torstai 18. huhtikuuta 2013

Hupipilkillä 13.4

Tuli tosiaan vielä viime lauantaina tarkistettua miten kalaa jäi perjantain paikoille. Kiersin alkajaisiksi nuo kaikki reiät huolellisesti, mutta vain pari kiloa nousi ahvenia. Näistä suurimmat kuitenkin olivat jotain 375g ja 345g. Yhden ison karkuutin, tällä kertaa kävi huonompi tuuri pohjakasvillisuuden kanssa. Annoin kalalle löysää ja se juuttui pohjaruohoihin ja hetken päästä myös irtosi koukusta. Ei se nyt satavarmaa ole olisiko tuo ahven ollut, mutta todennäköisesti se oli.

Isä tuli myös pyörähtämään tällä paikalla, mutta saalis jäi kovin laihaksi ja lähdimme molemmat pilkkimään samaa rantaa, tosin aloitin eri suunnasta kuin isä eli pilkimme koko ajan toisiamme kohti. Itse aloin kalaa saamaan vasta kohtauspaikastamme, mutta siinäkin isoimmatkin ahvenet jäivät vain noin 150g paikkeille.

Jäin kuitenkin alueelle vielä joksikin aikaa morrittelemaan, kun taas isä oli harvakseltaan kairaillut eräällä lahdella. Yhteen kohtaan hän sitten pysähtyi eli kalaa alkoi löytyä. Itse en heti tupannut samalle kohdalle, vaan ongin onkimattomaksi jääneitä kohtia meidän väliltä. Siitäkin löytyi kalaa, mutta ei yhtä isoa kuin mitä isä löysi. Isoimmat ahvenet oli kuitenkin vähän yli 200g näiltä kohdilta, ja sen suurempia en enää saanutkaan. Isälle osui pari vähän yli 400g ahventa ja kenties vielä isompien karkuutuksia. Tosin haukiakin isä sai ylös asti 5kpl ja itse sain 2kpl.

Kalantulo loppui kuitenkin melko pian, tai ainakin heikkeni olemattomaksi. Päätimme lähteä pois. Sekä isällä että minulla oli noin 7-8kg yli 70g ahvenia. Ei paljoa mutta jonkun verran kuitenkin.

Tuon jälkeen en ole pilkillä käynyt, mutta huomenna poikkean todennäköisesti Nokialla/Vammalassa 1-2 pikkujärvellä. Lauantaina ja sunnuntaina on tarkoitus pilkkiä jonkun aikaa Uudenkaupungin suunnalla. Saapa nähdä missä kunnossa jäät on kun vettä on välillä ainakin täällä Nokialla satanut melko reippaasti.
Ainakin alhaalla olleet meren vedenpinnat on lopulta lähteneet jyrkkään nousuun, Vaasassa jo keskimääräistä ylempänä vesi joten kalat alkavat päästä kutulahdille. Voi olla että Vaasan suuntaan tulee lähdettyä ensi viikolla. Uudenkaupungin kutupaikoista ei ole oikein tietoa, mutta ajattelin ainakin lauantaina kokeilla ainakin kartalta katsottuna otollisen näköistä paikkaa. Sunnuntaina varmaan Lautvedelle hakemaan "varmat" kalat, jos lauantaina niitä ei löydy muualta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti