Typynrannassa pidettiin vielä toisetkin tiistaikisat tänä talvena, joten pitihän sitä ottaa töistä vapaata ja käydä kokeilemassa.
Kisaa ennen tuli käytyä alueella kertaalleen hupipilkillä ja kerran treenailemassa. Reenit vedin etupäässä kisa-alueen ulkopuolella, vaikka olinkin melko varma, että toista kertaa ei päästetä selän ylitse.
Kokeilin pari päivää ennen kisaa useita paikkoja 4-5km lähdöstä, mutta mistään ei kalaa tullut kummoista tahtia, edelliskerran voittopaikka oli niin ongittua, että sieltä nousi enää harvakseltaan pikkuahvenia. Kierimo oli jälleen kerran ainoa paikka, josta kalaa tuli sen verran mukavasti, että sinne olisin mennyt jos olisi saanut mennä. Syönti tosin alkoi sitten vasta kunnolla kun vaihdoin järeät ketjupilkit hentoisempiin tapsivermeisiin...
Kisatapahtumiin...
Noh, kisa-aluetta oli reilut 2km oikealle ja vasemmalle. Vasemmalle en viitsinyt lähteä, kun en Ohralahden suunnalta treenissä saanut juuri mitään. Niinpä suuntasin oikealle, jossa en ollut ikinä ennen pilkkinyt. Alku oli jälleen nihkeää, rei'itin noin 4-5m vesiä vähän isomman ahvenen toivossa, turhaan. Päätin juosta lähimmälle mahdolliselle kivikolle, ja muutaman reiän jälkeen sieltä löytyikin kalaa. Näin sitä taas sai tuhrattua kisan alusta yli puoli tuntia ilman kaloja. Tuosta reiästä nousi pientä ahventa noin kilon verran, mutta se tuntui olevan heikolla syönnillä.
Tässä vaiheessa toinen kisaaja tuli parin sadan metrin päästä lähemmäs ja pysähtyi noin 50m päähän minusta. Sen verran mitä näin, niin ahvenet olivat melko reilua kokoa omiini nähden. Jäin kuitenkin rei'itt'mään "omaa aluettani", mutta tyhjältä tuntui. Seuraaviin vajaaseen kymmeneen reikään sain vain pari pikkuahventa. Siirryin tuon jälkeen syvempään noin 5m veteen ja aloin saada päivän juonesta kiinni.
Reiät eivät alkaneet mitenkään raivoisasti, eikä syönti ollut hyvää. Kalaa tuntui alla olevan kyllä reilusti. Monesti käytin surviaisia tapsissa syönnin käynnistäjänä. Ahvenet olivat etupäässä 20-30g kokoa, mutta sekaan tuli välillä selvästi isompiakin. Lopulta taktiikaksi muodostui kierrellä kolmea reikää edestakaisin. Näistä kaksi reikää hyytyi, mutta kolmannesta syvimpään tehdystä kalantulo ei loppunutkaan, vaan sain tuosta reiästä viimeisen tunnin aikana noin 5kg ahventa. Tuosta reiästä kalan keskikokokin oli varmaan melkein 50g luokkaa. Aivan kisan viimeisen 10min aikana vaihdoin tapsin pelkkään morriin, kun syönti tuntui hiipuvan. Morriin kala otti kuitenkin vielä hyvin ja kerkesin tuossa 10 minuutissa saamaan noin 10 ahventa keskipainoltaan 100g, joten loppukiri oli aika hyvä. :)
Vaikka kisan ekat 2h olivat aika tyhjän kanssa, arvelin olevan aika korkealla kisassa hyvän lopun turvin, ja niin kävikin kun vajaan 10 kilon tulos riitti aina voittoon asti. Varmaan muutkin pilkkivät toisella suunnalla yhtä kalaisaa paikkaa, mutta eivät porukkaonkimisessa päässeet noin 7-8kg saaliita suurempiin tuloksiin. Itse sain alusta loppuun pilkkiä pientä aluetta rauhassa, kun toinen kisaaja pysytteli muutaman kymmenen metrin päässä myös loppuun asti.
TULOKSET: (kilpakoukku.netistä kopioitu)
MIEHET:
1. Mustalahti Atte 9 912 g
2. Särkikoski Arto 8 095 g
3. Haapala Jouko 7 618 g
4. Järvinen Pertti 7 424 g
5. Honkanen Veini 7 012 g
6. Näppinen Jouko 5 880 g
7. Helin Matti 5 822 g
8. Välkki Pekka 5 799 g
9. Kokkola Juha 5 632 g
10.Musturi Tommi 5 489 g
11.Nyman Jorma 4 833 g
12.Sytelä Antti 4 446 g
13.Ahlman Tapio 4 225 g
14.Kahilainen Rainer 4 112 g
15.Huhtakallio Pentti 3 630 g
16.Karppinen Urho 3 451 g
17.Aalto Reino 3 165 g
18.Kota-aho Kauno 2 851 g
19.Mustalahti Tapio 2 836 g
20.Piironen Pertti 2 307 g
21.Käpynen Antti 2 009 g
22.Murtokanta Antti 1 897 g
23.Koivuluoto Martti 1 806 g
24.Suhonen Mauno 1 474 g
25.Vaani Aulis 1 390 g
26.Tonttila Tarmo 1 348 g
27.Tammisalo Reijo 1 080 g
28.Siitonen Erkki 0 957 g
29.Heikkinen Kauko 0 940 g
30.Oksanen Martti 0 678 g
NAISET:
1. Aalto Eila 4 204 g
2. Mäkinen Sinikka 4 124 g
3. Siitonen Irene 2 843 g
4. Soukko Mirja 2 809 g
5. Villenius Helena 1 874 g
6. Rodziewicz Airi 1 729 g
7. Kahilainen Irma 1 666 g
8. Kota-aho Terttu 1 271 g
9. Sisso Vieno 0 675 g
10. Pohja Anna-Maija 0 551 g
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti