oli jälleen tyhjää.
Kello oli jo pitkälti yli 14 ja päätin ottaa viimeisen keinon käyttöön, joka tosin on Vesijärvellä toiminut ennenkin. Kokeilin samat reiät uudelleen, josta sain tapsilla 150g ahvenia, mutta nyt pilkin ne pelkällä morrilla. Kalaa alkoi tulla heti, ja koko oli huomattavasti isompaa kuin tapsilla. Kutakuinkin joka toinen ahven oli yli 150g ja moni selvästikin. Noin puoleen tuntiin taisin saada ahventa 4-5 kiloa samasta reiästä, kunnes tuli sen verran pimeä, että syönti lakkasi. Ihmeempiä taukoja ei kalantulossa tuona aikana ollut, mutta tietysti 6mm morrilla ja 0.14mm siimalla meni aina vähän aikaa morrin vajottamiseen.
Suurin ahven oli 416g, 2. suurin 340g ja mukavasti muutenkin yli 250-grammaisia. Ahventa sain yhteensä noin 9 kiloa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti