tiistai 6. helmikuuta 2018

Roineen kisat 3.2.

Joutui jonkun verran pohtimaan kahden vaiheilla lähteäkö Suurahvenpilkkiin Lahteen 120km päähän vai Roineelle kisoihin 20km päähän. Valitsin nyt kuitenkin Roineen kun pari aikaisempaa Roineen kisaa on jäänyt aika pahasti hampaankoloon kun olin niissä aivan hukassa. Ensimmäisellä kerralla tosin ongin 10kg, mutta sillä ei ollut silloin mitään asiaa palkintosijoille kun kärkipää onki 17 kilon tuloksia.

Kisa-aika oli 9-14 ja 30min paluuaikaa. Osanottajia oli harmillisen vähän, vain 27 yhteensä. Se jonkun verran latisti kisafiiliksiä. Toki tuuli oli aika kova ja pakkasta jossain kympin paikkeilla, ei ollut lämmin keli. Tähän kisaan oli tarkoitus käydä edeltävänä päivänä treenaamassa, mutta ainakin täällä Tampereella oli tiet niin lumessa (15-20cm uutta lunta eikä oltu aurattu), että en lähtenyt edes yrittämään pilkille vaan jäin suosiolla tekemään lumitöitä.

Tällä kertaa pyrin jossain määrin ottamaan varman päälle ja aloitin matalikoilta, joita on useita noin kilometrin päässä lähdöstä. Muutamia reikiä tuli aluksi kairattua ihan liian syviin vesiin, mutta kyllä me siitä porukalla aika nopeasti löysimme matalikot. Kalaa löytyi aluksi 4-5m vedestä, mutta kokoluokka oli kyllä surkean pientä. Edes sekaan ei tullut yli 20g ahvenia, alle 10g kylläkin. Tosin aika pian oli selvää, että kala oli ympäriinsä tuota ihan pientä, ei siinä koko paljoa vaihdellut.

Tuo pieni kala tuntui vielä syövänkin varsin heikosti, niin vaihdoin heti alkuunsa ketjupilkin tapsivehkeisiin, ja sain heti parempaa tahtia kaloja. Käytössä oli nro 14 koukku, mutta tuon kokoiselle kalalle olisi yhtä hyvin voinut käyttää pienempääkin nro 16 koukkua. Yleensä kun kalareikä osui, sai ahvenia noin 20kpl. Tietyiltä alueilta kaloja sai monesta reiästä peräkkäin, mutta välillä osuin aivan kalattomiin kohtii ja osui väliin 4-5 ihan tyhjääkin reikää peräkkäin. Kalaa koitin jonkun verran nostaa pohjasta irti, mutta se tuntui olevan ihan turhaa, kun ei sieltä noussut kuin joku yksittäinen vähän.

Kisan ollessa noin puolivälissä, alkoi tuskastuttamaan tilan puute ja vaihdoin reilusti monen sadan metrin päähän toiselle matalikolle, missä oli vain yksi pilkkijä. Ensimmänen reikä osui liian syvään, mutta toinen reikä osui ilmeisesti juurikin matalikon reunaan ja ahventa nousi päivän parasta tahtia, noin 50kpl samasta reiästä. Seuraavakin reikä antoi hyvin kalaa, mutta sitten alkoi välineongelmat ja eksyin vähäksi aikaa pois kala-alueeltakin...Yksi vanha luottopilkki hajosi alalenkistä ja toinen liukupilkki meni pilalle, kun silikoniletkun pätkä meni poikki. Pitäisi noidenkin kunto jaksaa tarkistaa ennen kisoja...

Olisi sitä joku tapsipeli vielä repussa ollut, mutta jatkoin ketjupilkillä kun ajattelin sen olevan kuitenkin nopeampi. Syönti oli vain mielestäni turhan tökkimistä siihen ja en saanut samanlaista syöntiä enää aikaiseksi kuin mitä tapsipilkkeihin. Olisi varmaan kannattanut laittaa se kolmas tapsivehje veteen, mutta ei tuossa hyytävässä viimassa huvittanut turhan paljoa välineitä vaihdella. Ihan lopuksi sain parista reiästä mukavaa tahtia kaloja, mutta olisi kyllä ylipäätään pitänyt tehdä kisassa tuo siirtymä paljon aikaisemmin kuin 3h kisaamisen kohdalla.

Saaliini 5820g riitti kuitenkin tiukassa kisassa kakkossijaan, joten tästä on sählingistä huolimatta hyvä jatkaa jälleen seuraavaan kisaan tuolla, jos siellä kisoja jatkossakin pidetään.

Tulokset:

Naiset:
1. Jauhiainen Armi 2570g
2. Sisso Vieno 2005g
3. Soukko Mirja 1805g
4. Helin Hilkka 1640g
5. Willenius Helena 1450g

Miehet +65v
1. Jauhiainen Matti 5050g
2. Koivuaho Markku 4240g
3. Helin Matti 2570g
4. Koivuluoto Martti 2045g
5. Sytelä Antti 1975g
6. Piironen Pertti 1695g
7. Toivonen Antti 1510g
8. Helin Markku 1300g
9. Santonen Matti 1205g
10. Tammisalo Reijo -

Miehet -65v
1. Rantala Juha 6330g
2. Mustalahti Atte 5820g
3. Hietakangas Aleksanteri 5770g
4. Pönni Seppo 5740g
5. Järvinen Pertti 4420g
6. Särkikoski Arto 2950g
7. Näppinen Jouko 2750g
8. Lamminpää Heikki 1455g
9. Lehto Kalle 785g
10 Silfver Henrik, Sinisalo Hannu ja Tuominen Kenneth -

Suurin kala ahven 140g Lamminpää Heikki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti