torstai 7. marraskuuta 2019

Pilkkikausi avattu 6.11., venepilkillä 3.11.

Pilkkikauden pääsi tänä vuonna avaamaan aiemmin kuin pitkään aikaan. Saapa nähdä pysyykö tämä jääpeite pikkujärvissä vai joutuuko välillä ottamaan vielä veneen alle - toivottavasti ei.

Sunnuntaina olin vielä Pyhäjärvellä venepilkillä ja pitkän etsimisen jälkeen sain nelisen kiloa ihan hyvän kokoista ahventa. Ei kyllä silloin tullut vielä mieleenkään että kauden pääsisi jo keskiviikkona avaamaan. Tiistai-iltana poikkesin töiden jälkeen Pirkkalan Vähäjärven rannassa ja totesin sielläkin jo jään kantavan kun potkimalla ei reikää saanut aikaiseksi.

Kuore maittaa edelleen Pyhäjärven ahvenille

Sunnuntain maisemaa

Sunnuntain venepilkkisaalis, taas 11-12m vedestä tapsilla

Keskiviikkona kävin ensimmäisenä Sastamalassa katsomassa järven, jossa tuli viime vuonna muutama kerta käytyä alkutalvesta. Koekairauksia ei tarvinnut tällä kertaa suorittaa, sillä yli 90% järvestä näytti olevan vielä sula. Ei siis vielä kiirettä tuolle järvelle - harmi!

Katsoin kartasta niin vähän matkan päässä oli pieni noin 200m pitkä lampi. Tuolla en ollut koskaan ennen käynyt. Jäätä oli rannassa noin 6-8cm, joten ei muuta kuin lisää reikiä kohti lammen keskivaiheita. Rannat oli aika syvät, nopeasti syveni 4 metriin, mutta toisaalta keskellä oli vettä vain 5 metriä. Kaloja näkyi kaiussa noin joka toisella reiällä, mutta ne eivät oikein pilkistä innostuneet. Lopulta joku kävi nappaamassa, mutta ei tarttunut. Melkein ehdin lammen toiseen reunaan saakka kunnes se tapahtui, kauden avauskala oli ylhäällä. Kokoluokka oli samaa kuin monesti aiemminkin, eli melko tarkkaan 10 grammaa. Ainakin selvisi mitä kaloja ne olivat, jotka varovasti välillä kävivät morria tönimässä.

Kauden avauskala

Tällaiselta paikalta kauden avauskala nousi, vettä oli tässäkin nelisen metriä

Tein tälle lammelle vielä muutamia reikiä ja sain toisen pikkuahvenen...tuntui että tuota sinttiä on lammessa aika runsaasti, mutta se ei syönyt melkein ollenkaan. Voi olla, että lammessa on myös suurahvenia, mutta itse etsin mieluummin paikkoja joissa keskikoko on kohdillaan. Siksi vaihdoin jo tässä vaiheessa järveä.

Kello oli sen verran paljon, että vaihtoehtoja ei montaa ollut mihin menisi. Vajaan 10km siirtymällä pääsin paikkaan, jossa myös kävin viime talvena pari kertaa. Tämä järvi on puolisen kilometriä pitkä ja pitkän mallinen, joten uskoin sen olevan hyvin jäässä. Oikeassa olin, ja jäätä oli ihan saman verran kuin tuolla lammellakin. Täällä kalat olivat viime kaudella vähissä ja pienissä pisteissä, joten odotukset ei niin korkealla olleet. Tein reikiä vähän sinne sun tänne, ja sain silmäpilkillä jokusia pikkuahvenia 2-4,5m vesistä. Välivedessä oli runsaasti särkiä ja seassa myös jokusia pikkuahvenia.

Järvellä on yksi pieni pakka ja lähdin sitä etsimään. Tuossa on joka suuntaan jyrkät penkat, joissa syvenee nopeasti kahdesta metristä neljään, ja "selän" puolella viiteenkin metriin saakka. Pakan päällä on 1,5-2m syvää. Viime talven paras reikä kyseisellä järvellä oli tämän pakan reunassa, joten jonkinlaisia odotuksiakin oli.

Aloitin pakan syvimmästä reunasta, ja siinä tuntui olevan jonkun verran pikkuahventa ja taas paljon särkiä. Tuon jälkeen osui muutama tyhjä reikä, kunnes pakan toisesta reunasta onnisti! 50-150g ahvenet ottivat hetken ahnaasti morriin. Vettä oli tuossa vain 2 metriä. Kun otti tuntui hiipuvan niin kokeilin pienellä tasurilla, mutta se ei tuntunut kaloissa herättävän mitään mielenkiintoa. Vaihdoin takaisin morriin, ja ahvenia nousi harvakseltaan. Kalat tuntuivat olevan aivan pohjassa kiinni, mutta silti ne innostuivat syömään enemmänkin yli puoli metriä irti pohjasta, silloin kun innostuivat...
Tärpit olivat kovia, kun vaan sai ahvenet ottamaan. Morrin sai monta kertaa kaivaa aivan kurkun perältä saakka.

Tein pakan reunoihin kymmenkunta lisää reikää, mutta tuo ei tuottanut tulosta. Ainoastaan yksi ahven nousi näistä rei'istä, vaikka ne hyvin osuivat pakan reunaan. Palasin vielä kerran ottireiälle, ja vielä yksi ahven nousi ylös.

Enää en uusia reikiä vääntänyt, vaan päätin lähteä pois, kun piti töihinkin vielä lähteä. Joka tapauksessa ihan mukava avausreissu kun sai muutamia ahvenia myös pannulle!

Päivän saalis

Suurin ahven n. 150g

Aika lähteä pois



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti