sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Laituripilkkikauden päätös, Ratina 13.12.

Mielumminhan sitä jäältä pilkkisi jos olisi mahdollisuus, mutta ilahduttavan paljon väkeä oli tämän päivän kisassa, 24 henkeä miesten ja 11 henkeä naisten sarjassa. Taisi lihanhimo houkuttaa väkeä paikalle, kun osanottajamäärät melkein tuplaantuivat. Olihan kyseessä kinkkupilkki.

Ennen kilpailun alkua huomasin virran olevan tänään poikkeuksellisen voimakas, mutta sitä en osannut arvioida, tekeekö se kalan syönnille hyvää vai huonoa tähän aikaan vuodesta. Laiturin alkupää kuitenkin kiinnosti siksi, että siihen virta osuu parhaiten.

Tällä kertaa kisattiin klo 10-14 ja 40 arpapaikan joukosta otettiin aloituspaikan numero. Omaksi paikakseni osui paikka nro 10, eli noin puolessa välissä porukkaa laiturin oikealla reunalla rannalta katsottuna. Tällä paikalla piti jälleen pilkkiä ensimmäiset 15 minuuttia. Vaikka kisa alkoi tuntia myöhemmin kuin 2 viikkoa sitten, ei kalantulo tälläkään kertaa ollut ensimmäiseen 15 minuuttiin kovin kummoista. Enimmäkseen näytti nousevan ylös yksittäisiä pikkuahvenia, ainakin oman paikkani ympäriltä. Itse avasin pelin ensimmäisen vartin aikana yhdellä kiiskellä ja särjellä.

Tällä kertaa en siirtymismerkin saatuani siirtynytkään laiturin päätä kohti, sillä ajattelin sinne muiden ehtivän sen verran paremmille paikoille, johtuen aloituspaikkani sijainnista. Muutama pilkkijä sai kuitenkin rannan lähettyviltä kohtuulliseen tahtiin särkiä. Itse vaihtelin paikkaa tiheään, mutta monta kohtaa totesin kalattomaksi. Yhdeltä paikalta lopulta alkoi tulemaan kalatapahtumia, mutta todella harvakseltaan. Kaksi ulommalla puolella pilkkinyttä saivat kalaa huomattavasti parempaa tahtia, ja rannan puoleltakin nostettiin noin 250-grammainen siika ylös. Vielä tästä muutama paikka rannempaa nousi jonkun verran aiemmin 350-grammainen ahven.

Varmasti toista tuntia pilkin itse samalla paikalla, mutta saalis jäi kahteen 100g molemmin puolin olevaan lahnaan, noin 7 särkeen, kiiskeen ja ahveneen. Lahnat sain paino + morri -yhdistelmällä, kuten suurimman osan särjistäkin. Vierestä saatiin hyvin keskikokoisella tapsipilkilläkin, mutta itse en saanut sitä pelittämään. Syöttiä vaihtelin akselilla mato-kärpäsentoukka-surviainen, mutta mikään yhdistelmä ei saanut kaloja syönnille.

Kelloa en katsonut, mutta kisa oli aika lailla puolivälissä, kun päätin siirtyä niin laiturin päähän kuin mahdollista. Sieltä löytyi sopiva tila laiturin tyynemmältä puolelta, ja vieressä pilkkineet saivat tasaiseen tahtiin särkiä ylös. He näyttivät pilkkivän melko pinnasta morrilla, mutta itse aloitin Sepe-93 -pilkillä tapsin kanssa huomattavasti syvemmästä. Noin 9-10 metrin vedestä sain pari särkeä peräjälkeen, mutta sitten meni hiljaiseksi. Vaihdoin myös pelkkään morriin, ja sainkin monta särkeä heti peräkkäin.

Oikeastaan koko loppukisan vaihtelin välineitä pelkän morrin, lyijypaino-morrin ja pilkki-morri välillä. Ajoittain sain muutaman kalan putkia kaikilla näillä välineillä, mutta pilkin kanssa tämä onnistui oikeastaan vain kerran. Pelkkä morri toimi välillä sinänsä todella hyvin, mutta sen käyttö oli noin 6-7 metrin pilkkisyvyyden ja virtauksen vuoksi hidasta. Lyijypaino + tapsimorriyhdistelmä tuntui toimivan melko hyvin myös, mutta painot veivät morrin hieman eri alueelle virrasta johtuen ja kenties leijaavampi morri yksinään uitettuna oli heikolla syönnillä oleville särjille houkuttelevampi...
Myös virta vaihteli todella paljon ja pyrin kovemman virran aikana käyttämään painavampia välineitä kuin pienemmän virran aikana.

Kun kisa-aikaa oli jäljellä noin 20 minuuttia, osui ainakin omalle kohdalle selvästi päivän paras kalantulo. Hetken aikaa morrilla sai kaloja kaikista vesikerroksista 4-7m väliltä, ja muutaman särjen sain peräkkäin myös tapsipilkillä. Pilkistä särjet eivät vain pitkäksi aikaa kiinnostuneet, mutta morrilla kalantulo jatkui kisan loppuun saakka. Jälleen viimeiset kisan 3 minuuttia antoivat myöskin 3 särkeä, joten loppukiri oli kohdallaan!

Alla olevalla morrilla, tosin 4mm volframikuulassa ja nro 16 koukussa pilkin valtaosan varsinkin viimeisen tunnin kaloistani.VÄRIKARTTA.
Lisäksi käytin kisan aikana puna-valkoista ja kelta-vihreätä morria.




Punnitusta kohti kävellessäni kuvittelin, etten pärjäisi millään tavalla päivän kilpailussa. Hämmästys olikin suuri, kun saaliini 3022g riitti toiseen sijaan koko kilpailussa. Grammat olivat tällä kertaa puolellani, mutta voittaja oli täysin ylivoimainen. Ja tosiaan puolet kisasta tuli istuttua kyseisen voittajan vieressä, eikä kyseessä ollut ensimmäinen puolisko.

Tulokset:

Suurin kala: ahven 351g, Kauno Kota-Aho

Miehet:

1. Marko Helin 4239g
2. Atte Mustalahti 3022g
3. Ossi Aronen 3002g
4. Pertti Koskinen 2915g
5. Henrik Silfver 2737g
6. Armas Ruokolainen 2578g
7. Esko Huusko 2425g
8. Kauno Kota-Aho 2343g
9. Jorma Nyman 2159g
10. Paavo Pyöriä 1957g
11. Matti Helin 1933g
12. Veini Honkanen 1811g
13. Arto Särkikoski 1752g
14. Leo Laatikainen 1440g
15. Urho Karppinen 1211g
16. Tommi Musturi 1173g
17. Mauno Suhonen 1037g
18. Markku Helin 767g
19. Antti Sytelä 745g
20. Auli Nummenpää 728g
21. Reijo Tammisalo 577g
22. Kauko Heikkinen 553g
23. Toni Kulju 322g
24. Seppo Rajala 266g
Yhteensä =  41 692g

Naiset:

1. Mirja Soukko 1995g
2. Terttu Kota-Aho 1952g
3. Sinikka Mäkinen 1644g
4. Irene Siitonen 1608g
5. Helena Villenius 1552g
6. Riitta Nevalainen 1426g
7. Anna-Maija Pohja 1167g
8. Eeva Huhtala 1060g
9. Vieno Sisso 1019g
10. Airi Rodziewiez 622g
11. Leena Leivo 609g


Yhteensä = 14 654g

Molemmat sarjat yhteensä = 56 346g



1 kommentti: