Ensi kertaa tänä talvena olin Maijan kanssa jäällä, päivän ensimmäinen haaste oli saada hänet uskaltautumaan jäälle. Hakkasin jääsauvalla ja hypin jäällä, ja lopulta pääsimme lipumaan kohti oletettuja kalapaikkoja. Järvihän oli sama, jolla kävin viimeksi itsenäisyyspäivänä.
Aloitimme pilkinnän samalta alueelta kuin mistä edelliskerralla olin saanut hyvät ahvenputket, mutta nyt oli hyvin hiljaista. Saalis tuolta koko alueelta taisi jäädä Maijan yhteen ahveneen.
Päätimme jatkaa parin sadan metrin päähän alueelle, jolta sain tuolta järveltä avausreissulla isoimmat ahvenet. Kalat olivat kuitenkin kadonneet myös tältä alueelta, liekö vanhoista avannoista kajastanut valo karkoittanut kalat pois, kun luntakaan ei ollut yhtään? Myös edellisellä pilkkikerrallani toisella järvellä en vanhoista rei'istä saanut mitään, vaan kalat löytyivät vasta kun rei'itin uusia alueita. Nytkin löytyi vähän kaloja kun siirtyi parinkymmenen metrin päähän vanhoista avannoista, mutta vain yhdestä reiästä. Sen verran kuitenkin tuli kaloja, että vajaat kymmenkunta ahventa oli kasassa.
Päätettiin siirtyä järven kaukausimpaan nurkkaan, jossa en ollut vielä näillä jäillä käynyt. Tuolta löytyi yksi vaaleamman jään alue, ja vettäkin oli alla sopivasti 3-7 metriä. Tuon vaalean jään alueen kohdalta saimme ahvenia varmaan yli 50kpl, mutta syönti tuntui melkoisen huonolta. Enimmäkseen "jokainen kala piti pilkkiä erikseen", eli ne eivät napanneet mitenkään heti kun pilkin pudotti. Kalat olivat paljon pienempiä kuin mihin tällä järvellä olen tottunut. 7m vedessä oli pari yli 200g ahventa kiinni, mutta molemmat irtosivat harmillisesti avannolla.
Lähialueelle tein vielä pari reikää, mutta kaloja ei näkynyt. Kello alkoi olla sen verran, että lähdimme takaisin autolle päin. Matkan varrelle tein vielä muutaman reiän, ja niistä nousi vielä muutamia ahvenia, mutta ei mitään ihmeempää.
Yhteissaaliimme oli ehkä kolmisen kiloa ahvenia, keskipaino varmaan 40g tietämillä.
Näkymää rannasta |
Päällä päivän suurimmat 200g ja 190g ahvenet |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti