torstai 23. helmikuuta 2017

Vanajapilkki 19.2., treenipäivä 12.2.

Treenit 12.2.

Kokemukseni mukaan näin isoilla vesillä voi viikossa tapahtua jo paljon, mutta Eeron kanssa tuli silloin käytyä treenaamassa, kun päivä molemmille sopi. Aloitimme melko matalien 1-4m vesien kiertelyllä, ja saalis taisi molemmilla olla yksi ahven sen jälkeen. Pyörimme kyllä alueilla, joissa on aikaisempina vuosina kalaa ollut hyvinkin. Nyt vaan nähtävästi kalat oli taas eri paikoissa.

Kuuleman mukaan kala oli ollut aika syvässä tuolla, ja nytkin ensimmäiset putkireiät löytyivät 4-5m vesistä. Monesta reiästä tuli kalaa ihan hyvin, mutta tuntui siltä, ettei tarpeeksi. Välissä teimme taas aivan kalattomia lenkkejä matalaan alle 3m veteen, ja taas löytyi hieman kaloja kun siirryimme taas 4-5 metriin...

Syvässä tuntui olevan varmat paikat, mutta eipä tuota kisaa ole kauheasti silti voitettu noin syvistä vesistä. Koko ajan oli se uskomus, että jossain sitä kalaa on varmasti matalassakin kun vain löytäisi. Lopulta Eero sai hyvän kalaputken noin 3m vedestä, ja parvi nousi ihan jään alle. Itse en kuitenkaan saanut ympäriltä yhtään ahventa, joten se siitä kalapaikasta? Jatkettiin matkaa ja yksittäisiä ahvenia tuli vähän matkaa, kunnes nekin loppuivat. Siitä alkoikin jälleen noin 20 reiän kalaton putki. Ainakin löydettiin paljon paikkoja, mihin ei kannata mennä!

Yhden saaren kupeesta sitten lopulta löytyi muutamia ihan potentiaalisen tuntuisia reikiä. Sintin sekaan tuli jonkun verran 50-150g ahvenia sekaan. Alueella oli jännästi kaksi pientä kala-aluetta ja välissä ihan tyhjää. Näiden alueiden jälkeen löysin vielä 200-300m päästä pari kolme reikää, joista tuli ihan tulisesti ahventa, mutta muista rei'istä ei kaloja tullut. Kalaa oli näillä alueilla aika monessa syvyydessä kuitenkin 2,5-5 metrissä, ja parvet nousivat hyvin pohjasta.

Pari aluetta vielä kokeiltiin tuon jälkeen, mutta ei löytynyt oikeastaan kuin yksi varapaikka 6-7m vesistä, ja muuten kaloja tosi harvakseltaan.
Sitten kisapäivään!

Kisan lähtöpaikka oli siis Vanajaniemessä Kuhamajalla. Kilpailu on siitä poikkeuksellinen, että mannerta pitkin saa oikaista eri suuntiin. Kilpailuaika oli 9-14, ja siirtymät 30min.

Aloitimme Eeron kanssa samalta treenatulta paikalta noin 5km lähdöstä. Kerkesimme sinne hyvin siirtymäajan puitteissa, kun lunta ei juuri jäällä ollut. Edellisyönä oli ilmeisesti satanut puolisen senttiä, kun jää oli kuulemma sitä ennen ollut aika lailla lumeton.

Ensimmäiset ahvenet sain neljännestä reiästä, ja ensimmäisen kunnon putken viidennestä reiästä, joka antoi nopeaan tahtiin pari kiloa ahvenia. Aloitin tällä kertaa kisan värikoukulla, ja jatkoinkin sillä kun se tuntui pelittävän. Hyviä reikiä alueelta ei kuitenkaan tuon alun jälkeen enää löytynyt. Parista reiästä sain vielä reilun puolen kilon putken ja lyhyempiä putkia lisäksi. Kala ei oikein tuossa noussutkaan nyt pohjasta, mutta 50-100cm otin silti irti pohjasta. Vettä oli alla keskimäärin nelisen metriä tuossa kalarei'illä.

Alue tuntui hyytyvän lopullisesti klo 11 aikaan, jolloin itselläni oli kasassa viitisen kiloa ahvenia. Tein 200-300m siirtymän "kakkospaikkaan", ja siinä oli ilmeisesti edellispäivänä pilkitty, kun siinä oli ihan sulia reikiä. No, pudotin yhteen niistä pilkin ja aloin heti nostella ahventa jäälle päivän parasta tahtia. Tuolla reiällä kala nousi helposti irti pohjasta, ja sainkin noin 50-60 ahvenen putken reilun metrin siimalla pilkkien, vaikka vettä oli nelisen metriä. Syönnin hiivuttua sain vielä pidemmällä siimalla parikymmentä ahventa lisää, kunnes lakkasi kokonaan. Taisi tuosta reiästä 3-4 kiloa tulla ahvenia. Sen verran kohmeessa aloin olla, että oli pakko vetäistä välissä pieni lämmittelylenkki.

Lenkin jälkeen olikin hiljaista kalojen suhteen koko viimeinen yli 2 tuntia! Ei vaan osunut enää yhtään hyvää reikää. Paras reikä taisi antaa 16 ahventa, ja 10 kalan reikiäkin oli vain muutama. Loppupuolella kisaa aloin olla ihan täysin hukassa, ja tein ihan lopuksi vielä 500m siirtymän toiseen varapaikkaan, josta kerkesin ihan lopussa saamaan vielä vähän toistakymmentä ahventa.

Kalaa oli repussa yli 10 kiloa, mutta harmituksen tunne oli silti päällimmäisenä mielessä, kun mahdollisuus olisi ollut niin paljon parempaan. Käytännössä yli puolet kisasta olin ihan täysin kalattomana. Lisäksi selvisi, että lähialueelta eräs kolmikko (?) kiskoi kalaa ihan urakalla viimeisen puoli tuntia ja osa kauemminkin. Saaliini Vanajapilkissä tällä kertaa oli 11,1kg, joka riitti viime vuoden tapaan viidenteen sijaan.

Kuvia kilpailupaikalta löytyy Kuhaveljien sivuilta! LINKKI
TULOKSET
Yleinen
 
Jyri Korkeila18370
Kalle Paavola14200
Niko Saarinen12440
Jukka Lahtinen11130
Atte Mustalahti11100
Juha Heininen11050
Miro Meuronen10040
Heikki Kukkamaa9740
Jouko Näppinen8770
Jussi Jaakkola8170
Martti Virtanen7640
Pasi Ahonen7600
Jouni Aaltonen7040
Aleksanteri Hietakangas6700
Pentti Takaniemi6100
Esa Manninen5850
Ari Jauhiainen5140
Juha Vuorimaa4930
Kalle Lehto4200
Nico Väyrynen3760
Vesa Kuitunen3400
Pertti Piiroinen2915
Olli Takala2685
Tero Kankaanpää2670
Rami Liikaoja2530
Tero Rantanen2525
Teemu Jalkanen1890
Jukka-Pekka Kesonen1735
Timo Lampola1365
Jari Rantanen900
Kasimir Walli415
Markus Siivonen0
Eero Eerikäinen0
Lassi Siivonen0
Tommy Bankowski0
Veteraanit
 
Pertti Järvinen16450
Pekka Heinonen10710
Juha Kokkola9290
Matti Helin8120
Pertti Koskinen7190
Olli Virtanen4790
Markku Helin4760
Toivo Nihti3290
Markku Kerttula3200
Eino Jalkanen2690
Heikki Aaltonen2460
Heikki Lamu2215
Hannu Peltola1700
Naiset
Marja Järvinen9295
Ritva Hakkola3520
Inga Mäkelä2990
Ritva Kokko2900
Maarit Haapaniemi1295
Marjatta Lamu1286
Arja Immonen1020
Sirpa Vuohelainen0
Nuoret
Nico Kinnunen2940
Aleksi Äimänen270
Arttu Salonen0



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti