Näytetään tekstit, joissa on tunniste tasapainopilkintä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tasapainopilkintä. Näytä kaikki tekstit

perjantai 10. tammikuuta 2025

Vuoden viimeisenä päivänä ahvenennätys uusiksi!

Vuodenvaihteessa olin muutaman päivän reissun Vaasan kupeessa Petsmossa. Tuolla seudulla en ollut aiemmin pilkillä käynytkään. Pilkillä kävin nyt kolmena päivänä. Ensimmäinen päivä oli vaikea, kokeilin monipuolisesti 2-8m vesiä rantojen läheltä, selältä, saaren rannasta, selkä ja rantakivikoita. Ei ainuttakaan ahventa. Selältä yksi norssi, särkiä tuli loputtomiin rantavesistä. 4 tuntia tuli yritettyä, kunnes ajelin autolla kokeilemaan toisenlaista paikkaa. Kello oli jo yli 14 kun jäälle menin. Uudelta alueelta jo toinen reikä antoi pikkuahvenen, mutta aika hiljaista oli aluksi. Tunnin aikana löytyi kuitenkin kalojakin, pari reikää antoi yli 15 ahvenen putken. Lähes kaikki kalat tuli värikoukkupilkillä, paljon en muuta uittanutkaan. Etenin rantojen suuntaisesti, kalat tulivat 2-3m vedestä. Ruuaksi otin toistakymmentä yli 50g ahventa, pari isointa oli reilut 150g. Valtaosa ahvenista oli ihan pieniä 15-30g.

Tällaista tuli uitettua, pilkin valmistajaa en tiedä


Toisena päivänä pilkkiseuraksi ajeli Lassi. Suuntasimme merialueelle, jossa Lassi oli joskus vuosia sitten pari kertaa käynyt. Tiedossa oli, että paikassa on isoja ahvenia, mutta ei välttämättä määrää juurikaan. Muutamalla ensimmäisellä reiällä ei kaiussakaan näkynyt mitään, parilla seuraavalla reiällä oli jotain kaloja pohjassa, mutta nuo eivät nousseet tasuria sen kummemmin katsomaan.

Seuraava reikä. Muutaman houkutusvedon jälkeen tasurin alle ilmestyi kaksi viivaa. Tein pari normaalia houkutusvetoa, kunnes yhtäkkiä toinen kaloista nousi nopeasti ylös ja rouhaisi kunnolla kiinni. Nostin kaiun anturin pois edestä ja aloin väsyttelemään. Sen verran kala "renkutti", että aloin epäillä kalaa haueksi, pari kertaa sain antaa kalalle myös hieman siimaa. Järkytys oli suuri, kun noin 1-2 minuutin väsyttelyn jälkeen reikään ilmestyi valtava ahvenen pää! Ahven jäälle, tasuri oli kokonaan kalan suussa, mutta sain koukut irti ilman pihtejä ja heitin pilkin takaisin reikään, olihan kaiussa se toinenkin kala. Hetken uittelun jälkeen totesin, että toinen kala ui matkoihinsa. Otin ahvenesta muutaman kuvan ja soitin Lassille. Lassi otti kalasta vielä lisää kuvia, joten pääsin itsekin kuvaan kalan kanssa. Tuossa vaiheessa olin varma, että oma vanha pilkkiennätys 1003g menee uusiksi. Epävarma vielä olin, että meneekö myös jigillä saatu ennätys 1180g rikki. Ei tuo kuitenkaan yli 1,5kg ahvenelta vaikuttanut. Punnitus näytti kalalle painoa 1331g ja pituutta 46cm, joten enkka meni uusiksi!




    

Ahvenelle kelpasi noin 5cm levyperätasuri

Loppupäivä oli kalojen suhteen hyvin aneemista. Isohkolla alueella tuli pilkittyä, mutta ainoastaan tuolta yhdeltä alueelta sain ylipäätään kaloja. Yksi hyvän kokoinen kala näkyi kaiussa kertaalleen vielä iltapäivällä, mutta tällä ei ollut ottihaluja. Lassi kävi liveluotaimellakin luotailemassa alueella, mutta ainoastaan pikkuahvenia näkyi. Lähialueelta sain yhden noin 300g ahvenen morrilla ja muutaman kymmentä pikkuahventa. Tasurilla taisin saida tuon isomuksen lisäksi vain pari pientä koko päivänä.

Kuvan kaksi alinta ahventa edusti paikan perusahvenen kokoa


Kolmantena pilkkipäivänä en mennyt enää samaan paikkaan isoja yrittämään, sillä ajattelin tuurikiintiön olevan täynnä. Kokeilin jälleen uutta aluetta, varsin suojaista lahden perukkaa. Syvyyskarttaa tältä alueelta ei ollut, mutta luulin lahden olevan matala. Tulikin melkoinen yllätys, kun heti ekalla reiällä melko lähellä rantaa oli yli 4m syvää. Yksittäisiä ahvenia sain aluksi jokaisesta reiästä, mutta kunnon putkia ei tullut. Yksi reikä taisi 4,5m vedestä antaa pari 100g ahventa. Menin vielä lähemmäs rantaa, ja löysinkin hetken päästä oikein aktiivisen ahvenparven. Pienellä Pilkkipajan Nappula-tasapainopilkillä sain hetken nostella vaihtelevan kokoisia ahvenia jäälle. Pari isointa ahventa oli 200-300-grammaisia. Tein lisää reikiä samoihin syvyyksiin, mutta parvia ei enempää lähialueelta löytynyt, tai löytyi mutta pelkkää pikkuahventa. Kello oli jotain lähes 13, ja ahventa nelisen kiloa yhteensä. Kävin välissä nuotiolla, ahvenia ei enää 5-10 reiästä ollut tullut ollenkaan. Evästauon jälkeen ajattelin loppuajan kairailla vain takaisin lähtörantaa päin. Kaislikon reunan edustalla tuntui monessa reiässä peräkkäin olevan vain särkiä, joista sain pari kappaletta todistusaineistoa jään päälle saakka morrilla. Tein seuraavan reiän 10m päähän kauemmas rannasta, ja kaiussa näkyi heti hyvin kaloja. Kaiken lisäksi nämä kalat olivat syönnillään. Ahventa tuli noin 10 minuuttia lähes tauotta tasurilla. Isoimmat ahvenet ylittivät 300g. Syönnin tauottua vaihdoin välillä morriin, ja sitten uudelleen tasuriin takaisin. Ahventen syöntihalut heräsivät uudelleen kun välinettä vaihteli. Lopulta tuli sen verran hämärää, että ei syönyt enää mihinkään. Kokeilin vielä tehdä muutaman uuden reiän, mutta mitään ei enää tullut. Joka tapauksessa hyvät kalat sain kasaan. Suurin ahven painoi 427g ja se otti morriin. Tuo sama reikä antoi noin 6kg ahventa, joten päivän saldo oli noin 10 kiloa.

Päivän parhaat, joista noin 80% tasurilla


Tämä alkukausi on keskimäärin ollut kalantulon suhteen nihkeä, mutta selvästi on sellaisia viitteitä ollut, että pikkuhiljaa ahven alkaa syömään. Syksyn myrskyt ja alkutalven vesisateet monin paikoin samensivat ja sekoittivat vettä, joka varmasti vaikutti kalan syöntiin. Kisakautta en vielä avannut, mutta tarkoitus olisi sunnuntaina avata kausi Jämsässä Hallin Eväjärvellä. Kisoja taitaakin riittää lopputalven ajan lähes joka viikonlopulle.



maanantai 5. huhtikuuta 2021

Kulovedellä & Piikkilänjärvellä 27.3.

 Kulovedellä tuli käytyä ensimmäistä ja samalla viimeistä kertaa tänä talvena. Sarkolassa oli ideana kokeilla osittain uusia ja osittain vanhoja paikkoja. Noilla alueilla on tullut pilkittyä hyvin vähän siihen nähden kuinka lähellä ne ovat.

Aloittelin eräältä loivapiirteiseltä pakalta/vedenalaiselta niemekkeeltä, josta olen joskus kesällä saanut ahventa, 4-6m vedestä. Paikka näytti olevan muidenkin tiedossa reikien määrästä päätellen. Muutamia reikiä alueelle tein ja vain yksi reikä antoi yhden noin 150g ahvenen, muuten ei kaiussakaan näkynyt mitään. Siirryin vähän rannemmas samaa pakan reunaa ja yhdestä reiästä sitten reilun kilon hauki tälläsi tasuriin. Tasuri oli syvällä suussa, mutta ihme kyllä 0.22mm monofiilisiima kesti. Eipä ole tasurin kanssa tullut käytettyä minkäänlaisia perukkeita.

Harvinaisempi tilanne, mutta hauen jälkeen samasta reistä alkoi heti nousta ahvenia. Yleensä hauki kyllä tehokkaasti karkottaa ahvenet alueelta pois. Kymmenkunta ahventa nousi, kuitenkin pienehköä kaliiberia, olisiko kaksi ollut vähän yli 100g. Vaikeata kuitenkin oli, ja samasta penkasta ei enempää kaloja löytynyt.

Päätin suunnata seuraavaan paikkaan, eli erään syvänteen päähän lahden suulle. Tuossa en ollut ikinä käynyt kesälläkään. Lahden läpi meni houkuttelevan oloinen "maitojääjuova" eli vanha railo jossa oli vaaleata jäätä. Ensimmäinen reikä oli tyhjä, mutta toisesta sain jo muutaman ahvenen. Seuraava reikä oli jälleen tyhjä, mutta siitä seuraava tarjosi hetken oikein mukavaa tasurisyöntiä välivedestä. Noin puolet kaloista oli kiinni peräkoukussa ja puolet vatsakoukussa. Koko ei ollut mitään järisyttävää, 100-230g.

Kun tuo reikä hiljeni niin tuntui hiljenevän koko järvi. Tein alueelle lisää reikiä ja kokeilin vanhat ottipaikat läpi, mutta ei sitten mitään paitsi pari pikkuahventa. Parilla reiällä oli hetken aikaa hyvän oloinen parvi alla, mutta kalat eivät kiinnostuneet tarjotuista välineistä sitten ollenkaan.

Aamulla oli melko tuhruinen keli

Hauki haukkasi Lastua





Kulovedeltä poistumisen jälkeen tuli kurkattua Kulo-Rautaveden vuolteita, ja kyllähän tuohon jäälautalle vielä joku hurja olisi voinut mennä pilkkimään ;). Hyvin näytti olevan sulaa ja venekin ajoi ohitse.

Iltapäivällä tuli vielä kokeiltua pikaisesti Piikkilänjärveltä, pari vanhaa täsmäpaikkaa kokeillen. Yksi filekala osui, mutta muuten oli kyllä kuolemanhiljaista.

perjantai 19. maaliskuuta 2021

13.3. Maalahti

 Lauantaina tuli pilkittyä Lassin kanssa Vaasan kupeessa Maalahden vesillä. Tuolta oli kaiketi koko talven tullut hyvin ahventa monestakin paikasta, mutta itse en ollut koskaan aiemmin käynyt. Lassi oli edellisviikonloppuna saanut kohtalaisen hyvät kalat samoilta vesiltä.

Alku oli kuitenkin lauantaina todella nihkeä. Kaloja ei näkynyt juurikaan kaiussakaan, eikä niitä ylöskään tullut. 4,5m vedestä kuitenkin 10-20 tyhjän reiän jälkeen löytyi vähän kaloja. Nirsoa oli ja vain morriin sain ottamaan. Olisiko pari kiloa tullut ahventa tuosta reiästä. Toiveikkaana ympärille lisää reikiä ja aivan tyhjää, Lassi taisi yhden ahvenen saada.

Aamun jälkeen hajaannuttiin vähän eri suuntiin kalaa etsimään, itsellä meni tunti pari että sain pari otettavaa ahventa, mutta sen jälkeen taas tunti aivan tyhjää. Lassi oli vähän matalammasta 2,5-3m vedestä löytänyt edes vähän kaloja, joten lähdin loppupäiväksi samoilla mestoille. Kello oli jo jonkun verran yli puolen päivän. 

Taisi olla eka reikä tälle alueelle jota kokeilin, niin hetken päästä 520g ahven ylös. Melko hiljaiselta vaikutti kuitenkin. Rei'itimme samaa rantapenkkaa eteenpäin ja muutamien tyhjien reikien jälkeen Lassi löysi kaloja. Pienehkö 20-30m pitkä alue antoi hetken aikaa kaloja sieltä täältä. Itse en muutamaa ahventa enempää saanut mistään reiästä, mutta Lassille osui yksi parempi reikä, josta taisi ainakin parikymmentä ahventa nousta. Erityisesti tuolla reiällä kala oli hyvän kokoista.

Tuon alueen hyydyttyä olikin hiljaista. Yhden pienen kalaisan alueen löysin, mutta kalan koko ei ollut sinne päinkään mitä haettiin. Yhdestä Lassin vanhasta täsmäpaikasta saatiin kaloja vielä jonkun verran, mutta muutaman kalan reikää parempia putkia ei enää löytynyt. Aivan lopuksi löysin vielä pienen kala-alueen, josta sain kymmenkunta ahventa.

Pitkä oli päivä ja kalaa tuli kaiken kaikkiaan nihkeästi ainakin minulle. Koko oli kuitenkin sen verran kohdillaan, että oma kalapussi painoi 10,3kg, Lassilla oli kalaa varmaan tuplamäärä. Jännä oli, että tuolla matalammassa vedessä morrit ei tuntunut kelpaavan isommille ahvenille ollenkaan vaan isommat ottivat järjestään joko tasureihin tai värikoukkupilkkeihin. Täysin poikkeuksellista meripilkintää minulle.



Pilkkipajan Lastu-tasuri maittoi ahvenille


Päivän kalustoa

torstai 21. tammikuuta 2021

Rautavedellä 17.1.

 Edellispäivän nihkeän syönnin perusteella vesistö vaihtui Pyhäjärvestä Rautaveteen. Rautavedellä ei pikkuahvenista yleensä paljoa riesaa ole, joten jos vähänkin kaloja saa on siinä suurin osa yleensä ruokakalakokoa.

Kävin kokeilemassa yhden "varman" paikan, josta aivan viimejäitä lukuunottamatta on aina tullut ainakin jonkun verran kaloja. Viime talvena en jäiden puutteen vuoksi täälläkään päässyt kertaakaan käymään. Lahden perältä menin jäälle ja jäätilanne ei rannassa kauheasti houkutellut, mutta onneksi oli jääsauva mukana ja sen turvin rannasta uskalsi mennä myös kauemmas. Ensimmäisen 50 metrin aikana jäätä oli vain 5-7cm ja parissa kohtaa se risahteli, jään päällä oli reilusti lunta ja loskaa, joka ei ollut pakkasesta huolimatta jäätynyt. Ilmeisesti järvellä on ollut myös juoksutuksia sen verran, ainakin rantavesissä oli vettä noussut jäälle. Ulompana oli jäätä 10-20cm, joten ainoastaan rannan lähellä oli heikot jäät. Keli oli todella sumuinen, silloin ei välttämättä paras syönti ole vielä aamusta, mutta saapa nähdä...

Kalapaikoille kuitenkin pääsin ja ensimmäinen 6 reiän reikärivi antoi heti 6kpl 70-120g ahvenia, tyhjää parempi aloitus. Vettä oli tuossa viitisen metriä, ja kalat ottivat morriin sen jälkeen, kun olin tasuria heilutellut jonkin aikaa joka reiällä. Seuraavat reiät olivat tyhjiä myös kaiun mukaan, mutta hetken päästä alla vaikutti olevan paljon pikkukalaa, ehkä kuoretta, salakkaa tai särkeä. Näistäkään rei'istä ei ahvenia noussut, mutta ajattelin niiden varmaankin olevan lähettyvillä, kun pikkukalatkin löytyivät. Pikkukalat olivat pienessä syvänteessä 5-6 metrissä. Kun siirryin hieman alle 4m veteen alkoi ahveniakin löytyä. 7cm tasuria uittelin jonkin aikaa ja kiinnostuneita kaloja nousi lähelle pilkkiä, mutta eivät ne kuitenkaan siihen ottaneet. Vaihdoin jigiin ja alkoi tapahtua, olisiko siinä 4 ahventa tullut peräkkäin, joista isoin yli 300g. Kalaa oli alla edelleen, mutta jigi ei tuntunut enää kelpaavan. Vaihdoin morriin ja kalantulo jatkui. Muutaman ahvenen jälkeen kalat katosi useaan otteeseen, mutta sain tasurilla parven aina houkuteltua uudestaan alle, vaikka en saanut kaloja siihen iskemään. 2-3 kiloa taisi tuosta reiästä ahventa lopulta nousta.

Tein lisää reikiä eri suuntiin, mutta varsinaista parvea ei mistään enää löytynyt. Sieltä täältä aina joku reikä antoi 1-2 ruokakalaa. Vanhoista rei'istä en saanut mitään, kun kokeilin. Aivan lopuksi siirryin matalampaan 3m veteen ja siellä kalaa oli enemmän, mutta pienempää. Yhdestä reiästä taisin tasurilla saada kymmenkunta ahventa, mutta suurin osa oli kokoluokkaa 50g. Loppupäivästä oli aika hämärää, kun päivän selkiytymisen jälkeen sumu tuli uudelleen. Se ei silti mainittavasti syöntiä tuntunut huonontavan.

Päivän keli


Päivän saldo oli noin 5kg filekalaa, joista suurin oli 339g ja toisiksi suurin hieman alle 300g. Muutama 100-250g ahven tuli pienellä tasurilla, jigikalojen ja morrikalojen lisäksi. Ihan tietoisesti jätin pystypilkit pois reissusta, kun harvemmin ne tuolla kovin hyvin pelittävät. Vähän oli vielä normaalia huonompi saalis kyseisestä paikasta, mutta hyvä siihen nähden että tuo alue oli ollut jäässä vasta noin 10 päivää. Joskus kun tuonne jäät tuli jo marraskuussa, oli syönti aivan erilaista ja ahvenet täynnä kuoretta. Kuoretta varmaan on nytkin, mutta ahvenet ovat vaan niin passiivisia etteivät niitä aja. Yhdellä ahvenella oli vatsassa pari jotain pientä särkikalaa ja yhdellä pieni rapu, muuten mahat olivat tyhjiä.




Päivän ottipelit: itse valmistavani jigipää Lunker Cityn jigillä,
itse valmistavani morri ja Viljasen tasuri.


sunnuntai 12. tammikuuta 2020

Kisakauden avaus, Alinenjärvi 6.1.

Loppiaisena olisi tarjolla ollut yleiset kisat Lahdessa, mutta päätin tällä kertaa mennä kokeilemaan Linnavuoren Urheilukalastajien sarjapilkkiä. Kisa-aika oli 10-14.

Kovin suuria odotuksia ei ollut, sillä "treenissä" pilkin rei'istä kaikki kalat mitä oli tullakseen. Ajattelin, että ei tämä niin tärkeä kisa ole, että ruokakalat pitäisi kisaan säästää. Lisäksi jäälle satoi yön aikana 2-3 senttiä lunta, mikä ei ainakaan hyvää tee syönnille tuolla järvellä.

Osanottajia oli 16 ja ainakin melkein kaikilla tuntui olevan tieto kalapaikoista, kun lähes kaikki lähtivät samaan suuntaan. Aamusta oli kuitenkin todella hiljaista, enkä nähnyt ainakaan aloitusrei'iltä kenenkään saavan mitään. Aloitin itse kaikki reiät tasurilla. Hiljaista piteli itsellänikin, noin 10 reiän jälkeen sain pari tärppiä tasuriin ja kokeilin sen jälkeen morrilla, tuloksena kaksi pikkuahventa. Tein reilusti reikiä lisää tuolle alueelle, ja siinä oli hyvää syvyysvaihtelua 1-2m, mutta kaloja ei tullut.

Seuraavaksi siirryin rei'ittämään samaa aluetta kuin mistä 2 päivää ennen kisaa sain isoimmat ahvenet. Ei tullut kaloista mitään havaintoa, mutta heti kun ohitin tuon paikan ja jatkoin hieman eteenpäin alkoi kaloja nousta lähes joka reiästä. Koko oli kuitenkin paljon pienempää kuin mitä lauantaina. Morrilla sain yhden yli 100g ja loput oli suurin osa 30-40g.

Kala ilmeisesti alkoi syömään, kun huomasin että muuallakin nousi kaloja. Jätin tuon alueen rauhaan ja siirryin muiden sekaan kokeilemaan. Sieltäkin sain kaloja melkein joka reiästä, mutta kalaputket oli lyhyitä. Kalan koko oli kuitenkin hieman suurempaa kuin mitä sain aiemmin. Tasuriin otti yksi yli 150g ahven ja sellaisia 50g tuli varmaan viitisentoista yhteensä muutamasta reiästä. Kokeilin myös morrilla yhden toisen pilkkijän hylkäävän reiän ja sain siitäkin morriteltua 3 ahventa. Tein lisää reikiä vain 2-3m päähän vanhoista rei'istä, ja löysin vielä pari kalareikää lisää.

Alue alkoi olla täynnä reikää ja kilpailijatkin hajaantuivat pikkuhiljaa eri suuntiin kaloja etsimään. Itse kävin vielä tarkemmin katsomassa päivän aloituspaikan ja myös tuon paikan, josta sain päivän pari ensimmäistä ahventa. Tuo kierros oli kuitenkin täysin turha, sillä kaloista en saanut ainuttakaan havaintoa.

Siirryin sitten paikalle, jonka jätin aiemmin kesken. Siinä ei muitakaan käynyt kokeilemassa sen jälkeen. Sain varmaan 3-4 reiästä peräkkäin ahvenputket, ahvenia tuli 2-5 joka reiästä. Pitkäksi aikaa ei kuitenkaan kalaa riittänyt, vaan hakemiseksi meni. Tein paljon lisää reikiä ja ehkä 15 reiästä sain yhteensä 3 ahventa, kaksi aivan pientä ja yksi vähän alle 100g. Lisäksi 700g hauki.

Hiljaista kun oli, siirryin minäkin kokonaan eri paikkaan kokeilemaan, kisaa oli jotain 45min vielä jäljellä. Ensimmäiseltä alueelta ei kaloja ilmaantunut. Siirto toiseen paikkaan, ja hiljaista oli sielläkin. Ehkä 10 reikää tein, ja kaksi reikää antoi yhden pikkuahvenen ja yksi reikä kolme pientä. Juoksin vielä lopuksi morrittelemaan vanhoja reikiä päivän parhaalle alueelle, ja sain vielä neljä ahventa viimeiseen 10 minuuttiin.

Saaliini oli noin 2,5kg, yllättävän paljon niistä painoa kertyi. Ahventen keskipaino 46 grammaa, mutta vain kaksi oli yli 100g, suurin 185g. Ahvenista noin puolet tuli tasurilla ja puolet morrilla. Jos reiällä kävi ahvenet vain tökkimässä, kokeilin morrilla. Muuten aloitin kaikki reiät tasurilla viimeistä 45 minuuttia lukuunottamatta. Kaikki kalat sain 1-2m vedestä, mutta eipä tuolla ole oikein koskaan tullut juuri muusta syvyydestä koitettuakaan.

TULOKSET:

1. Atte Mustalahti 2502g
2. Pasi Tanner 1614g
3. Irma Kahilainen 1586g
4. Martti Oksanen 1530g
5. Marko Saarinen 1522g
6. Kalevi Matero 1352g
7. Timo Matero 1110g
8. Airi Rodciewicz 1094g
9. Kalevi Mäenpää 622g
10. Tomi Toiva 616g
11. Rainer Kahilainen 600g
12. Hannu Kaasalainen 338g
13. Antti Käpynen 250g
14. Markus Erkkilä 182g
15. Seija Kivioja 156g
16. Jorma Hautamäki 130g

Suurin ahven 412g: Kalevi Matero
Suurin kala hauki: 708g: Atte Mustalahti
Kokonaissaaliini

perjantai 10. tammikuuta 2020

Näsijärvellä & Alinenjärvellä 4.1. (+ Alisella 3.1)

Viime lauantaina pääsin uudestaan yrittämään Näsijärvelle. Alkuperäinen tarkoitus oli mennä kokonaan uudelle alueelle, mutta jään pinta meni lumiseksi ja en uskaltanut sitten uusia alueita lähteä tutkimaan.

Sen verran taktiikkaa vaihdoin viime kertaan nähden, että en ottanut syöttejä mukaan ollenkaan vaan pelkästään värikoukkupilkit, jigit ja tasurit. Ensisijainen tarkoitus oli tehdä paljon reikiä ja etsiä ne syövät kalat värikoukulla, kaiun jätin pois.

Ensimmäinen reikärivi jäähän viime kerran "ottipaikalle", mutta kaloja ei ilmaantunut. Perustekniikkana oli tehdä jokaisella reiällä 12 houkutusvetoa, ja siirtyä seuraavalle reiälle jos ei mitään tapahdu. Aloitusvälineeksi valikoitui Veteran-pilkki #12 koukulla. Siirryin 2m vedestä aavistuksen syvempään veteen ja sain muutamia pienehköjä ahvenia. Reilun 3m vedessä jysähti sitten jo vähän kovemmin yhdellä reiällä, kun peräkkäin tuli 330g ja 200g ahvenet, ja pienen tauon jälkeen vielä yksi n. 200g ahven. Tuossa vaiheessa näytti hyvältä, mutta kalantulo hiipui heti alkuunsa.

Tein alueelle varmaan parikymmentä reikää vielä, joista ainoastaan yhdestä reiästä sain vielä yhden 200g ahvenen. Yhdellä reiällä tosin oli iso kala kiinni pari minuuttia. Aivan en päässyt kalaa näkemään, mutta se repi koko ajan väsymättä, lopulta irtosi kun kolmihaarakoukun yksi haara jonkun verran oikeni, ei ollut siis kummoisesti kiinni. Melko varma olen, että tuo kala olisi taimen ollut, kun niin jaksoi tempoa.

Vaihdoin paikkaa toiselle alueelle, johon viimeksi kerkesin muutaman reiän vääntää ja pari kalaa saamaan. Nyt vaikutti hyvin hyvin hiljaiselta. Ehkä kymmenes reikä antoi yhden 100g ahvenen, mutta muuten koko alueelta nousi vain muutama pikkuahven. Lähdin etsimään kaloja uusilta kohdilta noin 20m välein kairaten, ja saalis jäi noin kymmenellä reiällä taas muutamaan pikkuahveneen. Lumisade tuntui koko ajan sakenevan, ja vilkaisin kelloa, joka näytti jotain 13.20. Ajattelin lähteä kotiin, kun ei pimeällä kelillä kalakaan syönyt. Jäin autolle vielä syömään eväät pois, ja lähdin ajalemaan kotia kohti.

Kovin pitkään en kerennyt ajella, kun keli sitten kuitenkin selkeni. Sade lakkasi ja taisi aurinkokin pilkahdella. Päätin nopeasti poiketa vielä Nokian Alinenjärvelle, jossa kävin vähän rantavesiä kairailemassa edellispäivänäkin. Silloin en saanut kuin parisenkymmentä pikkuahventa vesisateessa.

Hiljaista piteli kuitenkin Alisella, kokeilin vähän uusia paikkoja, eikä niistä noussut kuin jokunen pikkuahven. Toki morrivehkeitä ei nyt mukana ollut, ja pilkin värikoukkupilkillä. Puoli kolmen maissa päätin vielä nopeasti kokeilla vakipaikoilta, mistä yleensä ainakin jonkun verran on kaloja tullut. Siellä olikin pari tuttua pilkillä ja juuri pois lähdössä. Oli ollut "iso" (siis 50-200g) ahven hyvin otillaan. Vaihdoin värikoukkuvehkeet pieneen tasuriin ja ehdin saada noin 2,5kg ahventa reiluun puoleen tuntiin, kunnes alkoi olla hämärää. Kalat jysäyttivät oikein kunnolla tasuriin, kun vaan reikä osui kohdalleen. Kappalemäärät oli kuitenkin pieniä, tuo 2,5kg sisälsi parikymmentä ahventa. Pisin kalaputki oli vain 4 ahventa.

Alisen 10 isointa ahventa painoi aikalailla 2kg ja siihen kun lisäsi muutaman Näsijärven kalan oli ihan sopivat ruokakalat kasassa. Meillä oli Alisella tulossa loppiaiskilpailut, mutta poikkeuksellisesti ongin treenissä reiät tyhjäksi kun kerrankin kyseisestä järvestä sain kaloja! Tätä päivää ennen olin vain yhden ainoan kerran saanut Aliselta samana päivänä kolme yli 100g ahventa, nyt sain niitä 10kpl noin puolessa tunnissa. Suurin ahven painoi 390g ja sekin oli suurin mitä olen kyseisestä järvestä saanut.

Päivän suurin 390g

Alinenjärven maisemia

Päivän kokonaissaalista

keskiviikko 6. helmikuuta 2019

10 ahvenen kisat Oriveden Eräjärvellä 3.2.

Sunnuntaiaamuna ja vähän aiemminkin mietin, onko tässä mitään järkeä. No ei varmasti ollut, mutta siitä huolimatta lähdin lähes lumimyrskyiseen keliin Oriveden Eräjärvelle. Muistaakseni olin pilkkinyt tuolla järvellä aiemmin vain kerran, vuonna 2008.

Suurin piirtein vielä muistin mistä silloin vähät kalani sain, mutta enpä sen tiedon perässä enää mennyt. Kyselin Samilta ja Joonakselta vähän kalapaikkatietoja, kun muistelin heidän käyneen tuolla jonkun verran. Pasmat taisi mennä tuossa vaiheessa jo sekaisin, kun Samin paikat oli lähdöstä vasemmalla ja Joonaksen oikealla.

Kisapaikalla oli muutamia muitakin hulluja, ja osanottajia oli yhteensä 17. Jäällä oli lunta vielä jonkun verran enemmän kuin täällä Tampereen ympäristössä. Päätin silti mennä noin parin kilometrin päähän oikealle. Etenin 25-30 metriä/reikä -taktiikalla ja pilkin jokaisen reiän sekä tasurilla että morrilla. Sieltä täältä sai morrilla särkiä ja kiiskejä, mutta mitään muuta ei. Puolet kisasta tuhrasin tuolla alueella 2,5-5,5m veteen kairaillen, kunnes luovutin tuon alueen ja menin lähemmäs lähtöä pilkkimään.

Siellä oli muutamia pilkkijöitä alueella, jonka myöskin Joonas neuvoi. Vähät kalat oli kuitenkin jo pitkälti alueelta nostettu, sillä reikiä oli kairattu melko tiheään, mutta kukaan ei näyttänyt enää kummemmin kaloja saavan. Tein muutamia uusia reikiä alueelle, mutta hiljaista piteli edelleenkin. Sain kuitenkin uuden kalalajin, kun parista reiästä tuli morrilla monta pasuria peräkkäin. Katselin syvyyskäyriä, ja kokeilin yhtä mielenkiintoista aluetta, mutta syvyydet eivät tuntuneet pitävän ollenkaan paikkaansa vaan alle 3m alueella oli vettä noin 6 metriä. Vähän matkan päästä löysin kuitenkin hyvän 3-6m penkan, mutta en löytänyt siitä kaloja. Yksi kisaajista siitä sai yhden ahvenen, mutta hänelläkin taisi se alue jäädä siihen.

Taktiikkaani en vaihtanut, vaan pilkin edelleenkin jokaisen reiän sekä tasurilla että morrilla. Aikaa oli enää parikymmentä minuuttia, mutta päätin hivuttautua loppuajaksi kohti Samin neuvomia paikkoja. Huomasin sinne kuitenkin olevan matkaa sen verran, että ei ole järkeä käyttää niin paljon loppuajasta kulkemiseen, joten aloin rei'ittää samaa penkan reunaa 4-6m syvyyksistä jo aiemmin. Parin reiän jälkeen oli melkein voittajafiilis, kun noin 150g ahven otti kuin ottikin välivedestä tasuriin. Alakoukku oli nielaistu aika lailla niin syvälle kuin mahdollista. Kisa-aikaa oli jäljellä vielä 15 minuuttia, joten periaatteessa mikä vain olisi ollut vielä mahdollista, jos parvi olisi ollut alla. Vaan hiljaista piteli, enkä saanut loppuaikana enää kontakteja kaloihin.

Yhden kerran ikinä olen jäänyt kisassa kokonaan ilman ahvenia, nyt niitä tuli 1kpl. Toiseksi huonoin ennen tätä taisi olla 4 ahventa. Eipä tainnut 17 osanottajasta kukaan ainakaan huonommin saada. Ahvenia olisi pitänyt saada se 10kpl, jotta olisi ylipäätään voinut mennä puntariin. Vain yksi osanottaja minun lisäksi ei saanut kymmentä ahventa. Vaikea järvi ja vaikeat olosuhteet, mutta en silti oikein ymmärrä miten onnistuin välttelemään ahvenia näin hyvin. Tosin jos nyt lähtisin uudestaan tuonne pilkkimään kymmentä ahventa, olisi taktiikka varmasti erilainen. Kyllä tuohon kahdella välineellä pilkkimiseen joka reiällä vain tuhraantui aikaa. Varmaan parempaan tulokseen olisi tällä kertaa päässyt pilkkimällä koko ajan vaikka tapsilla tai ketjulla, jolloin reikiä olisi kerennyt tekemään paljon enemmän.

Kisan voittajan kanssa pilkin melkeinpä samaa aluetta yli tunnin ajan, joten paikkavalinnan piikkiin en kalattomuuttakaan voi täysin pistää.

Työvoitto, tasurilla ahven :D



Tulokset (kopioitu kilpakoukku.netistä):

Naiset
1. Sirpa Vuohelainen 773
2. Irene Siitonen 455
3. Tuula Kivimäki 294

Miehet
1. Tommy Bankowski 1119
2. Ari Kortelahti 965
3. Kai Tyrkkö 881
4. Erkki Ala-Kauttu 839
5. Hannu Kivimäki 268

Miesveteraanit 65
1. Markku Koivuaho 1397
2. Markku Korpela 1152
3. Erkki Kukko 826
4. Tapani Markkula 807
5. Arto Särkikoski 543
6. Jouko Vaske 533
7. Erkki Siitonen 512

perjantai 18. tammikuuta 2019

Nokian Pyhäjärvellä, Huhtaanselällä 15 & 16.1.

Kahtena päivänä peräkkäin kävin Pyhäjärvellä kotivesillä, tiistaina vajaa 3 tuntia jäällä ja keskiviikkona noin 4,5 tuntia.

Tiistai

Autolla pääsin hyvin lähelle oletettuja kalapaikkoja. Vanhoja reikiä ei näkynyt missään, mutta tuolla alueella oli melkeinpä koko viime talven hyvin ahventa. Laikkupaikoista ei ollut juurikaan apua, mutta yhdessä kohtaa oli moottorikelkkaura hieman märempi ja päätin tehdä siihen ensimmäisen reiän. Kalaa oli alla reilusti, mutta tuntui olevan pientä. Sain kuitenkin morrilla yhden reilu 100g ahvenen. Sen jälkeen tuli vain pientä, joten jatkoin matkaa.

Siirryin 30-40 metriä ja tein pari reikää valmiiksi. Molemmissa saalis oli samankaltainen. Pari 70-100g ahventa, sinttiä ja yksi isompi molemmista rei'istä. Kokeilin pikkutasuria, jigiä ja morria. Morrilla tuli pientä ahventa jatkuvalla syötöllä, ja sen sellaista jaksanut kauaa. Tasurilla ja jigillä nousi yksittäisiä hieman isompia.

Seuraavalla reillä oli aluksi useamman minuutin hiljaista, mutta kun laskin väliveteen Karismaxin tasurin niin tasurin ympärille kasaantui nopeasti ahvenia, ja hetken aikaa tuli tärppejä todella tiheään tahtiin. Läheskään kaikki tärpit eivät tarttuneet, mutta alla tuntui olevan myös isompaa kalaa. Yli 300g ahvenia ei kuitenkaan ylös asti tullut, vaan kokoluokka oli 80-250 -grammaista. Tulipa kerran 2 ahventa kerrallakin. Kovin pitkään ei kiivasta syöntiä jatkunut, vaan jouduin välillä pilkkimään lähempää pohjaa. Myös sieltä nousi filekaloja vielä harvakseltaan, ja joku yksittäinen kala innostui vielä välivedestäkin.

Sen verran luottoa tuli tuohon välineeseen, että pilkin koko loppuajan samalla tasurilla. Muutaman reiän vielä tein, ja kaikista paitsi viimeisestä reiästä sain ainakin yhden yli 100g ahvenen. Pari reikää antoi muutaman n. 150-grammaisen. Useimmilla rei'illä ahvenet sai innostumaan vasta kun pilkki nousi pari metriä irti pohjasta.

Kaikenkaikkiaan syönti oli hyvää, mutta isompaa kalaa ei alueella ihan valtavasti tuntunut olevan. Pientä sen sijaan olisi tullut joka reiästä kyllästymiseen asti muilla välineillä kuin jigillä tai tasurilla. Pyhäjärvellä onkin usein filekalan pyynnissä isoin ongelma tuo suuri silppuahvenen määrä, mutta toisinaan myös morri on silti antanut isompaa ahventa. Nyt vaikutti siltä, että isommat ahvenet vaativat isompaa ärsykettä, kun pikkutasuritkaan eivät meinanneet kelvata.

Kokonaissaalis oli 5-6kg ahvenia, ja keskikoko ihan mukavaa.

Tiistain saalis



Keskiviikko

Olin edellisenä päivinä potkinut hieman laikkua vanhojen reikien kohdalle, ja pilkin uudelleen aivan samat reiät. Tuo on joskus tuottanut hyvin tulosta, mutta nyt ei tuottanut. Koko laikut eivät houkuttaneet kaloja, tai sitten kalaa ei vaan alueella ollut. Toisinaan tuo "laikuttaminen" on jo päivässä kerännyt hyvinkin kaloja kohdalle.

Sain kuitenkin melkein jokaisesta reiästä ainakin yhden yli 100g ahvenen. Nyt kalat eivät tuntuneet olevan tasurin perään niin paljon kuin edellispäivänä. Vaihdoinkin melko äkkiä tasurin pystypilkkiin ja värikoukkuun, ja sillä tuli pilkittyä melkein koko loppuaika. Oikeastaan halusin pilkkiä värikoukulla siksi, että en ole sitä juurikaan tänä talvena vielä kokeillut, ja ajattelin ison värikoukun karsivan myös jonkun verran pikkuahvenia pois. Käytin nro 10 koukkua, mutta täytyy sanoa, että pikkuahvenet olivat siltikin pahasti riesana. Tilanne ei muuttunut edes silloin, kun vaihdoin vähäksi aikaa nro 8 koukun. Tuntui siltä, että nro 8 koukulla sai huonommin sekä isompaa että pienempää ahventa.

Ensimmäinen hetki kun sain useita yli 100g ahvenia peräkkäin, tuli vasta sitten kun aloin tehdä uusia reikiä hieman irralleen vanhoista rei'istä. Yhdestä reiästä taisi nousta kymmenkunta 80-250g peräkkäin, mutta kauheasti muuta ei sitten ympäriltä tullutkaan. Sinttiä tuntui olevan varsinkin hieman syvemmässä noin 7m vedessä todella paljon. Pientä oli paljon kaikkialla, mutta tuon yhden reiän lisäksi ei tullut isompia ahvenia kuin yksittäiskappaleina. Kovin kauaksi en tosin lähtenyt yrittämäänkään, vaan tiistain ja keskiviikon parhailla rei'illä oli välimatkaa noin 100 metriä.

Ruokakalat tuli kasaan keskiviikkonakin, mutta kaukana oli vielä se kalantulo mitä samalla alueella oli edellistalvena. 1,2kg sain tehtyä filettä keskiviikon kaloista, mutta aika pieniä sai jo siihen fileerata. Kokonaissaalis oli vähintään saman verran kuin tiistainakin, mutta keskikoko oli huomattavasti pienempää. Isoin ahven keskiviikkona oli 260g.


Keskiviikon saalista

Keskiviikon ottikoukku, yksi luottoväreistäni tuolle järvelle


tiistai 8. tammikuuta 2019

Loppiaisena Pyhäjärven Säijänselällä


Aluksi muutama sana 7 vuoden rupeamasta blogin parissa...

On kulunut melko lailla tasan 7 vuotta tämän blogin luomisesta ja tässä kohtaa iso kiitos kaikille lukijoille, katsotaan mitä 416. blogipäivitys pitää sisällään! Jos palautetta haluaa blogista antaa, otan sitä mielellään vastaan esim. tähän kommentoimalla tai sähköpostiini kilpapilkinta@gmail.com. Tämä kirjoittelu on ollut aika lailla reissuraporttipainoitteista, mutta olen jälleen pohtinut mikä muu voisi teitä lukijoita kiinnostaa. Olen myös hieman suunnitellut alkavani harjoittaa muutamia kertoja talvessa kalastusopastusta/pilkkiopastusta tässä Pirkanmaan vesillä. Tuo on vielä suunnitteluasteella. Luentojahan olen pilkinnästä muutaman kerran pitänytkin jo aiemmin.

Alkutalvesta on kantautunut enimmäkseen hyvää ahventen syönnin osalta. Hyviä saaliita on saatu esim. Lahden Vesijärveltä, Tampereen ja Säkylän Pyhäjärvestä, Vanajavedeltä ja Kulovedeltä. Myös merellä on monin paikoin pilkitty ja saaliit olleet ihan hyviä. Mielestäni saaliit ovat olleet yllättävänkin hyviä siihen nähden, että nuo isoimmat järvet jäätyivät vasta joulukuun puolivälissä. Olisin odottanut, että useampia viikkoja menee ennen kuin ahven alkaa kunnolla syömään, mutta olin nähtävästi väärässä. Omalla kohdallani tilanne on se, että huomenna olisi vuorossa ekg-kontrolli (sydänfilmi), ja sen jälkeen toivottavasti näkee miten kausi tulee jatkumaan. Mieli tekisi kovasti jo kisata 12.1. Roismalanlahdella, mutta saa nähdä miten käy. Joka tapauksessa rauhallisesti otetaan kisakin jos sinne lähden.

Sitten loppiaisen tapahtumiin

Sykemittarin lukeamia tarkkaillen tuli pilkittyä tämä toinenkin pilkkikerta sairaalareissun jälkeen. Sen verran viimeksi innostuin jigipilkinnästä, että tein muutaman pidempivartisen "jigimorrin" testiin. Syke kävi jopa 138:ssa, kun otin jäällä ensimmäisiä askelia. Tuo taisi kuitenkin johtua jännityksestä, kun oli odotukset aika korkealla kalantulon suhteen. Jäällä olin puoli 10:n aikoihin, ja pilkkijöitä näytti olevan siellä täällä, mutta ihan "minun" pilkkipaikalla ei ollut muita.

Keli oli varsin hämärä ja lunta satoi suuren osan päivästä

Jigejä tuli mukaan useita, tämän virittelin morrikehimisvapaan. 
Aloitin pilkkimisen jigillä jyrkähkön penkan reunasta 5m vedestä. Alla oli heti kaloja, mutta oikein saanut niitä ottamaan. Yhden noin 50g ahvenen sain lopulta jigillä ylös, mutta tuo ei kyllä nyt vakuuttanut. Jiginä käytin tällä kertaa Berkley Powerbait Power Minnow 2", jigipäänä toimi siis omatekemä pitkävartinen morri nro 10 koukulla. Uskoisin että tuo yhdistelmä kuitenkin toimii, kun pääsee Kulo-Rautavedelle kokeilemaan.

Ensimmäisestä reiästä sain pelkällä morrilla ronkittua 3 filekalaa, ja seuraavistakin rei'istä sain yksittäisiä filekaloja ylös, mutta pääosin ahvenet olivat alle 50-grammaisia. Aloitin reiät joko jigillä tai tasapainopilkeillä. Siniselkäisen Karismaxin lisäksi oli käytössä seuraavassa kuvassa oleva tasuri, jolla sainkin yhdestä reiästä hieman myöhemmin pari 150-200g ahventa.

En tiedä mikä tasuri, tietääkö joku?

Loppujen lopuksi olin tuolla reiällä todella pitkään, sillä kalaa tuntui olevan alla koko ajan sen jälkeen kun ensimmäiset kalat kaiun näyttöön tulivat. Vaihtelin vuoronperään morrin ja erilaisten tasureiden välillä, loppujen lopuksi ottavimmaksi totesin pienen harmaan Ässä-tasurin. Sain kuitenkin morrilla isoimman ahvenen tästä reiästä.

Tuuli oli melko kova, ja oli tuon reiän pilkkimisen jälkeen pakko lämmitellä välillä. Se ei ole helppoa, kun ei saa kuitenkaan syke nousta. No, kävelin rauhallisesti varmaan lähemmäs puoli tuntia, että sain itseni lämpimäksi. Vaihdoin samalla aluetta, kun jonkinlaiset ruokakalat oli jo kasassa. Kello oli varmaan jotain 12 tuossa vaiheessa.

Löysin pari pientä lumetonta laikkua ja yhden ison pitkänmallisen, ilmeisesti railon muodostaman laikun. Näillä kohdilla oli ahventakin hyvin, mutta koko oli pettymys. Vain yhden noin 150g ja pari noin 100g ahventa onnistuin näistä saamaan. Pientä 20-50g ahventa tuli yhdestä reiästä tasurillakin koko ajan ja nousipa tuosta reiästä myös Ässällä 2 ahventa kerralla. Taisi olla laikut turhan syvässä, sillä vettä oli alla 6,5-8 metriä.

Koska kunnon kokoista kalaa ei alla ollut, lähdin kokeilemaan yhtä kartalla näkynyttä vedenalaista niemenkärkeä. Tuo jäi kuitenkin mysteeriksi, sillä en gps:stä huolimatta löytänyt mitään matalaa kohtaa. Kartan mukaan vettä piti olla alle 6 metriä, mutta syvyyttä oli 8 metriä. Myös ympärillä oli syvää ja kalojakaan ei näkynyt.

Viimeiseksi tunniksi siirryin vielä takaisin tuolle alueelle, kuin mistä aamulla aloitin. Nyt vaikutti tosi hiljaiselta. Taisin tehdä lähemmäs 10 reikää, kunnes lopulta sain jonkun verran 50-150g ahvenia 6m vedestä. Nämä ottivat morriin ihan peräjälkeen sen jälkeen, kun olin tasurilla saanut ahvenen tai pari. Yhtäkkiä morriin tarrattiin kuitenkin raskaammin, ja kehin varovaisesti kalan liikkeitä myötäillen ylös 552-grammaisen raitapaidan. Yleensä tuon kokoiset tulee vedettyä kehimisvavallakin siimasta, mutta kokeilin kerrankin kehiä vähän isompaa kalaa. Tuntui päivän pelastukselta tuo ahven, kun koko oli muuten niin sinttiä!

Jonkin aikaa pilkin vielä tuon jälkeen, mutta en saanut enää ainoatakaan yli 100g ahventa. Morrilla onkiessa särjet olivat riesana varsinkin tuossa loppupäivästä. Yleensä vaihdan heti reikää, kun särkiä tulee 2-3 peräkkäin. Kokonaissaalis olis ehkä noin 6kg ahvenia, joista filekokoa vajaat 4 kiloa. Tuon puolikiloisen lisäksi taisi olla kymmenkunta yli 100g ahventa, joista muutama yli 200g. Ei hyvä saalis, mutta huonompiakin reissuja on joskus tehty.


552g ylhäällä!

Filerajan sai pudottaa nihkeänä päivänä 60 grammaan




200g ahvenelle oli kelvannut reilun kokoinen särki


perjantai 21. joulukuuta 2018

Pikkujärvellä pilkillä ja jäätilanteen tarkastelua Nokian Pyhäjärvellä

Viime sunnuntaina tuli vielä pari kolme tuntia oltua pikkujärvellä Nokialla. Järvi oli sama, jolla kävin pari kertaa aiemminkin tänä talvena. Välineiden osalta varustauduin tutuimmilla isomman ahvenen välineillä, eli tasapainopilkeillä ja morreilla.

Aloitin alueelta josta oli aiemmin noussut kalaa, mutta jossa en itse ollut aiemmin käynyt. Paikalle päästyäni huomasin, että tuo alue oli rei'itetty täyteen noin 3 metrin reikävälillä. Reikämäärästä päätellen alueella oli ollut kalaa siis myöhemminkin.

En itse tehnyt tuohon rykelmään kuin yhden uuden reiän ja jatkoin siitä pois päin noin 15m reikävälillä edeten. 5-6 reikää tein jonoon samalle etäisyydelle rannasta, kuin reikärykelmä oli, ajatuksena mukailla samaa syvyyttä kuin mistä oli aiemmin kalaa saatu. Hiljaista kuitenkin piteli, parilla ensimmäisellä reiällä tuntui olevan vain pikkukalaa ja pari pikkuahventa sain ylös. Kolmas reikä antoi hieman toivoa, kun 70g ahven nousi morrilla ylös. Loput reiät eivät enää antaneet kuitenkaan mitään merkkejä kaloista.

Päätin tehdä samalle alueelle vielä toisen reikärivistön hieman syvempään, sillä ajattelin reikien osuneen hieman liian matalaan. Yhdellä näistä rei'istä oli hetken hieman isompaa ahventa alla, mutta ylös asti sain vain kaksi noin 100g ahventa ja pienen hauen. Toinen ahven nousi morrilla, hauki ja ahven tasurilla.

Kalantulo ei tyydyttänyt, joten siirryin samalle alueelle kuin mistä viimeksi sain kaikki isommat ahvenet. Kalaa löytyi alueelta nytkin nopeasti, kun sain hyvän kokoisen parven nousemaan väliveteen ja ensimmäinen ahven tarrasi tasuriin. Kaiusta kun vilkaisin, kalaa oli alla hyvin kun pudotin tasurin uudestaan veteen. Taisin yhden houkutusvedon ehtiä tekemään, kun tasuria vietiin kovaa. Melko nopeasti kuitenkin tajusin, että kyseessä on hauki eikä ahven. Lyhyen uittelun jälkeen nostin noin 1.5kg hauen jäälle. Tuossa kävi juuri niin kuin pelkäsinkin, hauen väsyttely säikytti kaikki alla olleet ahvenet pois alueelta. Aikani uittelin tasuria ja tuijottelin tyhjää kaikuluotaimen näyttöä.

Tein alueelle lisää reikiä, ja yhdestä reiästä taisin yhden ahvenen saada morrilla pohjan tuntumasta. Palasin välissä "hauen pilaamalle" reiälle, ja sain kuin sainkin siihen uudestaan houkuteltua ahvenia alle. En sellaista määrää kuin aiemmin, mutta pieniä parvia alla näytti pyörivän. En saanut niitä kuitenkaan iskemään tasuriin, vaan meni morritteluksi. Sitkeällä morrittelulla sain pohjan tuntumasta muutaman ahvenen ottamaan, mutta kovin nirsoa oli meininki. Kaiusta loppui akku kesken tämän reiän pilkkimisen kun en ollut muistanut ladata sitä.

Yhdeltä reiältä sain vielä yhden pikkuahvenen morrilla 5m vedestä. Kun laskin morria uudestaan ei se päässyt vajoamaan kuin metrin verran kun yli 200g ahven iski matkalta kiinni. Tältä reiältä ei kuitenkaan enempää tapahtumia tullut. Vanhasta "hauenpilaamasta" sain vielä yhden vajaan 100g ahvenen.

Ruokakalat olivat kasassa, ja päätin mielenkiinnosta poiketa matkan varrelle Pyhäjärvelle jäätilanteita katsomaan. Aluksi kävin Lamminlahdella, jossa tuuli oli reilusti hakannut jäätä rantavesiin. Näiden jäälohkareiden jälkeen jäänpaksuus oli 6cm, mutta luulen että tuo olisi siitä nopeasti ohentunut jos olis jatkanut, joten käännyin takaisin.

Käväisin vielä Riihilahdella katsomassa tilannetta, ja Riihilahdella pilkinkin hetken tuloksetta. Jäiden puolesta pääsi yrittämään vain parin metrin vedestä, eikä siinä kalaa tällä kertaa ollut. Tuolla jäänpaksuus muuttui yhtäkkiä yli 10 sentistä 4 senttiin, joten pidemmälle ei vielä viime sunnuntaina päässyt.

Aloituspaikka


tiistai 11. joulukuuta 2018

Nokialaisella pikkujärvellä 8.12. & 9.12.

Viime viikonloppuna pilkin lähestulkoon kotivesillä, vaikkakaan tällä järvellä ei ole vuosiin tullut käytyäkään. Tämä järvi ei ihan lampikokoa enää ollut, mutta silti jäätä oli yllättävän mukavasti noin 10-15cm. Jäätilanne oli kylläkin etukäteen arvoitus, mutta kuulin että tuolla oli jo pilkitty.

Lauantaina ehdin olemaan järvellä vain reilut 2 tuntia:

Täytyy sanoa että vähän yllätyin, sillä järvellä oli lisäkseni kaiketi kuusi muutakin pilkkijää. Kaverin vinkkaamasta paikasta aloitin, mutta tuo alue oli melkein kauttaaltaan jo rei'itetty. No, kyllä lähialueelta vielä reiätöntäkin aluetta löytyi kairailtavaksi.

Aloitin tapsipilkillä syvänteen päästä, jossa oli melko tasaisesti noin 6m vettä. Hiljaista piteli, ja ensimmäisiin noin 10 reikään ei kaiussakaan mitään kummempaa näkynyt. Siirryin hieman matalampaan veteen ja melko nopeasti löytyikin kaloja, kun kaksi pikkuahventa tuli peräjälkeen. Kaikuun alkoi kuitenkin ilmestyä isompiakin kaloja, ja pitkällisen houkuttelun jälkeen pilkkiin tarrasi noin 300g ahven ja hetken päästä vielä toinen hieman pienempi, jonka jälkeen hiljeni.

Päätin kaivaa repusta Karismaxin tasapainon, ja ei mennyt kauaa kun sitä vietiin. Pienen hetken oli hyvän kokoisia kaloja alla useampiakin, ja 3 ahventa sain peräkkäin ottamaan. Ainakin kaksi ahventa pääsi irti avannon reunaan... Pienen tauon jälkeen nousi vielä neljäs tasuriahven ylös. Tuonkin jälkeen kalaa oli alla, mutta en saanut sitä ottamaan mihinkään. Kaikki välineet tuli käytyä läpi, mutta kun ei ottanut niin ei. Yksi hauki tosin erehtyi vielä tasapainoon.

Tein vielä muutaman reiän alueelle, mutta en saanut kuin pari 50g ahventa ja yhden noin 150g ahvenen. Mukavat ruokakalat kuitenkin näin pikakäynnillä, 7 isointa ahventa painoi noin 1,8kg, kaksi suurinta olivat noin 350g. En ole tuosta järvestä muistaakseni ennen saanut ahvenessa edes 200g rikki, vaikka tuossakin on tullut ainakin 15-20 kertaa käytyä aiemmin.



Koko sunnuntain satoi vettä, mutta suuntasin silti aamusta takaisin lauantain paikoille. Edellispäivän parin sentin lumipeite oli sulanut pois ja vettä oli jäällä jonkin verran. Tästä huolimatta löysin saman reiän kuin mistä edellispäivänä kaloja sain.

Nyt samalla reiällä ei kaloja näkynyt, mutta heti seuraavalla reiällä niitä oli. Kalat tuntuivat melko passiivisilta, ja "saalis" jäi yhteen tärppiin, ja seuraavalla reiällä tulos oli täysin sama. Näiden jälkeen ei edes tärppejä tullut melkein kymmeneen reikään, kunnes lopulta sain Karismax-tasurilla päivän ensimmäisen n. 150g ahvenen ylös. Välineitä vaihtelin paljon, ja hetken päästä tuli vielä Ässä-tasapainolla noin 100g ahven. Väkäsettömiä tasureita on kuitenkin nyt kaiun käytön myötä tullut käytettyä aika vähän, kun anturin vuoksi pitäisi aina kairata toinen reikä sille.

Kaloja en saanut enää tasuriin ottamaan, joten päätin kokeilla kultamorrilla, jolla en kuitenkaan edellispäivänä saanut kuin yhden pikkuahvenen. Heikolta vaikutti nytkin, mutta lopulta sain yhden noin 70g ahvenen ottamaan, mutta siihen loppui. Päätin kokeilla reiästä vielä hieman "vaatimattomammilla" välineillä, ja vaihdoin kultamorrin hieman pienempään omatekemään kuparin väriseen morriin. Pienestä näytti olevan kiinni, sillä aloin heti saamaan kaloja. Vähän väliä piti kuitenkin tasapainopilkeillä houkutella kalat takaisin alle, kun ahvenet tuntuivat kyllästyvän morreihin nopeasti. Pitkään reiällä kyttäilin, mutta sain kuin sainkin morrilla kymmenkunta 50-150g ahventa ja pari hieman isompaa.

Olin tuon istuskelun jälkeen sen verran kohmeessa (vettä oli satanut lähes tauotta), että päätin tehdä pienoisen lenkin muualle ja tutkia vähän uusia paikkoja. Oli muuten kätevä kairata "oikeisiin" syvyyksiin suoraan, sillä kaikuluotaimeni näyttää yleensä syvyyden oikein myös pulkan läpi, kunhan anturin alla on vähänkin vettä ja alla on kirkas jää.

Noh, lenkin aikana tuli lämmin mutta kaloja en löytänyt. Tuli koitettua jyrkkää rantapenkkaa, vedenalaisen niemekkeen kärkeä ja vähän loivempia penkkoja, mutta kaloja ei löytynyt. Päätin siirtyä takaisin aloituspaikkani tuntumaan, mutta kuitenkin hieman uusia kohtia rei'ittäen. Muutamalla reiällä kävi joku kala tasuria katsomassa, mutta mitään en saanut nappaamaan ja kalat uivat tiehensä.

Lopulta kuitenkin yhdellä reiällä parvi ahvenia nousi katsomaan tasuria. Yksikään ei koittanut napata kuitenkaan, joten vaihdoin äkkiä kuparimorrin tilalle. Se näytti olevan päivän sana, sillä sain monta hyvänkokoista ahventa peräjälkeen. Välillä kalojen kiinnostus lakkasi, mutta sain tasuria välissä uittamalla parven mielenkiinnon vielä pari kertaa heräämään ja sen jälkeen taas morrittelin hyvän kokoisia ahvenia ylös.

Kun syönti tuolla reiällä lakkasi, en kaloja saanut enää lähialueelta noin 10 reiän yrittämisellä. Sen verran hämäräkin oli, että päätin lähteä pois. Keli oli todella pimeä jo tuossa 14.30 aikoihin.

24 ahventani painoi yhteensä 3,85kg, joten tyytyväinen täytyy olla. Ei varmasti jäänyt viimeiseksi käynniksi tuolle järvelle tänä talvena.

0.14mm taitaa olla yleisin morrisiimani vahvuus isomman ahvenen morrittelussa näissä syvyyksissä

Päivä pulkassa!

Nämä Polyver-liukuesteet ovat ehdottomasti parhaat mitä on koskaan tullut käytettyä

lumet saivat kyytiä

keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Nokian Pyhäjärven Liukuslahdella 4.12.

Näinkin kauan meni, että kävin ensimmäistä kertaa kokeilemassa lapsuuden kotivesilläni Liukuslahdella. Tuolla on tullut pilkittyä satoja kertoja aiemminkin, mutta mitään kunnon saalista en ole ikinä saanut.

Olin jäällä puoli 10 aikoihin, mutta keli oli todella "tuhruinen" ja pimeä vielä siihen aikaan. Aloittelin 4m vedestä ja kaiun mukaan kalaa oli alla mukavasti, mutta en saanut vain niitä ottamaan. Ensimmäiset vajaat 10 reikää pilkin pelkästään pienellä Nilsun tasurilla, enkä saanut kuin yhden 70g ahvenen, joka otti metri jään alta.

Rei'itin lahden yli noin 20m reikävälillä kohti vakipaikkoja, mistä yleensä ainakin jonkun ruokakalan on saanut, varsinkin ensijäiden aikaan. Kaloja kyllä löytyi varsin nopeasti, mutta koko oli surkeaa noin 40-grammaista. Juuri isompia ei tahtonut tulla sekaankaan. 3,5 metrin vedessä kuitenkin kalaa näytti olevan alla, ja päätin tehdä lisää reikiä tuohon syvyyteen.

Heti seuraava reikä tarjosi pienoisen yllätyksen, kun yhden pikkuahvenen jälkeen tälläsikin välivedestä sen verran raskaasti, että refleksinomaisesti ensimmäisenä nykäisin kaiun anturin pois reiästä. "Jumputuksesta" päätellen arvelin kyseessä olevan ison ahvenen. Monta kertaa ennenkin olen Liukuslahdella ollut tuossa tilanteessa, mutta aina kalat ovat päässeet karkuun. Tällä kertaa kaikki sujui niin kuin pitikin ja kahmaisin reiästä jäälle uuden Liukuslahden ennätykseni, 620g ahvenen.




Tuon jälkeen tuli jälleen vain pieniä ahvenia, ja nekin olivat huonolla syönnillä. Myös särjet ja lahnat kiusasivat välillä. Muutaman uuden reiän tein vielä alueelle, mutta ne antoivat pelkästään särkiä ja pari pikkuahventa. Tällä kertaa pilkkiaikani oli hyvin rajallinen (pilkin klo 12 asti), joten päätin vielä kokeilla nopeasti aluetta, josta aloitin. Aivan yksittäisiä ahvenia onnistuin tasurilla saamaan ja yhdestä reiästä 4 ahvenen putki, mutta vaikeaa oli kuten aamuhämärässäkin edelleenkin.

Loppusaldo oli tuon 620g ahvenen lisäksi kymmenkunta 60-100g ahventa ja parikymmentä tätä pienempää ahventa. Kaiken kaikkiaan kalantulo oli kuitenkin selvästi huonompaa kuin odotin, mutta omia ennätyksiä on aina kiva rikkoa, oli ne sitten vain kausikohtaisia tai vesistökohtaisiakin. En ihan heti usko, että tulen tuolta isompaa saamaan, mutta aika näyttää.

lauantai 10. marraskuuta 2018

Venepilkillä ja jigaamassa Kulovedellä 8.11.

Jäistä ei ole tietoakaan täällä Pirkanmaan suunnilla, mutta laitetaan välillä vähän pilkkiraporttia venepilkinnästä. Elokuun lopulta asti on joka viikko tullut kalassa käytyä 1-4x viikossa, mutta vasta kolmella viime käynnillä on kalastus painottunut yhä enemmän heittojigauksen sijasta venepilkintään ja vertikaalijigaukseen. Olen kalastanut lähes yksinomaan Kulovedellä ja saaliit ovat olleet keskimäärin todella hyviä tänä syksynä.

Pari todella nihkeäkalaista päivää osui väliin (saaliit taisivat olla 13 ahventa ja 8 ahventa), mutta eilen näkyi taas merkkejä paremmasta. Itse uskon siihen vaikuttaneen tämän lämpimän jakson, kun vesi ei ole taas viikossa kylmentynyt ollenkaan -> ahven alkaa sopeutua vedenlämpöön. Tietysti ahvenen syönti yleensäkin on jaksottaista ja varsinkin talvella, jolloin esimerkiksi ilmanpaineella on suuri merkitys.

Eilen varauduin kalareissuun pelkästään tasapainopilkeillä ja jigeillä. Aloitin paikasta, josta tuli hyvin kalaa pitkin lokakuuta, mutta viimeksi oli heikkoa. Heikko meininki jatkui siellä nytkin (yksi 50g ahven tasurilla), ja seuraavista kahdesta paikasta ei tullut sitäkään. Koittamani paikat olivat syvänteen pää (5-6m syvää), pieni syvänne (6-7m) ja jyrkkä rantapenkka (3-7m).

Päätin vaihtaa paikkaa reilusti selkävesille: paikoille, joista sain toukokuussa parhaiten ahventa ja jonkun verran myös syksyn mittaan, mutta ei kertaakaan syksyllä paria kiloa enempää. Nytkin alku oli vaikea, ja puoleen tuntiin sain vain yhden tärpin ja pari haukea ylös. Muutaman sadan metrin päässä näkyi lokkeja, joten lähdin sinne tarkistamaan olisiko ahventakin paikalla. Aloitin tasurilla, ja sain melko nopeasti pari ahventa. Päätin laskea ankkurin ja koittaa heittojigaamalla. Sain melko äkkiä 3 ahventa, mutta sen jälkeen muutamilla heitoilla vain pari tärppiä. Siirryin takaisin ajopilkintään, mutta en heti saanut alueelta lisää kaloja.

Ruskeaselkäinen Karismax kurkun perällä

5min tyhjää välissä ja seuraava hauki


Lokit alkoivat ajamaan uudessa paikassa muutaman sadan metrin päässä, ja siirryin sinne. Tosin lokit kerkesivät jo siirtymän aikana lähtemään pois. Siitä huolimatta löysin alueelta ihan mukavan kokoista ahventa. Kalaa tuntui olevan alla aika reilusti, mutta syönti ei ollut kummoista. Välillä sai härnättyä ahvenen tai pari ottamaan. Isoimmat ahvenet olivat tässä jyrkässä rantapenkassa yllättävän matalassa 3-4,5m vedessä. Syvemmästä sain vain hauen ja pikkuahvenen. Kokeilin kaikki mukana olevat tasurit läpi, mutta ainoa millä sain kaloja oli Karismaxin pienimmän koon siniselkäinen. Ensi kerralla pitää ottaa hieman monipuolisempi kalusto mukaan...

Kalantulo tuntui hiipuvan tuolla alueella, mutta lokkeja oli ilmaantunut nyt alueelle, josta aiemmin en saanut kuin ne hauet. Nyt sieltä löytyikin ahvenajoparvia vähän sieltä täältä. Niiden kohdalle oli vaikea osua, mutta pariin otteeseen osui hyvin ja nousi 5-10 ahventa aivan peräjälkeen. Tässä vaiheessa piti lähteä pois, kun piti mennä vielä illaksi töihin...

Ahventa oli yhteensä noin 6kg, ja isoimmat olivat 2x390g. Ei mahtisaalista, mutta antoi reilusti intoa lisää jatkaa avovesikautta. Jännä nähdä jatkossa, joko ahven alkaa pyörimään samoilla alueilla jäiden tuloon asti. Tähän asti syksyn mittaan ahvenparvet ovat siirtyilleet yhdenkin päivän aikana todella paljon.

Ahventen keskipaino oli noin 150g, kuvan Karismax-tasurilla nousi valtaosa

Onnea oli matkassa tämänkin hauen kohdalla, kun 0,25mm monofiili kesti 

Tällainen "suttukeli" oli koko päivän

tiistai 23. tammikuuta 2018

Lahden viikonloppu 27-28.1.

Viime viikonloppukin tuli vietettyä hupipilkinnän merkeissä. Tällä kertaa oli suuntana vanhat kotivedet (ei niin kauhean vanhat kuitenkaan...) kun sovittiin Juhan kanssa pilkkiviikonloppu. Mukaan tuli myös Pasi, jota ei liiemmin tarvinnut mukaan houkutella.

Suuntasimme lauantaiaamusta Nastolan Ruuhijärvelle viime vuoden pilkkipaikkoja testailemaan. Aamu oli heti varsin lupaava, kun Juha nosti jo toisesta reiästä tapsilla yli 100g ahvenen. Kauaa ei mennyt, kun myös Pasi alkoi saada kaloja (morrilla). Itselläni oli aluksi hiljaisempaa, mutta muutaman reiän jälkeen sain värikoukulla peräjälkeen 3 ahventa, ja taisi jo siinä vaiheessa tämän talven ahvenennätykseni mennä uusiksi.

Seuraavalla reiällä oli hetken aikaa hiljaista, mutta sitten kaikuun ilmestyi pilkin alle kaloja jo reilummin. Ensin sain pari ahventa värikoukulla, ja sen jälkeen päätin koittaa sitä kauden ensimmäistä tasuriahventa. Kauaa ei Karismaxin tasuri ehtinyt vedessä liota kun sitä vietiin. Ahventa tuli vähän aikaa ihan hyvinkin, mutta enimmäkseen ahvenet olivat nirsolla päällä. Pilkin värisyttäminen ja nosto oli se millä välillä sai ahventen ottihalut heräämään.

Koitin välillä morrilla ja kaloja sain silläkin...päivän juju alkoi olla selvillä. Ahventen kiinnostus lakkasi morriin aina nopeasti, vaikka sillä kalan tai pari monesti saikin. Usein vaan kävi niin, että morrilla pilkkiessä kalat katosivat alta kokonaan ja vaadittiin välillä tasapainopilkki veteen houkuttamaan kalat paikalle. Tuntui ihan ihmeelliseltä, kuinka tehokkaasti tasuri houkutti kalat paikalle jo 1-3 houkutusvedolla, mutta morria ne eivät tulleet katsomaan. Silti oli tehokasta välillä pudottaa myös pelkkä morri alas kun kalat vielä olivat hetken aikaa alla tasurin pois nostamisen jälkeen.

Kaloja sain samalla taktiikalla monesta muustakin reiästä lähialueelta, mutta en enää samaa tahtia. Kalat tuntuivat olevan pääasiassa todella pienellä alueella. Syönti hiipui päivän mittaan, mutta pari yli 300g ahventa osui vielä viimeisellekin tunnille. Kaiken kaikkiaan mukava ja tapahtumarikas päivä jäällä! Isoimmat ahvenet 410g ja 405g, viisi isointa ylitti 300g. Alle 50g ahvenia nousi vain muutama. Oma saaliini oli arviolta noin 9kg, Juhan saalis n. 6kg ja eiköhän Pasikin ylittänyt 5kg haamurajan ;)

Oma saaliini n. 9kg ahventa

Pienimmät ahvenet päätyivät tällä kertaa ahvenvuokaan

Sunnuntaina olimme samalla porukalla vielä reilut 2 tuntia samalla alueella, mutta kala oli aika lailla tiukassa. Taisimme kaikki saada 5-7 filekoon ahventa mieheen. Itselläni oli isoin ahven sunnuntaina 310g, mutta muut taisivat jäädä alle 200g. Pari Juhan ahventa hätyytteli 300g rajaa, mutta se ei vielä ylittynyt.

Sunnuntaina mukana oli pilkeistä vain morrit, tasapainopilkkejä ja yksi vertikaalijigi, johon laitoin värikoukun. Vasta viime talvena kokeilin muutenkin vertikaalijigiä pilkinnässä talvella, ja sain sillä muutamia ahvenia viime talvenakin. Värikoukkutaktiikka osoitti toimivuuttaan, kun Pasi sai tuolla yhdistelmällä kaikki kalansa, ja itsekin aamulla sillä kalan sain kun kokeilin. Muuten sain sunnuntaina isommat ahvenet tasurilla, paitsi isoin ahven otti pelkkään morriin.

Myöhemmin sunnuntaina poikkesin vielä vähäksi aikaa Vesijärven Enonselälle, jossa oli kyllä tuolla alueella kalantulo varsin hiljaista, saalis jäi 25-30 pikkuahveneen. Toisaalta en tuolta alueelta odottanutkaan sen kummoisempaa saalista, kun pilkin ensi kertaa Sibeliustalon edustalla.

Seuraava kerta Vesijärvellä taitaakin olla vajaan parin viikon kuluttua Suurahvenpilkissä, jossa koitetaan kirkastaa viime vuoden 5-sijaa.