sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Vanajanselkä, Kuhamaja, kisat 18.2.

Viikko sitten tuli kilpailtua Vanajavedellä, jossa kala oli syönyt mukavasti aika lailla koko talven. Itsekin kävin kisaa ennen pari kertaa hupipilkillä kisa-alueella, ja molemmilla kerroilla saalista tuli noin 25kg verran, josta ensimmäisellä kerralla 12-13kg filekalaa ja toisella kerralla hieman vähemmän.

Kisassa painelin samoille alueilla kun mistä olin kaloja nostellut, mutta kyllä osasi olla hiljaista alkuun. Siirtymään meni aikaa noin 35min, melkein koko matka juosten. Ekat kymmenkunta reikää antoivat 3 ahventa, kunnes osui putkireikä, josta nousi noin kilon verran ahvenia. Tuli siinä myös omaa kairaa hieman lainattua Pertille, joka unohti kairansa autoon...;)

Tein lenkin rannempaan ja löysin myös maukkaan näköisen moottorikelkkalaikun, mutta kun oli tyhjää niin oli tyhjää...muuta kerkesivät löytämään kalaa selemmältä ja ei muuta kuin rivistön jatkoksi ja heti löysinkin kalaa, pari noin kilon putkea peräkkäin. Vaihtelin tuossa vaiheessa välineitä, mutta en huomannut ihmeempää eroa ketjupilkin ja värikoukun väliltä. Välillä kokeilin vanhoja reikiä morrillakin, mutta tyhjältä vaikutti yhtä reikää lukuunottamatta. Vähän matkan päästä löytyi vielä muutama kalareikä, joista paras antoi ehkä 2kg ahvenia. Tuo alue tuli kuitenkin nopeasti niin täyteen reikää, että se hiipui aika nopeasti. Noh, kello oli tuossa vaiheessa melkein 1 ja kalaa kasassa ehkä 7-8 kiloa.

Loppuaikana löytyi kalaa uudelta rei'ittämättömältä alueelta läheltä muita kisaajia, mutta putket olivat minulla kyllä lyhyitä tuolla kohtaa. Kala oli kuitenkin sen verran mukavan kokoista, että pari kiloa kerkesin vielä saamaan vikan puolen tunnin aikana. Noin 45min jätin itselleni aikaa palata punnitukseen, ja pieni pelko oli kyllä myöhästymisestä. Tosin kalaa oli sen verran vähän, että eipä olisi paljoa harmittanut vaikka olisi myöhästynyt. Aika riitti lopulta kuitenkin melko hyvin, kun rannassa jäi muutama minuutti vielä aikaakin, vaikka lopussa oli varaa löysätä tahtia.

En yllättynyt, että kisan suurin saalis tuli läheltä lähtöpaikkaa, kun tuonne 5km päähän tuli enemmän väkeä kuin jäi lähelle. Ehdottomasti olisi paikkani ollut nytkin 20kg paikka jos siellä olisi kalaisissa kohdissa saanut yksikseen pilkkiä. Kisassahan oli todella vähän väkeä, joten saaliini riitti kuitenkin neljänteen sijaan.

Tulokset:

Nuoret: 1. Arttu Salonen 2435. 2. Aleksi Äimänen 1825. 3. Roni Askolin 210

Naiset: 1. Marjatta Lamu 2790. 2. Arja Immonen 1230

Miehet 60: 1. Pertti Järvinen 9970
2. Martti Virtanen 8900
3. Reima Moisio 5320
4. Heikki Lamu 245
Olli Virtanen ei tulosta

Miehet: 1. Juha Rantala 13240
2. Petro Virtanen 10605
3. Aku Puranen 10150
4. Atte Mustalahti 9960
5. Petteri Kokko 9570
6. Jari Mäkelä 9310
7. Kalle Lehto 8220
8. Jukka Lahtinen 7640
9. Miro Meuronen 7410
10. Mika Airaksinen 6780
11. Juha Mutanen 1525
12. Joppe Askolin 885
13. Tommi Lindberg 865
Jyri Korkeila ei tulosta


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti