SM-esikisaan tuli tällä kertaa osallistuttua, treenaamassa en viitsinyt käydä. Kisaa ennen olin lähinnä kuullut että syönti on huonoa ja jo 5kg on kova tulos. Näillä pohjatiedoilla lähdin siis tavoittelemaan tätä noin 5kg saalista. Keli oli omaan makuun aika arktinen, pakkasta oli kisan alkaessa jotain 25 ja 30 asteen väliltä. Melko moni kisaaja vaikutti suuntaavan vastarannan puolelle, jossa onkin alueen tunnetuimmat ottipaikat Otonsaaren kupeessa ja muuallakin samalla seudulla. Toiselle tunnetulle ottialueelle Kaarteenlahdelle lähti vain muutama pilkkijä. En ole itse noilta alueilta koskaan kunnolla kisoissa onnistunut, joten suuntasin tällä kertaa alueille jossa en ollut koskaan ennen pilkkinyt. Tuolle alueelle ei juuri ketään muita tullut, joten sai ainakin pilkkiä rauhassa.
Aloitin kisan ketjupilkillä ja kärpäsentoukalla, melko jyrkästä penkasta läheltä rantaa. Ehkä kuudennesta reiästä sain ekat kalat, kaksi 10g ahventa. Kairailin seuraavat melkein puoli tuntia ilman yhtäkään kalaa, mutta kun reikä lopulta osui sain niitä samasta reiästä yli kilon verran. Peruskala oli tosi pientä 10-17g, mutta sain sekaan pari yli 100g ahventa. Vettä tuossa oli noin 4,5 metriä, vaikka olin alle 20m rannasta. Jossain kohtaa vaihdoin ketjupilkin tapsiin ja sain tapsilla ja kärpäsentoukalla kalaputkea vielä jatkettua melko pitkään.
Vierestä en kuitenkaan kaloja saanut mistään reiästä, vaan seuraavaa kalareikää sain hakea ehkä 15-20min. Tästä reiästä 3,5m vedestä 3kpl 30g ahvenia peräkkäin, ja siihen lakkasi. Seuraava reikä 5m ulommas rannasta ja vettä oli taas 4,5m, tästä reiästä kilon verran ahvenia. Nyt pilkin pelkästään tapsilla ja kärpäsentoukalla, sillä se tuntui kelpaavan huomattavasti silmää ja ketjua paremmin. Parvet eivät myöskään nousseet pohjasta oikein mihinkään vaan pikemminkin syönnin sai uudestaan päälle kun pilkkiä pomputti välillä pohjassa. Jos pilkkiä nosti edes 70cm irti pohjasta niin syönti tyssäsi siihen.
Sain vielä yhdestä reiästä alueelta ehkä 5 ahventa, mutta muuten oli tyhjää. Tuosta reiästä yksi ahven oli kuitenkin n. 200g. Ongin vielä aiemmat ottireiät uudelleen läpi, ja sain toisesta reiästä vielä tapsilla päivän suurimpani 360g ahvenen pienien ahvenien lisäksi. Viimeinen tunti oli tosi vaikea, lähinnä särkiä sain monesta reiästä. Yhden kivikon kupeesta 3,5-4m vedestä sain viimeisen puolen tunnin aikana vielä kaksi kalareikää, joista lopultakin löytyi sitä normaalimman kokoista noin 20-25g ahventa. Näistä molemmista rei'istä sain 20-30 ahventa, mutta muut 10 reikää oli taas tyhjiä.
Luulen että tuosta kivikon ympäriltä olisi vielä kalaa löytänyt hyvinkin, mutta aika loppui kesken. Treenattuna olisi varmaan ollut esikisassa sellainen 6-8kg paikka, mutta pitkiä hutireikäsarjoja tuli kisassa monta. Esikisan ahvenieni keskipaino oli 26g, valtaosa oli 10-15g kalaa, mutta kymmenkunta 70-360g ahventa nosti keskipainoa tuntuvasti. 25-70g ahvenet puuttuivat lähes kokonaan. Pilkkinä käytin kisassa Miro Meurosen Ferraria tapsilla varustettuna. On melko nopea pilkki vielä tuohon 4m veteen saakka ainakin kärpäsentoukalla varustettuna.
Kisan kaikki kärkipään saaliit nousivat Otonsaaren lähettyviltä, oli esikisassa yksinkertaisesti ylivoimainen alue. Oma tulos riitti 11. sijaan, ihan kohtalainen tulos kylmiltään ongittuna vieraasta alueesta.
Tulokset miesten sarjan osalta:
1. Juha Rantala
Hattulan
Kalamiehet Häme 8,276
2. Ismo Karhunen RRUK 7,528
3. Jussi Voutilainen Kallan Kalakaverit 7,396
4. Tero Villanen
Kivijärven
Kalaveikot 7,063
5. Pekka Korhonen YKK 6,886
6. Timo Salmi Nastolan Pilkki 6,755
7. Pekka Matikainen Onki-86 ry 5,186
8. Petro Virtanen
Hattulan
Kalamiehet 4,952
9. Matti Kulju
Kajaanin
Kalastuskerho 4,573
10. Tino Koskinen Onki-86 ry 4,521
11. Atte Mustalahti Team Kyörä 4,356
12. Timo Kinnunen Onki-86 ry 4,248
13. Jari Heinonen RRUK 3,900
14. Tom Lindroos PUPI 3,495
15. Nico Kauppila MELUK 3,417
16. Pasi Lehtimäki
Toijalan Seudun
Kalamiehet 3,080
17. Pasi Riikonen 3,014
18. Jukka Moilanen
Kaukasten
Kalakerho 3,005
19. Valtteri Aaltonen
Kylmäojan
Pohjaonkijat 2,869
20. Waltteri Ramula Team Kyörä 2,772
21. Eero Luostarinen VAPA 2,705
22. Jani Orava RRUK 2,391
23. Mika Jaako Merilapin UK 2,303
24. Marko Saarinen Linnavuoren UK 2,117
25. Esko Nurmikari
Kylmäojan
Pohjaonkijat 2,084
26. Timo Matero Linnavuoren UK 1,920
27. Kari Nilosaari PUK 1,898
28. Elmo Savula
Lappajärven
Kalaveikot 1,810
29. Pertti Kantojärvi Merilapin UK 1,778
30. Mika Hämäläinen VAPA 1,296
31. Juha Parkkonen SHSH 1,222
32. Harri Saarinen VUK 1,094
33. Mikko Knuutila Saarenkiertäjät 1,030
34. Jouni Knuutila 0,391
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti