keskiviikko 28. marraskuuta 2018

Pilkkikausi avattu 3 päivän pilkkiputkella

Pilkkikauden pääsin avaamaan sunnuntaina avovaimon vastusteluista huolimatta, kun oli "vasta vähän riitettä rannassa". No, tässä tapauksessa tuo riite tarkoitti 6-8 sentin paksuista teräsjäätä, eli melko tavanomaiset olosuhteet kauden alulle. Hurjimmathan olivat jo lauantaina aloittaneet kauden tällä seudulla.

Kelit kohdallaan kauden avauksessa

Kausi alkoi tänä talvena samalta järveltä Lempäälässä kuin kerran aiemminkin. Silloin täytyi ensimmäistä tärppiä odottaa jopa tunti, mutta tällä kertaa ensimmäinen ahvenensintti nousi noin 20min yrityksen jälkeen. Tuota seuraava reikäkin antoi pari pikkuahventa, mutta sitten olikin hiljaisempaa. Syöttejä en tähän kauden avaukseen ottanut mukaan, vaan aloittelin värikoukkuvehkein.

Yhdestä reiästä nousi lopulta muutaman kalan putki, kunnes hiljeni. Kaivoin repusta yhden silmäpilkillä varustetun vavan ja kokeilin sillä. Saman tien tarrasi kiinni päivän suurin ahven, joka tässä tapauksessa tarkoitti noin 60g kyrmyniskaa...reikä antoi vielä muutaman ahvenen, mutta niiden lisäksi en saanut kuin aivan yksittäisiä ahvenia koko loppuaikana.

Tämä parin tunnin käynti antoi yhteensä 19 ahventa. Kalat tuntuivat olevan järven ainoan montun reunalla noin 1,5-2,5m vedessä. Valtaosa tästä järvestä on alle metrin syvää.

Avauspäivän saldo

Maanantainakin olin pilkillä vain pari tuntia, tällä kertaa oli testissä Nokialla oleva järvi, jossa en ollut aiemmin käynyt. Syvyyksistäkään en netistä löytänyt mitään etukäteistietoa, enkä muutakaan tietoa järvestä.

Kohti tuntematonta, tähän ensimmäinen reikä uudelle järvelle

Tällä kertaa otin myös "matovehkeitä" mukaan, ja aloitin niinkin perinteisellä kalustolla kuin Pikku-Sepe tapsilla ja kärpäsentoukalla varustettuna, tietysti omavalmistemorri "laava" siiman päässä.

Heti ensimmäinen reikä antoi 3 pienehköä ahventa, ja toinen reikä kaksi filekoon ahventa. Kuvittelin jo löytäneeni oikein filekalojen pesäkkeen, mutta kyllä vain vaikeaksi osoittautui tämäkin järvi. Jään läpi näkyi hienosti lumpeet ja ahvenvidat, ja oli helppo arvioida syvyyksiä tuon avulla. Vesi oli tässä järvessä melko kirkasta, ja keskemmällä oli yllättävän syvää noin 5 metriä.

Kauden ensimmäinen pannukarkea ylhäällä!
Kiersin lopulta koko järven kairaillen noin 20 metrin reikävälillä. Yksittäisiä ahvenia nousi sieltä täältä, mutta ainoa mitä löytyi parviksi asti oli särkiä. Hämärää kohden särjen syönti tuntui vain yltyvän. Kahdesta reiästä sain vielä yksittäiset isommat ahvenet, joten pääsi jo fileitä paistelemaan. Kalat nousivat tästä järvestä 1,5-4m vedestä, mutta eniten tuntui tapahtumia olevan 2-2,5m vedessä. Yhteensä sain 21 ahventa.

250g, 240g ja 2x160g, 3kpl tapsilla ja yks morrilla
Vaikka saalista ei enempää noussut, antoi tuo intoa tutkia järveä tarkemmin. Harvasta järvestä saa tällaisiakaan kaloja ensijäillä parin tunnin kokeilulla.

Näitä tutkimuksia jatkoin jo tiistaina kun päätin kokeilla samaa järveä heti toistamiseen. Tällä kertaa minulla oli pilkkiaikaa kolmisen tuntia. Tähtäimessä tietenkin isommat ahvenet kuin edellispäivänä, ja otin myös pilkkikaiun mukaan ensi kertaa näille jäille. Aloitin pilkinnän alueelta, josta sain edellispäivänä yhden suuremman ahvenen.

Aloituspaikka

Alku oli tällä kertaakin lupaava, kun jo toisesta reiästä sain yli 100g ahvenen. Samasta reiästä nousi myös hetken päästä kauden ensimmäinen hauki, jota ei oltu koolla pilattu. Kaiun avulla tuli aika selkeä kuva järvestä hyvin nopeasti: joko alla ei yksinkertaisesti ollut kaloja tai sitten ne eivät syöneet, vaikka niitä oli alla. Ainoastaan särjet tuntuivat olevan syönnillään tänäkin päivänä.

Kauden avaushauki

Rei'itin järveä jonkin verran tiheämmin välein kuin edellispäivänä, ja pilkinnän keskitin selvästi niihin syvyyksiin, mistä sain edellispäivänä isoimmat ahvenet. Tuo ei tuntunut kuitenkaan oikein toimivan, sillä kala oli huomattavasti tiukemmassa. Siihen saattoi tosin vaikuttaa myös se, että myös välineet oli astetta järeämmät kuin edellispäivänä. Särjetkin lähinnä tökkivät morria kun eivät saaneet sitä suuhunsa. Ensimmäiseen 2 tuntiin en saanut kuin aivan muutaman ahvenen, ja harkitsin jo pois lähtöä, mutta ajattelin vielä käydä kokeilemassa yhden alueen.

Ensimmäinen reikä tälle alueelle tarjosi kuitenkin selvästi parasta kalantuloa tälle järvelle, kun taisin saada 5 ahventa samasta reiästä. Ahvenet eivät olleet isoja, mutta eivät aivan pikkusinttejäkään. Rei'itin tuon jälkeen alueen melkoisen tarkkaan, mutta en saanut aivan läheltä enää muuta kuin pari pikkuahventa.

Päivän ahvensaldo
 Saalis oli pienoinen pettymys, joten päätin nyt rauhoittaa tuon järven ainakin joksikin aikaa ja siirtyä enemmän tutuille vesille katsomaan onko syöntiä. Tälle järvelle palailen kuitenkin varmasti ennemmin tai myöhemmin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti