maanantai 19. tammikuuta 2015

Lahden Vesijärven treeni: lauantai

Lauantaina aloitettiin treenit Eeron kanssa yhdeksän maissa aamulla. Päivän suunnitelmat meni heti uusiksi kun näimme lumitilanteen järvellä. Tiesin kyllä että laikkuja oli tullut, mutta koko järvi näytti melkeinpä lumettomalta. Tarkoitus siis oli tutkia nuo railot selkävesiltä, mutta totesin touhun turhaksi kun lunta ei ollut enää muuallakaan.

Niimpä hetken mietinnän jälkeen päätettiin kuitenkin mennä Ruoriniemestä jäälle. Tutkittiin selältä muutama matalikko. Yhdestä niistä löytyi ihan hyvin kalaa matalikon yhdestä reiästä, mutta oli ihan liian reikäkohtaista. Yhdellä reiällä sain värikoukun kanssa kalan kuitenkin nousemaan 4 metristä aika hyvin metrin jään alle ja niitä sai nopeasti siitä nosteltua.

Enonsaaren rantoja koluttiin Eeron kanssa oikeastaan koko loppuaika noin puoli 2 asti iltapäivällä. Kalaa oli oikeastaan kaikkialla muualla paitsi yhdellä alueella. Syvyydestäkään kala ei niin hirveän tarkka ollut, vaan 3-4 metriin suunnilleenkin kun reiän teki niin ahvenia tuli joka reiästä. Parhailla rei'illä parvet nousivat helposti myös pohjasta ylös. Kalan koko ei ollut tuolla kovin hirmuista, keskipaino oli varmaan 25-30g luokkaa. Joka tapauksessa kalaa oli erittäin laajalla alueella ja Eero päätti ottaa paikan kisa-alueekseen.

Loppupäivän pilkinkin isän kanssa kisa-alueen länsirantoja. Laajensin vähän rantojen tutkiskelua keskiviikon jälkeen, mutta parhaiten kalaa oli siinä missä keskiviikkonakin. Pari kohtalaista reikää löytyi kuitenkin vielä keskiviikon paikan lähettyviltä. Kala oli selvästi isompaa kuin Enonsaarella, mutta ei mitään jättiläistä. Syönti kuitenkin oli selvästi huonompi kuin keskiviikkona ja kalakin vähän pienempää.

Aivan lopuksi käytiin keskiviikon "möllikkäpaikalla", mutta siellä oli varsin hiljaista. Railolaikku oli laajentunut yli 5-kertaiseksi ja kalatkin hajaantuneet. Samoilta kohdilta sain kuitenkin muutaman filekalan, joista isoin 350g ja pari muuta noin 200g. Näistä isommista  kaksi otti pelkkään morriin sen jälkeen kun olin kyseisen reiän pilkkinyt jo kertaalleen pystyllä, joten syönti ei ollut parhaasta päästä.

Päivästä osan käytin tietoisesti välinetestailuun sellaisilla paikoilla, joihin en kisassa aikonutkaan mennä. Värikoukkuun kala otti mukavasti ja päätin varustaa kisaan kaksi Vim-pilkkiä nro 12 värikoukulla. Värikarttaväreistä "Raita2" tuntui toimivan jo treenissä, joten sen jätin kisaa varten. Tapsivehkeitä ja toukkia myöten toki varustauduin kisaa varten.

Jälkikäteen ajatellen välineitä olisi saanut testata paljon enemmänkin, sillä suurin osa mukana olleista pilkeistä ei käynytkään vedessä ja puolet päivästä taisin kuitenkin pilkkiä Sepeteuksella silmän kanssa.

Lauantain parhaat kalat