Itse olen hupipilkillä ja kisatreeneissä muutaman vuoden navigoinut ihan halvimmilla Windows-puhelimilla, kun käytössä oli kaksi Nokia/Microsoft Lumiaa ennen ensimmäistä Android-puhelintani, Honor 8 Liteä, jonka ostin ennen viime kautta. Tuo Honorin puhelimen akku vaan hyytyi täysin jo syksyllä, ja päädyin ostamaan hieman kalliimman hintaluokan Android-puhelimen, Caterpillar S41:n.
Vaatimuksia uudelle puhelimelle itselläni oli varsinkin vedenkestävyys ja parempi akunkesto. Syksyn venereissuilla akku kesti tuossa kalareissut hyvin siten, että kännykkä makasi veneen pohjalla karttaohjelma päällä. Tosin yhtenä päivänä lämpötila oli akulle liikaa, kun pakkasta oli nelisen astetta muutaman tunnin. Parin tunnin jälkeen huomasin akun tyhjenevän liian nopeasti ja sujautin kännykän loppuajaksi taskuun. Nollakeleillä tuota ongelmaa ei ollut.
Nykyinen puhelimeni |
Mutta se miksi jauhan tässä kännykkämerkeistä enkä karttaohjelmista, johtuu tosiaankin siitä että monissa kännyköissä akut hyytyvät paljon nopeammin pilkkikäytössä kuin toiset akut. Vanhat Lumiat toimivat huomattavasti paremmin pakkasessa kuin tuo Honorin puhelin, joka tuntui hyytyvän uutenakin aika pienestä.
Käytettävissä olevat karttasovellukset eroavat jonkin verran Windows- ja Android-puhelimissa. Käyn tämän nyt läpi Androidin osalta, kun sitä tulee itse käytettyä.
Olen koko tämän muutaman kuukauden pärjännyt yhdellä ainoalla karttasovelluksella, b-barkilla.
Minulla on vain ilmaisversio ohjelmasta. Osa syvyyskartoista näkyy "tavallisesta maastokartasta" ja osa "liikenneviraston merikartoista". Liikenneviraston merikartoista löytyy syyyksiä sekä järville että merelle. Oma sijainti tulee karttaan näkyville pienellä ympyrällä merkattuna, ja ympyrässä näkyy nuoli siihen suuntaan, mihin liikun. B-barkissa ohjelma myös piirtää reitin jota kuljen. En ole aivan varma, mutta ilmeisesti maksullisessa versiossa näitä reittejä pystyy myös tallentamaan. Suurta käyttöä itselläni ei tosin tuolle ominaisuudelle ole.
"Tavallinen maastokartta", Nokian Kulovesi |
Oikeasta alakulmasta painamalla (kolme pistettä), avautuu valikko. Klikkaamalla "Pohjakartta", avautuu uusi valikko. |
Klikkaamalla "Liikenneviraston merikartat" avautuu syvyyskarttoja toisille järville |
Liikenneviraston merikartoista löytyy esim. Nokian Pyhäjärven Sorvanselän syvyydet |
Vielä viime talvena käytin sovelluksista Karttaselainta, Nautics Sailmatea ja Maastokarttoja vaihtelevasti tilanteen mukaan. Karttaselaimesta muistaakseni käytin sen kuukauden mittaisen ilmaisen kokeilujakson, jonka jälkeen samoja karttoja pystyi käyttämään myös sen jälkeen offline-tilassa.
Kotona selailen syvyyskarttoja kännykän lisäksi myös tietokoneella. Siihen olen viime aikoina käyttänyt lähinnä Retkikarttaa. Retkikartassa syvyydet saa esiin, kun klikkaa ensin "karttatasot", ja sen jälkeen "syvyyskäyrät". Syvyydet näkyvät kaikilta järviltä ja merialueilta, mistä syvyyskarttoja on julkaistu. Retkikartassa on myös helppokäyttöinen välimatkojen mittaustoiminto, jota itse käytän varsinkin kun suunnittelen niin kisatreenejä kuin kisataktiikkaakin.
Aiemmin tuli käytettyä vastaavia karttoja ja mittaustoimintoja Fonectan karttapalvelussa, mutta sieltä poistui syvyyskartat ja myös mittaustoiminto kokonaan. Onneksi nykyinen Retkikartta ajaa saman asian.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti