Vähän tuli nyt loppukaudesta kirjoittelutaukoa kun ei ole aikaa tuntunut hirveästi ylimääräistä olevan. Mutta eipä tuossa ollut enää kuin 3 pilkkikertaa viime päivityksen jälkeen. Kauden päätin viime lauantaina, mutta aloitetaanpa perjantaista 19.4, kun tuli pilkittyä sisävesillä viimeistä kertaa tällä kaudella.
Aloitin eräältä todella pieneltä nokialaiselta pikkujärveltä, josta olin kuullut juttua että 400-500g ahvenia olisi toissakesänä noussut paljonkin. Järvelle ei saanut autoa ihan lähelle järveä, mutta ihan kohtuullisen lyhyellä kävelymatkalla rantaan tieni löysin. Rannassa tosin ilmeni heti ongelmia jäälle pääsyn kanssa, sillä ranta oli matalaa kaislikkoa ja se oli sulanut turhan paljon. Ei siinä kuitenkaan kovin kauaa mennyt kun yhdestä kohdasta pääsin jäälle.
Heti tuolla kohdalla oli vanhojakin reikiä, eli pilkillä oli käyty. Ongin näitä reikiä ja rei'itin lähialuetta 1-4m syvyyksiin, mutta kalahavaintoja ei tullut ensimmäiseen puoleen tuntiin ja kyllästyin ja vaihdoin järveä. Vesi oli tässä pikkujärvessä kyllä yllättävän kirkasta, tosin rannat oli samentuneet ilmeisesti rantojen sulamisen vuoksi. Jäätä oli aika lailla 25-30cm.
Tämä toinen järvi oli Vammalassa sijaitseva pikkujärvi, jolle menin jo neljättä kertaa saman kevään aikana. Isä meni tuonne jo hieman minua ennen, eli suoraan kun itse koitin ensiksi eri järveltä. Tarkoituksemme oli lähinnä kokeilla, tuleeko järvestä edelleenkin sen verran kalaa, että siellä olisi mielekästä pilkkiä vielä lauantaina ja/tai sunnuntainakin.
Eipä ollut isällä kuin kolme ahventa kun tulin järvelle. Ei ollut jäälle pääsy täälläkään helppoa, sillä heti lähtöranta oli 10 metriä sula. Yhdestä laiturin päästä sitten menin jäälle, vaikka sekin näytti jo aika arveluttavalta. Jonkun aikaa pilkin isän kanssa samalla alueella, mutta en saanut kuin yhden pikkuahvenen ylös. Päätin koittaa ulompaa rannasta, ja heti ensimmäisestä reiästä sain yhden särjen. Toinen reikä antoikin sitten ensin noin 70g ahvenen, ja melkein heti perään 546g ahvenen. Nämä ottivat pieneen kultamorriin 2m vedestä, kun tavallisesti en tuolla edes yritä yli metrin vedestä. Teimme isän kanssa tuon reiän ympärille varmaan toistakymmentä uutta reikää, mutta nyppyäkään ei tullut.
Tuon jälkeen kokeilimme aluetta, mistä viime kerralla saimme eniten yli 100g ahvenia, mutta eipä tullut nyt ahventa sieltäkään, ihan muutama pieni. Haukia saimme kyllä pari kolme ylös asti. Hauen pilkinnäksi loppupäivä sitten melkein menikin, kun ahventa ei tahtonut nousta. Kiersimme vanhoja rannan lähellä olevia reikiä, itse pienellä pystypilkillä ja isä 11cm Valiolla. Isä taisi kuusi haukea saada tunnin sisään ylös asti, kun seitsemännellä meni ketjukoukusta ketju poikki ja hauki karkasi. Itse sain melkein heti yhden hauen, mutta aloin sittenkin koittaa vielä morrin kanssa ahvenia. Ajattelin että isä saa mahdolliset hauet ylös yksinkin ja kyllähän niitä tuli. Enpä saanut itse enää kuin 5-8kpl ahvenia, joista yksi oli yli 100g.
Että kyllä oli surkeaa ahvenen syönti, mutta sama ilmiö oli tällä järvellä viime keväänäkin. Heti kun lumet lähtivät tuli vielä hyvin kalaa, mutta rantojen alettua sulaa kalantulo lakkasi kuin seinään. Enpä sitten tiedä mistä moinen ilmiö johtuu, kaippa kalat sitten alkavat valmistautua jo tuossa vaiheessa niin paljon kutuun, etteivät ole juuri syöntituulella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti