Viime jäiltä ei viime talvena jäänyt paljoa kerrottavaa. Vammalassa kävin pari kertaa Pikku-Lattio nimisellä lammella, kerran Himmaa-lammella, kerran Murtojärvellä ja kertaalleen Pyhäjärvellä. Lisäksi käytiin 4 hengen porukalla Raippaluodossa pumpulla. Kaikki paikat tuntuivat olevan kalantulon suhteen tukossa.
Murtojärven 3-4 tunnin pilkkisessio tuotti parhaan saaliin, nelisen kiloa ahventa. Kalan kokoluokka ei päätä huimannut ja 200g jäi rikkomatta. Vain parista reiästä sain yli 10 ahventa. Kala tuntui kuitenkin olevan matalassa, enkä yli 2,5 metristä saanut mitään.
Pikku-Lattiolla pidimme sukumme pilkkikisat (3h kisa), joissa tosin ei juuri osanottajia näkynyt. Yksi suurehko ahven karkasi, ja yhden lähemmäs 200g sain ylös. Muuten ahvenet olivat pääosin 30g luokkaa. Voitin kisan noin 1,5kg saaliilla, kun 2. parhaalla oli saalista noin puoli kiloa.
Himmaa-lammella en kauaa ollut. Saalis oli jotain 10-15 ahventa, joista muutama isoin juuri ja juuri filekokoa. Kalat tulivat matalasta ojansuusta.
...Pyhäjärven saalis jäi yhteen ahveneen! Kyllä osaa nämä järvet mennä tukkoon viimeisillä sohjojäillä. Sinne päätin kauteni ja jatkoin sitä hetimmiten laiturilta Ratinassa.
Myös Raippaluodon reissu oli hukkareissu. Jäät olivat kohtalaisen hyvät, mutta kalan päälle ei meidän porukasta kukaan osunut. Oma saaliini noin 2 kiloa perattavia ahvenia, ja jonkun verran sinttiä. Alueella oli kyllä ihan hyvän kokoista ahventa, mutta todella harvat sitä saivat. Näköhavaintoja tein päivän aikana noin 70 pilkkijästä.
...Palataan tänne kirjoittelun pariin viimeistään syyskuun laituripilkkien yhteydessä. Toivottavasti ensi talvi on vähän kalaisampi. Tuppasi olemaan tukossa yksi jos toinenkin järvi.
Kesän aikana kalastusraportteja saapi lueskella kesäkalastusblogini puolelta, johon alan kirjoittelemaan saman tien...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti