lauantai 24. marraskuuta 2018

Venepilkillä 21 & 22.11.

Venepilkkikautta tuli ainakin vielä jatkettua, mutta enää ei ole varmaa onko seuraava pilkkikerta jäältä vai veneestä. Ensimmäiset ovat Pirkanmaalla jo pilkkikauden jään päältä avanneet.

Keskiviikkona 21.11. suuntasin suoraan samoille paikoille, kuin mistä edelliskerralla jonkin verran kaloja sain. Keli oli todella tyyni, eikä edes laahusankkuria tarvittu. Alku oli lupaava, kun melko nopeasti sain pari ihan hyvän kokoista ahventa. Testissä oli ensi kertaa pilkintään kehitetty Jasu-pilkkijigipää, joka on litteämmän mallinen verrattuna tavallisiin heittämiseen tarkoitettuihin päihin. Näin jigiin tulee enemmän tasapainomainen uinti.

Ylhäällä yksi suosikkiväreistä tasureissa (Karismax), alhaalla pilkkijigipää, jossa lenkki lisäkoukkua varten.

Aloituspaikalta ei kuitenkaan enempää ahvenia noussut, joten siirryin seuraavalle "spotille". Sain heti muutaman ahvenen ja yhden hauen, mutta sitten tapahtui sama ilmiö, ja kalantulo loppui lyhyeen. Kaloja sain niin jigillä kuin tasurillakin. Yhdelle kohtaa kaiku piirsi paljon kalaa, mutta tuo parvi katosi jonnekin alun jälkeen enkä sitä enää löytänyt. Pyörin aikani alueella, kunnes kyllästyin ja tein sadan-parin sadan metrin siirtymiä penkan suuntaisesti noin 5-6m vesiä yrittäen.

Kalaa ei tahtonut löytyä, joten tein vähän isomman siirtymän erään lahden suulle, tarkoitus oli siinäkin etsiä ahvenia noin 6m vedestä penkasta. 6-7m veteen kaiku piirsi melko paljon kalaa, ja melko nopeasti tuli tärppi, joka olikin hieman raskaampi. Ylös nousikin 50cm/960g kuha. Yrityksestä huolimatta en saanut alueelta tuon enempää tärppejä.



Tasuri kurkun perällä

Päätin palata vielä takaisin samaan paikkaan, josta parhaiten olin ahvenia saanut. Aivan samalta kohdalta ei enää ahvenia löytynyt, mutta hieman syvemmästä sain ronkittua vielä muutaman ahvenen tasurilla. Kalan koko oli vähän pienempää kuin aiemmin, noin 70-120g.

Tuon jälkeen kokeilin vielä kolme paikkaa laihoin tuloksin: ensimmäisestä paikasta yksi ahvenen karkuutus ja kahdesta seuraavasta molemmista yksi n. 150g ahven.

Loppusaldo oli 19 ahventa, kuha ja hauki, johon olen kyllä tyytyväinen kun ottaa huomioon ajankohdan. Vesillä olin noin 4 tuntia.

Vähän klo 14 jälkeen näytti tältä

Kokonaissaalis...kuva jostain syystä värjäytyi punertavaksi

Torstaina 22.11. ehdin järvelle melko myöhään, mutta ehdin kuitenkin olla kolmisen tuntia vesillä. Keli oli pilvinen ja tuuli jonkin verran kovempi kuin keskiviikkona, mutta ei ollenkaan liian kova ajopilkintään. Ämpäri riitti hyvin laahusankkuriksi hidastamaan vauhtia. Kovasti olen muutenkin nämä venepilkkisessiot valikoinut kelien mukaan, ja muutenkin näillä pakkaskeleillä kylmää touhua olla veneessä tuulella.

Aloitin samalta paikalta kuin edellispäivänä, ja saaliskin oli sama, kun sain melko nopeasti jigipilkillä pari ahventa. Seuraavalta, edellisreissun parhaalta paikalta aloitin kuitenkin ruskeaselkäisellä Eepe-tasapainolla. Tuokin näytti ahvenille kelpaavan, kun ensimmäisellä penkan yli ajelehtimisella sain 3 ahventa ja toisellakin ajelehtimisella vielä 2 ahventa. Nopeasti kuitenkin huomasi, että tuolla alueella on vähemmän kalaa kuin edellispäivänä. Yritin vielä jonkin aikaa, mutta en saanut enää yhtään kalaa tuolta alueelta.

Päätin kokeilla vielä tarkemmin aloituspaikan ja ajelehdin pariin otteeseen melko suuren alueen yli, jossa on etupäässä noin 6m syvää. Ensimmäisellä ajelehtimisella sain 2 ahventa ja toisella en ainuttakaan, joten vaihdoin taas paikkaa. Päätin nyt kokeilla aluetta, jossa oli hyviä ahvenajoja toissareissulla marraskuun alkupuolella. Sieltä sain melko nopeasti muutaman ahvenen, mutta historia toisti itseään ja hyvän alun jälkeen en saanutkaan enempää kaloja vaikka yritystä oli ja välineitäkin vaihtelin...

Ajelin yli kilometrin päähän eri puolelle syvännettä, kuitenkin tutuille paikoille josta olen joskus jotain saanut. Pysäytin veneen noin 4m veteen ja aloin jigitellä veneen hiljalleen lipuessa syvempää vettä kohti. En kerennyt kuin pari metriä, kun jigiä vietiin päivän suurimman 390g ahvenen toimesta. Mitään parvisyönnöstä ei tältäkään alueelta löytynyt, vaan loppuajan pilkin melko systemaattisesti samaa penkkaa noin 200m matkalta saaden kalan sieltä ja toisen täältä, mutta ainakin jotain tuli. Vaihtelin välillä jigiin ja sitten taas takaisin tasuriin. Sellainen tuntuma oli, että tasurilla sai määrää hieman enemmän, mutta jigi oli hieman enemmän isompien ahventen mieleen. Joka tapauksessa tulee varmasti jatkossakin kokeiltua erilaisia jigivirityksiä pilkinnässä.

Ahventen lisäksi ei tällä kertaa muita kaloja tullut. 15 ahventa painoi 2,7kg, joten koko oli kohtuullisen hyvää.

Päivän paras ja matalimmasta noussut ahven

Kokonaissaalis

Pohjoisrannalla ei laahusankkuriakaan tarvittu


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti