keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Säkylän Pyhäjärvi, kisatreeni 9.1

Säkylän Pyhäjärvellä kävin kerran treenaamassa viime sunnuntain kisaan. Kisa-alue oli niinkin pieni kuin Kuivetunnokast Vahoniemeen, joten yhdessäkin päivässä sai jonkinlaista kuvaa alueesta. Tosin ei tuollaista 5-6km pitkää rantaviivaa siltikään päivässä tutkita.

Kalaa Säkylän Pyhäjärveltä tulee yleensä heikosti ensijäillä, varsinkin jos järvi on jäätynyt myöhään. Poikkeuksena järven länsipuolen syvänne, mistä tulee kalaa heti ensijäillä hyvin.

Viime talvena olin samassa paikassa kerran kisoissa ja saalis jäi silloin alle kiloon kun voittajalla oli yli 4kg. Saaliini/sijoitukseni muutenkin Säkylän kisoissa vaihtelevat suuresti, ja tiesin ennalta kisan olevan aikamoisen suuri haaste jos pärjätä meinaa.

Mutta mennäänpä asiaan. Päätin vetää treenin pääasiassa värikoukulla, tosin tarkistin reikiä morrilla jos tuli tärppejä ilman kaloja. Aluksi koitin etsiä selältä yhtä matalikkoa, mutta eihän se löytynyt. Tämän jälkeen siirryin Kuivetunnokkaan ja tein sinne tänne reikiä. Ensimmäiset 10 reikää antoivat 1 ahvenen...perus Säkylämeininkiä. Parin muun treenaajan kanssa olin pikaisesti jutulla ja heillä oli sentään kymmenkunta ahventa.

Yhdestä reiästä sain kuitenkin 4 ahventa, joista isoin n. 300g ja loput Säkylän perusahventa, vähän alle 100-grammaista. Siksakkia menin ja kairailin 30-50m välein aina Kristallirannan (Loma-Säkylä) edustalle asti. Kaloja ei riesaksi ollut, sillä yhdestä reiästä sain kaksi ahventa ja kahdesta yhden.

Lopuksi siirryin Vahoniemeen ja sieltä en saanut 1,5 tunnissa tärppiäkään - ainakin löytyi varma paikka mihin kisassa ei kannata mennä!

Päivän saldona oli siis 9 ahventa, joista 7 värikoukulla ja 2 morrilla. Kalat tulivat erilaisista syvyyksistä 2-4m, joten syvyyden perusteellakaan ei oikein voinut kalaa etsiä. Paras reikäni tosin oli n. 4m vedessä, mutta hommaa sekoitti se kun muut treenaajat saivat 2 metristä enemmän kaloja kuin itse sain koko päivänä.