Katselin tämän vuoden kisatuloksia tuolta (monena sunnuntaina putkeen kisattu) niin melko vaihtelevia ovat saaliit olleet. Monesti tähän aikaan vuodesta kalat (särjet) ovat olleet melko syvässä 10-13m, mutta nyt toisaalta on päivällä ollut välillä varsin lämmintä keliä, joten olisiko pintavesi vähän lämmennyt ja kala pinnemmassa? Näillä ajatuksilla kisaan lähdin...
Varustauduin sekä selvästi nopeilla pilkeillä syvästä pilkkimiseen (12m+) että kevyemmillä ja leijaavilla pilkeillä kaikkiin syvyyksiin tuota pinnemmasta pilkkimiseen. Myös morreja otin mukaan eri vahvuisilla siimoilla (0.08mm-0.14mm) ja eri kokoisilla morreilla varustettuna. Syötiksi kaivoin kisa-aamuna muutaman madon ja niiden lisäksi oli tyytyminen kärpäsentoukkiin.
Kisa-aika oli 9-13 ja jälleen ensimmäinen vartti tuli pilkkiä arvotulla paikalla. Itse en saanut tärppiäkään tuona aikana eikä saanut moni muukaan. Sen verran hämäräkin oli, että ei tainnut kala vielä oikein syödä. Ihan selvää suunnitelmaa ei ollut mihin tuosta arvapaikalta siirryn, joten kävelin aivan laiturin päähän asti. Kymmenkunta minuuttia tuli siellä tyhjää pyydettyä, jonka jälkeen siirryin muualle missä kalojakin hieman saatiin.
Aloitin tuolla paikalla morrilla ja hitaaseen tahtiin sain muutaman särjen. Sen verran syvään joutui vajottamaan, että kokeilin hitaahkolla tapsipilkillä. Kalaa sillä ei ainakaan sen huonommin tullut, ja muutenkin syönti tuntui pikkuhiljaa piristyvän. Etupäässä jokaista kalaa joutui silti jonkun aikaa onkimaan, eli tärpit eivät heti tulleet kun pilkin sai alas. Kokeilin välillä nopeampaa pilkkiä, mutta tuntui että hitaus oli päivän sana eli vieruskaverit vetivät koko tuon ajan parempaa tahtia kalaa ylös kuin minä.
Vaihdoin jälleen pilkkiä, tällä kertaa selvästi leijaavampaan. Tuo tuntui toimivan todella hyvin, ja ihan hetken kalaa tuli oikein hyvin. Kalantulo vain lakkasi yhtä nopeasti kuin alkoikin. Vierestäkään ei kaloja enää kukaan saanut ja pahasti hakemiseksi meni. Poukkoilin sinne tänne ja seuraavaan noin varttiin sain 3 särkeä. Sen jälkeen olinkin totaalisen hukassa. Säntäilin laituria melkein päästä päähän ja koitin sieltä täältä mistä muut saivat kaloja ja vähän muualtakin. Mutta ei niin ei. Yli tunnin verran täysin tyhjää. Ei se kalantulo muillakaan tuona aikana hirmuista ollut, mutta ainakin sieltä täältä jonkun verran nousi kaloja.
Puoli yhden aikaan sain pitkällä houkuttelulla pari särkeä, kun jäin vain istuskelemaan yhdelle kohtaa, kun en enää muuta keksinyt. Hetken päästä syönti kuitenkin näytti aktivoituvan, ja isolta alueelta melkeinpä kaikki näyttivät saavan vähän väliä kaloja. Vaihdoin laiturin toiselle puolelle joukon jatkoksi ja sain myös itse ainakin 10 särkeä vielä viimeisen 20 minuutin aikana.
Hukattu tunti vähän harmitti, mutta tällaista se on (useinkin) laiturikisoissa. Kalat sain kaikki 7-9m pinnasta, joten ihan hirmusyvässä se ei nyt ollut. Kärkipää kisassa oli ylivoimainen, tosin kaikki parhaat saaliit tulivat laiturin vierekkäisiltä paikoilta. Sijoitus tällä kertaa kuudes. Ensi sunnuntaina olisi tarkoitus koittaa vielä uudelleen kun tuolla kisa vielä pidetään.
TULOKSET (kopioitu kilpakoukku.netistä)
naiset:
1. Nyman Sirkku 4475g
2. Soukko Mirja 3275g
3. Willenius Helena 2950g
4. Helin Hilkka 2815g
5. Siitonen Irene 2360g
6. Huhtala Eeva 2285g
7. Kota-aho Terttu 1940g
8. Sisso Vieno 1420g
9. Kahilainen Irma -
miehet:
1. Tuominen Kenneth 6880g
2. Sytelä Antti 5350g
3. Särkikoski Arto 3605g
4. Kota-aho Kauno 3120g
5. Tammisalo Reijo 2945g
6. Mustalahti Atte 2805g
7. Nyman Jorma 2730g
8. Korpela Markku 2420g
9. Karppinen Urho 2325g
10. Huusko Esko 2130g
11. Santonen Matti 2035g
12. Kahilainen Rainer 1950g
13. Laatikainen Leo 1920g
14. Aronen Ossi 1905g
15. Suhonen Mauno 1115g
16. Ruokolainen Armas 1040g
17. Pyöriä Paavo 620g
18. Willenius Heikki 505g Suurin kala lahna Kahilainen Irma 370g
1. Nyman Sirkku 4475g
2. Soukko Mirja 3275g
3. Willenius Helena 2950g
4. Helin Hilkka 2815g
5. Siitonen Irene 2360g
6. Huhtala Eeva 2285g
7. Kota-aho Terttu 1940g
8. Sisso Vieno 1420g
9. Kahilainen Irma -
miehet:
1. Tuominen Kenneth 6880g
2. Sytelä Antti 5350g
3. Särkikoski Arto 3605g
4. Kota-aho Kauno 3120g
5. Tammisalo Reijo 2945g
6. Mustalahti Atte 2805g
7. Nyman Jorma 2730g
8. Korpela Markku 2420g
9. Karppinen Urho 2325g
10. Huusko Esko 2130g
11. Santonen Matti 2035g
12. Kahilainen Rainer 1950g
13. Laatikainen Leo 1920g
14. Aronen Ossi 1905g
15. Suhonen Mauno 1115g
16. Ruokolainen Armas 1040g
17. Pyöriä Paavo 620g
18. Willenius Heikki 505g Suurin kala lahna Kahilainen Irma 370g
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti