keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Pitkäjärvellä 29.11.

Sastamalan Pitkäjärvelle tein kauden neljännen pilkkireissun. Järvessä on ainakin ennen ollut isoa ahventa, ja myös oma pilkkiahvenennätys on kyseisestä järvestä. Kalantulo tuolla on kuitenkin hyytynyt pahasti viime vuosina, mutta useimmiten ruokakalat on saanut kasaan edelleenkin. Täällä olen pilkkinyt lähes yksinomaan morrilla, ja sillä päätin nytkin aloittaa.

Nyt oli myös kaikuluotain ensimmäistä kertaa tuolla mukana, vaikka on kyse todella matalasta max 4m syvästä järvestä. Järvellä oli muutamia hyvän näköisiä railoja, joista oli puskenut vettä jäälle. Lunta oli tosin vain puolen sentin verran. Kokemus on kuitenkin osoittanut, että tuollakin lumimäärällä "laikut" jo jonkin verran houkuttavat kalaa alleen. Teho tietysti kasvaa huomattavasti, kun lunta tulee lisää.

Aloitin rei'ittämällä noin 15m välein yhdelle railolle, ja heti sain muutamia ahvenia, joista pari isointa yli 100g. Hyvä alku sikäli, että tuo ei ole ainakaan ennen ollut parhaita paikkoja tuolta järveltä.

Aloitusrailo


Seuraavaksi siirryin alkutalven vakipaikalleni, joka on monesti ollut ensijäillä se varmin paikka. Nähtävästi tämä oli ollut jonkin muunkin pilkkijän tiedossa, sillä juurikin tuolle alueelle oli jo tehty 15-20 reikää. Noh, tein itse muutamia reikiä lisää alueelle, mutta en saanut paria ahventa kummempaa.

Seuraavaa railoa kohti, ja se osoittautui kovin kalattomaksi - ainakin aluksi. Nimittäin ahventa löytyi yllättäen todella läheltä rantaa kaislikon reunasta. Kolme peräkkäistä reikää antoi jokainen ainakin yhden filekalan. Yhtään "kunnon" ahventa ei kuitenkaan vieläkään noussut. Jatkoin seuraaville railoille, joissa oli 1-2m syvää, mutta en löytänyt oikein enää kaloja. Hieman syvemmästä vedestä joku reikä antoi vielä pari filekalaa, mutta ympärillä oli hiljaista. Jyrkästä rannasta löysin ahventa tasaisemmin, mutta kokoluokka pyöri maksimissaan 70 grammassa, joten en jäänyt siihen pitkäksi aikaa yrittämään.

Päätin lähteä kiertämään uudelleen parhaita reikiä railoilta, ja se tuotti jonkin verran tulosta. Tällä kertaa pilkin reiät silmäpilkillä (ketjulla). Ahvenet ottivat välivedestä, vaikka vettä oli alla keskimäärin 1,5-2 metriä. Mitään kunnon ottia ei ollut, mutta päivän parasta kuitenkin. Lähialueelle railon viereen tein vielä muutamia reikiä saaden yksittäisiä pienehköjä ahvenia, ja sen kummempaa ei enää noussutkaan.

Kokonaissaaliini oli 3,3kg/67kpl, joten järven ahven on kyllä edelleenkin kohtalaisen kokoista, vaikka se onkin pienentynyt viime vuosina. Suurin ahven painoi 170g.

Kohtuukokoista ahventa järvessä riittää


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti