torstai 8. helmikuuta 2024

Roineen kisa Vedenottamontie 3.2. + treeni 27.1.

 Roineen kilpailussa olin aiemmin ollut mukana ehkäpä neljästi. Näistä kaksi ensimmäistä kertaa meni heikosti, mutta kaksi edellistä päättyi kakkossijaan. Tavoitteena tietysti tällä kertaa oli ykkössija, mutta tiedostin että voittaakseen Roineella täytyy kyllä kaiken mennä nappiin. 

Treenaamassa kävin viikkoa ennen kisaa. Ei ehkä optimaalista, mutta varmasti viikkoakin ennen kisaa saa enemmän tietoa kalapaikoista kuin että ei kävisi ollenkaan. Mutta ei ole tällaista viikko ennen kisaa treenaamista juuri koskaan ennen tullut edes kokeiltua.

Treenissä tuli esiin tavallaan positiivinen ongelma, sillä kalaa tuntui olevan lähes kaikkialla mihin reikiä teki. Alueella oli ollut kahta päivää aiemmin torstaikisat, ja varsinkin lähtörannan lähiympäristö oli sen johdosta varsin tiheästi rei'itetty. Tarkemmin rei'itettyjä kohtia en itse edes treenannut, vaan jatkoin matkaa siihen asti mihin reikärykelmät loppuivat. Löysin heti kaloja, mutta aluksi en kovin hyvin. Vettä tuossa oli sellaiset 2-2,5m. Noin sadan metrin päästä löytyi kohta, jossa sain 3 reiästä peräkkäin hyvin kalaa - potentiaalinen kalapaikka. Jatkoin rantaa eteenpäin, mutta yksittäisiä kaloja enempää en enää tuolta reunalta saanut. 

Otin noin 500m siirtymän ja löysin pitkältä pätkältä ahventa aivan rannan tuntumasta. Pari ensimmäistä reikää meni hutiin, mutta sen jälkeen kymmenkunta reikää peräkkäin antoi kaloja. Osa rei'istä hyvin ja osa huonommin. Vettä oli kolmisen metriä, mutta parhailla rei'illä sai kaloja nostella metrin siimalla. Kello alkoi olla jo aika paljon, sillä aloitinkin treenin vasta puoli 12 aikaan, kun odottelin että aamun kovempi pakkanen menee ohi. Päätin lähteä kiertelemään selkäpakkoja, ja kahdelta niistä sainkin hyvin kalaa, mutta kalat olivat vielä pienemmällä alueella kuin aikaisemmissa paikoissa. Loppupäivänä kävin vielä huomattavasti kauempana noin 3km päässä kisan lähtöpaikasta, ja sain sieltäkin hyvin ahventa kohtalaisen pituiselta 50-100m alueelta. Lähtörantaan palatessa jo aivan hämärässä klo 16.30 aikoihin sain vielä parista reiästä oikein hyvinkin ahventa. Näitä viimeisiä kohtia vaan ehdin sen verran vähän treenaamaan, että ne jäivät kisaan puhtaasti varapaikoiksi, vaikkakin vaikuttivat potentiaalisilta nuokin. Lähes kaikki treenikalat sain 2-4m vedestä, ja sitä syvemmässä vaikutti hyvin hiljaiselta. Ainoa mikä jäi enemmän mietityttämään oli se, että olisiko pitänyt vain koko treeni uhrata tuon matalamman alle 3m veden tutkimiseen...onhan se aina matalasta nopeampi nostaa kala ylös kuin syvästä.

Kisapäivä

Kisa-aika oli siis 9-14, puolen tunnin paluuajalla. Sääennuste näytti aika kovaa tuulta, mutta onneksi aamu oli kuitenkin varsin tyyni ja koko päivän lämpötila plussan puolella. Kisaan otin pelkästään silmäpilkit/ketjupilkit mukaan. Olin todella pitkään kahden vaiheilla, että aloitanko kisan selkäpakalta vai rannasta. Oikeastaan päätöksen tein vasta automatkalla kisaan, kun treenaamassa edellispäivänä ollut Pasi kertoi rannoista tulleen edelleen hyvin kalaa.

Juoksin tuon noin kilometrin alkusiirtymät aloituspaikalle. Alku nosti kuitenkin pienen tuskanhien pintaan. Taisi olla 3 ensimmäistä reikää tyhjiä, neljännestä yksi ahven. Se oli kuitenkin tyyntä myrskyn edellä, sillä tuon jälkeen oikeastaan taivas aukeni ja ahventa tuli aivan joka reiästä hyvin ehkäpä 6-7 reikää peräkkäin. Paras reikä antoi ehkä 200 ahventa, joista noin puolet nostelin metrin siimalla. Huonoimmatkin reiät antoivat tuosta reikärivistöstä yli 60 ahventa. Siihen asti kun sain yksin edetä tuota reunaa homma sujui, mutta sitten alkoi muita lipua alueelle ja kalantulo tyrehtyi. Kello ei ollut edes kahtatoista, ja ahventa oli kasassa jo 13-14 kiloa. Siltikin täytyy sanoa, että tuossa kun jokaisen kalan myös tappoi ja pilkin koko ajan siimasta vetämällä, tuli siimasotkuja jonkun verran ja pilkki oli monesti poikittain kun sen reikään heitin. Varmasti talvi - pari menee että tuo homma alkaa kunnolla rullaamaan siten, että kalojen tappaminen ei hidasta hommaa ollenkaan.

Joka tapauksessa tein vielä alueelle muutamia reikiä huonolla menestyksellä. Katsoin, että noin sadan metrin päässä Pekka alkoi saamaan kalaa hyvin, mutta en ängennyt enää samalle alueelle, sillä sielläkin oli jo muitakin. Päätin vaihtaa paikkaa noin puolen kilometrin päähän, josta sain treenissä muutamassa reiässä kalaa hyvin. 

Alku oli heikko, mutta sain sentään tyhjää paremmin kaloja. Sellaisia 8-20 ahvenen reikiä, mutta tahti ei ollut ollenkaan sellaista kuin kisassa aiemmin. Jatkoin rantaa eteenpäin, ja muutaman hutireiän jälkeen kuitenkin osui, ja sain samasta reiästä tasan sata ahventa, eli päivän toiseksi paras reikä. Jatkoin rantaa edelleen eteenpäin, mutta kalat olivat taas vähissä...palasin takaisin päin ja kokeilin tehdä vielä lisää reikiä tuon hyvän reiän lähelle, ja sainkin vielä kahdesta reiästä yhteensä noin 50 ahventa. Vilkaisu kelloon ja 10min aikaa jäljellä. Jälkikäteen ajatellen olisi pitänyt tuo loppu etsiä vain samaa rantaa eteenpäin uutta kalareikää, mutta jäin kokeilemaan koko viimeisen 10min tuota samaa pientä aluetta heikoin tuloksin. Varmasti alle 10 ahventa sain enää viimeiseen 10 minuuttiin.

Punnitukseen kävellessä hieman harmitti tuo heikommin mennyt jälkipuolisko kilpailusta. Toki se alku meni niin hyvin, että ei voi oikein olettaakaan saman jatkuvan viittä tuntia putkeen. Olin luottavainen, että saaliini riittää mitalisijoille saakka, mutta en niin luottavainen että se riittäisi voittoon saakka. Mutta tällä kertaa tuo kuitenkin riitti! Pilkin koko saaliini 18470g yhdellä ja ainoalla pilkillä eli Sepeteus 48mm ketjulla ja silmällä. Lopulta pilkin tuolla siimastavetovavalla koko kisan, vaikka etukäteen ajattelin kehiväni kalat. Koko kisa meni siihen tyyliin, että aluksi lähempää pohjaa ja parhailla re'illä sain hinattua parven joksikin aikaa kannen alle. Välillä joutui hakemaan sitä syvyyttä, mihin asti kalat pohjasta nousevat.

Tulokset: (kopioitu kilpakoukku.net foorumilta)

 naiset:


1. Saraketo Emilia 6460g
2. Kahilainen Irma 4720g
3. Mäkinen Sinikka 3355g
4. Tuppurainen Mirja 3000g
5. Mansikkamäki Sirpa 2410g

veteraanit +65v

1. Rantanen Väinö 15830g
2. Helin Matti 13340g
3. Välkki Pekka 13120g
4. Pesonen Matti 9790g
5. Käpynen Antti 6810g
6. Kuusinen Pekka 6230g
7. Honkanen Veini 6120g
8. Kahilainen Rainer 6030g
9. Huurre Arto 4750g
10. Sytelä Antti 1385g
11. Lamminpää Heikki 1180g
12. Santonen Matti 885g

miehet:

1. Mustalahti Atte 18470g
2. Takaniemi Pentti 17880g
3. Tanner Pasi 17780g
4. Rantala Juha 16860g
5. Hietakangas Aleksanteri 14960g
6. Sauren Mika 13500g
7. Saarinen Marko 10980g
8. Lehtimäki Pasi 9190g
9. Toiva Tomi 7000g
10. Latja Marko 2550g
11. Silfver Henrik ei punnitusta suurin ahven; Tanner Pasi 375g ja suurin muu kala: Tuppurainen Mirja särki 105g ahventa yht: 224520g


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti