keskiviikko 5. tammikuuta 2022

Vanajalla treenaamassa 31.12.

 Viime vuoden viimeisenä päivänä tuli käytyä Vanajavedellä treenaamassa 2.1. olevaan kilpailuun. Lopulta ei tarvinnut ihan kauheasti miettiä, mitä paikkoja kävisi treenaamassa. Ajattelin kokeilla muutaman paikan, joista sain kalaa yhdessä 2019 vuoden kisassa ja myös viime talvena hupipilkillä.

Treeniin otin mukaan ainoastaan ketjupilkkejä. Kokeilin samalla paria uutta pilkkiä, miten ne ketjulla pelittävät. Kaikua en treenissä raahannut mukana.


Ensimmäinen alue ei vakuuttanut, vaikka sainkin yhdestä reiästä jonkun verran sinttiä ja niiden sekaan pari 300g ahventa. Tyhjiä reikiä riitti, eikä vakuuttavaa tahtia tullut oikein mistään. Yhdellä kohtaa oli kalaa hieman paremmin, ja siitä olisi ehkä onnistuessaan voinut kisassa noin 10kg sinttiä nyppiä, mutta tuskin paljon enempää.

Siirtymä seuraavaan paikkaan, ja siellä kalantulo tuntui jo normaalimmalta, joskin kala oli pienellä alueella ja ympäriltä ei tullut edes pikkukaloja. Kolmesta reiästä sain nousemaan 50-150g ahventa jatkuvalla syötöllä siten, että parvet myös nousivat helposti ihan jään alle, vaikka vettä oli alla 4-5 metriä. En kuitenkaan pilkkinyt kaloja pois kuin 2-4kpl / reikä. Syvemmässä vedessä 6-7m oli yhdellä kohtaa hyvä laikku, ja siinä tuntui kalaa olevan määrällisesti paljon, mutta keskikoko pienempää. Siitäkin tuli tosin sekaan joku isompikin.

Tuo riitti tuolta alueelta, kalaa tuntui riittävän. Ajattelin silti katsoa vielä löytyisikö varapaikkaa. Seuraavalla paikalla taisin tehdä ensin kolme tyhjää reikää, kunnes taas osui ja hyvin! 100g ahventa tuntui alla riittävän ja ne löivät heti kovaa pilkkiin, ja parvi nousi taas helposti ihan kannen alle. Syvää oli tässäkin viitisen metriä. Sama syönti kun toistui vielä 20-30 metrin päässä toisellakin reiällä, niin tuo riitti ja lähdin kävelemään pois jäältä. Kaloja en näistäkään re'istä nostanut kolmea enempää kummastakaan, tärpit olivat sen verran rajuja ja tulivat nopeasti, että kalaa oli varmasti alla paljon. Kello oli jotain 12.30, joten tällä kertaa ei tarvinnut treenata ihan koko päivää.

Autolle päin kävellessä kokeilin vielä matkan varrella ohimennen pari kohtaa, mutta kala tuntui niissä olevan tiukassa, joskin ihan hyvän kokoista. Sävelet tuntuivat olevan selvät kisan suhteen. Ajattelin syönnin muutenkin olevan sellainen, ettei alle 20 kilolla kisaa voitettaisi.

28.12. Kulovedellä

 Tässä vielä superlyhyesti edellistä Kuloveden käynnistä. Isän kanssa tuli käytyä kokeilemassa pari kesäkaudelta tuttua aluetta ja yhtä kokonaan uutta aluetta, missä ei oltu ennen käyty. Uusilla paikoilla piteli hiljaista, kahdelle alueelle tehtiin reikiä ja käveltiin muutaman kilometrin lenkki. Kalatapahtumat jäivät yhteen alamittaiseen kuhaan. Kesäpaikoilla kävi selvästi virtaus, eikä se tuntunut olevan kalojen mieleen ollenkaan.

Suojaiselle lahdelle kun päästiin, alkoi heti kalojakin löytymään. Itselläni alueen ensimmäinen reikä jäi myös päivän parhaaksi, kun sain noin 15 ahventa keskipainolta noin 100g. Kala oli kuitenkin tuonkin jälkeen melko hakusessa, mutta lähialueelta 2,5-3m vedestä löytyi kuitenkin kaloja sieltä täältä. Kalaputket olivat tosi lyhyitä, mutta aika monesta reiästä sai ainakin jotakin. Tuo alue hyytyi, ja etsimme vielä loppupäivästä uutta paikkaa. Isä sai vielä pari ihan hyvää reikää, mutta en saanut ympäriltä enkä muualtakaan enää mitään. Päivän saldona oli isälle 4,9kg filekalaa ja itse sain n. 3kg. Lähes kaikki kalat pilkimme värikoukkupilkeillä, morrit eivät toimineet ollenkaan. Muutamia kaloja ongin myös pienellä tasurilla, joka tuntui myös toimivan.

Noh, löytyipä yksi uusi "kalapaikka" lisää, josta tulee varmaan toistekin koitettua. Ehkä siellä on joskus kalaa paremminkin kuin nyt. Pienissä pisteissä tuntuu olevan Kuloveden kalatkin nyt.