lauantai 15. maaliskuuta 2014

Pikkujärvellä Kangasalla ja Lempäälässä 13.3

Torstaina mentiin eräälle suht kirkasvetiselle pikkujärvelle Kangasalle 4 hengen voimin: minä, Suvi, Jani ja Jari.

Jari oli jäällä vähän ennen meitä, ja oli saanut vain pari ahventa noin 15 reiästä. Oli jo tuossa vaiheessa selvää, että kala ei nyt oikein syö kun on kirkas keli ja lumeton jää. Tältä järveltä on kuuleman mukaan aiemmin tullut aina hyvin kalaa kun on ollut lunta jäällä.

Itse kuitenkin löysin kalaa jo muutaman reiän jälkeen, kun tuli ehkä 10-15 ahventa samasta reiästä. Suvi tuli viereen ja alkoi myös melkein heti saamaan kalaa. Janilla oli sen sijaan hiljaisempaa pelkkien nyppyjen muodossa. Jari lähti etsimään muualta kalaa. Suvi alkoi saamaan kalaa yhä paremmin, itse ajattelin lähteä katsomaan, onko Jari löytänyt kaloja. No eipä ollut oikein löytänyt vieläkään, vähän toistakymmentä ahventa. Kokeilin samoja alueita, eikä mitään tullut.

Ei muuta kuin takaisin lähtörantaan, jossa Jani ja Suvi olivat yhä. Suvilla oli jo jonkun verran ahventa kasassa, Janilla vain pari ahventa. Menin yhdelle Suvin vanhoista rei'istä ja sain heti useampia kymmeniä ahvenia peräkkäin. Kesken täyden syönnin lähdin evästauolle, eikä kalaa tullut enää tauon jälkeen. Ei sitten yhtään ahventa, ei myöskään Suville. Jani sai jokusia ahvenia.

Suvi sai kalansa alueelta tapsilla ja itse sain omani pääasiassa pelkällä morrilla. Kymmenkunta ahventa ongin värikoukulla, mutta ei kala oikein tuntunut siihen ottavan. Päätettiin vaihtaa järveä, kun se vähäkin syönti oli ohi. Jari ei enää tälle järvelle tullut mukaan, mutta kolmistaan mentiin.

Lempäälän järvi oli sama, jolla kävin kerran ensijäillä. Silloin tosiaan ahven oli ihan silppua ja kilon verran oli ahventa yhteensä, suurinkin oli alle 100g. Tällä kertaa aloin onkia värikoukulla, ja kymmenkunta ekaa reikää antoi vain muutaman pikkuahvenen. Vettä oli tällä alueella vain metrin verran. Järvestä löytyy pari 3m syvyistä monttua, mutta niitä en lähtenyt nyt onkimaan.

Yhtäkkiä Jani veti ihan komean ahvenen jäälle, ja hetken päästä pari lisää. Seuraavasta reiästä pikkumölliköitä tuli vielä muutama. Isoin ahven oli Janin oma ennätys 240g. Tosin pari kolme muutakin ahventa oli varmasti yli Janin vanhan ennätyksen. Eipä ole Jani tainnut pilkillä käydä viiteen vuoteen edes viittä kertaa.

Kävin katsomassa Suvin tilannetta, ja hän oli saanut jokusia noin 100g ahvenia. Itse siirryin vähän syvempään rei'ittämään ja sain pari vähä alle 100g ahventa. Rannastakin koitin, mutta siellä vain joku pikkuahven kävi tökkimässä värikoukkua. Päätin vaihtaa morriin, ja yhdellä reiällä alkoi tapahtua. Ensin pari 100g ahventa peräkkäin ja perässä 330g ahven.

Loppuaikana etsin vielä uutta kalapaikkaa, mutta vain pari pikkusinttiä löytyi. Muutaman filekalan sain vielä Janin ottireikien läheltä ja pari ahventa omasta vanhasta reiästä josta yli 300g kala nousi.
Oli pois lähdön aika, ja kotona punnitsin vielä kokonaissaaliit.

Meillä kolmella oli yhteensä 8kg ahventa, Janilla 1,5kg, Suvilla 3kg ja minulla 3,5kg. Jälleen kerran sopivat filekalat saatiin porukalla (6kpl yli 200g + kymmenkunta muuta yli 100g). Mukava yllätys oli muutamat lempääläläisen järven möllikät, vaikka niitä ei ensijäillä noussutkaan.

Oma saaliini, muutama vähän "parempi" ahven.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti