torstai 11. huhtikuuta 2019

SM-pilkki 2019, Kemi

Pitkän kisamatkan + 2 viikon treenikiellon vuoksi en ollut kovin innoissaan tämän vuoden SM-pilkistä. Lopullisen ratkaisun ylipäätään kisaan lähdöstä tein vain muutama viikko ennen kisoja. Se oli tosin houkuttelevaa, kun tiedossa oli hyvin kalaisa kisa-alue.

Joukkuekuviot oli pitkään auki, ja lopulta päätimme Eeron kanssa liittyä Team Kyörään, jolloin saimme joukkueen kasaan. Tiimistämme Miro ja Mika treenasivat kisaan kolme päivää, ja näiden tietojen perusteella Eeron kanssa valitsimme kisapaikkamme.

Tässä lyhyesti Miron ja Mikan treenistä:

1. treenipäivä: Kala oli hyvällä syönnillä ja pääosin 100-300 -grammaista. Ahventa löytyi isoilta alueilta matalasta n. 2m vedestä. Päivä oli paljolti välitestausta, joka kohdistui alueisiin joita paikalliset pilkkijät heille vinkkasivat.

2. treenipäivä: Syönti oli selvästi huonompi, mutta kalaa löytyi jälleen laajoilta alueilta matalasta.

3. treenipäivä: Treeni lähempänä takarajaa, kaksi selkeätä kalapaikkaa löytyi. Näille paikoille oli lähdöstä jo viitisen kilometriä. Kalapaikat oli pienempiä kuin lähempänä lähtöä olevat, mutta todennäköisesti niihin menee myös vähemmän väkeä kisassa. Treeniviikon paras kala-alue, ja isoa kalaa melko laajalla alueella. Näitä paikkoja oli myös muut treenaajat pilkkineet vähemmän kuin muita kala-alueita.

Treenipäivien olosuhteet oli raskaat, sillä jää oli erittäin vetistä ja loskaa oli jäällä reilusti. Keli oli myös pilvinen, joten valoa ei hirveän paljon jään alle päässyt. Treenissä oli ylivoimaisesti parhaiten toimineet silmäpilkit ja ne antoivat myös kooltaan suurinta kalaa.

SM-kisaa edeltävä päivä:

Kävimme kisaa edeltävänä päivänä Miron ja Mikan kanssa Ajoksen puolella kairoja testaamassa, ja vähän syöntiäkin. Oma kairani tuntui sen verran hyvin menevän jäähän, että en edes kokeillut muita teriä. Mirolla sen sijaan vasta viimeiseksi koitettu terä tuntui toimivalta. Jäässä oli sen verran välikerrosta ja vettä välissä, että liian ottava terä tökkäsi täysin.

Kalantulosta ei saatu oikein mitään kuvaa, sillä emme juurikaan saaneet kaloja. Minä sain 5 ahventa, Mika yhden ja Miro ei yhtäkään. Nikolta tuli sen verran tietoa, että ahventa oli tullut ihan hyvin sekä tapsilla että värikoukulla, kun vain kohdalle osui.

SM-kisapäivä: (klo 10-14, siirtymät 45/60min)


Väki siirtymässä lähtöalueelle

Kisapäivän olosuhteet olivat aivan erilaiset kuin kaksi viikkoa ennen kisaa treenipäivinä. Lunta oli enää 0-7cm. Aamulla oli vähän aikaa pilvistä, mutta aurinko alkoi jo klo 11 mennessä paistaa. Oma oletukseni oli, että todennäköisesti kala on syvemmässä kun lumet lähtivät. Tosin kevättä kohti ahven voi mennä myös matalaan, joten tarkoitukseni kisan alussa oli kokeilla monesta eri syvyydestä, jotta saisi jotain hajua päivän syvyydestä, jos sellaista on.

Pelasin mielestäni varman päälle ja aloitin matalasta paikasta, jossa on kuitenkin selvästi syvempääkin n. 5m aivan vähän matkan päässä. Paikkani oli siis iso matalikko, johon oli nelisen kilometriä lähdöstä. Huono puoli oli, että alueelle tuli todella paljon väkeä. Koko matalikolle taisi tulla yhteensä pitkälti toistasataa henkeä. Myös Eero aloitti kisan samalta alueelta, kun taas Miro ja Mika aloittivat kauempaa lähdöstä.

Treenissä oli silmäpilkit toimineet, mutta aloitin silti itse kisan 55mm Pöystillä ja tapsilla. Ensimmäiset 5 reikää antoivat keskimäärin yhden ahvenen reiästä, joten avausalue ei vakuuttanut, ja lähdin siirtymään kohti penkan reunaa, jossa alkaa nopeasti syventyä. Heti kun löysin yli 3m syvää alkoi tapahtua. Nostelin tapsilla vajaan kilon verran ahvenia samasta reiästä. Kun lakkasi, sain vielä pelkällä morrilla muutaman. Tuon jälkeen en tainnut enää koko kisassa kokeillakaan muuta kuin pelkkää morria, ja kello oli tuossa vaiheessa 10.30.

Tuon reiän ympäriltä en saanut kuin pari ahventa, mutta jatkoin syvempään veteen ja sain kaloja kohtalaisesti jokaisesta reiästä. 5m vedessä osui pari yli 2kg reikää peräkkäin. Molemmilla rei'illä tapahtui sama ilmiö: aluksi tuli hiljalleen n. 100g ahvenia, kunnes syönti hetkeksi lakkasi ja hetken päästä tuli muutama 200-grammainen peräkkäin. Muutama isommista ahvenista otti vajoavaan morriin yli metri irti pohjasta. Näistä jälkimmäistä reikää pilkkiessäni siirtyi sadan metrin päästä noin 20 pilkkijän joukkio ympärilleni, ja kalantulo loppui siihen. Kello oli ehkä 11.15 ja ahventa oli repussa tuossa vaiheessa noin 7 kiloa.

Seuraavat kymmenkunta reikää oli täysin tyhjiä. Siirryin porukasta hieman sivuun, mutta sieltä ei sitten kalaa löytynytkään. Palasin porukan keskelle vanhojen reikieni lähelle, mutta en saanut mitään. Pari pilkkijää nosteli hyvän kokoisia ahvenia ylös, mutta muut eivät tuntuneet mitään saavan. Alkoi olla melko turhauttavaa, kun hyvän alun jälkeen yli puoli tuntia jo ilman mitään merkkiä kaloista.

Tein alueelle lisää reikiä vanhojen reikien väliin, ja lopulta sain yhdestä reiästä jonkinlaisen kalaputken. Kun kalantulo lakkasi, vaihdoin papukaijamorrini pienempään kultamorriin pelkillä surviaisilla syötitettynä. Sain tuolla vielä lisää kaloja, mutta koko oli surkean pientä. Lähdin kultamorrilla kiertämään muiden vanhoja reikiä, ja sainkin yhdestä reiästä jonkin aikaa sekakokoisia ahvenia ja kaksi lähes 200-grammaista, ja yksi selvästi suurempi karkasi. Muutamia reikiä vielä kokeilin tuon jälkeen, mutta tuloksetta.

Kisa-aikaa oli jäljellä enää tunnin verran, ja hetkeksi piti pysähtyä miettimään miten tuon viimeisen tunnin käyttäisi. Aluetta päätin vaihtaa, ja sitä olisi kannattanut vaihtaa jo 1-2 tuntia aiemmin. Ongelmana oli vain se, että kaikki alueen penkat oli jo aikoja sitten miehitetty. Lähdin kuitenkin penkkaa eteenpäin, ja tein muutamia reikiä muiden rei'itä syvempään päin, mutta tuloksetta. Muutaman sadan metrin päässä oli noin 10 pilkkijän joukko, ja päätin lähteä tarkistamaan mitä siellä tapahtuu. Kolme vierekkäistä kisaajaa nosti ahventa ylös, mutta itse en ympäriltä saanut mitään.

Jatkoin matkaa, ja vihdoista viimein puoli kahden aikoihin sain muutaman pikkuahvenen ylös. Tuon jälkeen oli pari tyhjää reikää, jonka jälkeen sain koko loppuajan pilkkiä kahdesta viimeisestä reiästä ahvenia hyvää tahtia. Tuossa oli vielä pieni pätkä hyvän oloista penkkaa, jossa syvyys vaihtui nopeasti 3,5 metristä 4,5 metriin. Ahvenet oli keskimäärin pieniä 40-grammaisia, mutta niihin oli nyt kisan lopussa tyytyminen kun ei muuta ollut tarjolla. Noin kaksi kiloa sain ahvenia viimeiseen 20 minuuttiin, joten sain aika monta sijoitusta kohennettua aivan lopussa. Harmitti ja harmittaa vieläkin kuitenkin tuota edeltävä kaksituntinen, jonka aikana sain korkeintaan 2 kiloa ahventa. Noin 15 kilon tulos olisi hyvinkin voinut olla ongittavissa.

Olinkin hyvin hämmentynyt, että tulokseni 11045g riitti miesten sarjan neljänteen sijaan. Kisa kun ei tuntunut menevän läheskään niin hyvin kuin moni muu kisa tänä talvena. Yhden isomman ahvenen pudotus vei pronssin ja eipä tuohon miesten sarjan/koko kisan voittoonkaan olisi paljoa enempää vaadittu. Joukkueena olimme sijalla 10. Eero pilkki parin sadan metrin säteellä minusta koko kisan, ja Miro ja Mika pilkkivät pitkälti samalla alueella kuin Lahden Onkiteamin joukkue, joka otti "tieskuinkamonennen" kerran SM-kultaa joukkueena. Onkiteam pilkki tapsilla/ pelkällä morrilla, kun taas Miro silmäpilkillä ja Mika pilkki suurimman osan kaloistaan omatekemällä silmäpilkillä.
Saaliissani oli 166 ahventa, joten keskipaino oli 66,5g

Palkintona oli K-lahjakortti

Kisapaikka oli mielestäni SM-kisaan todella hyvä, sillä yli kympin tuloksia pilkittiin todella monelta eri alueelta. Ainoa, mikä ihmetyttää on lähdöstä katsottuna Selkäsaaren oikean puolen ottaminen mukaan kisa-alueeksi. Tuo tuntui olevan lähes kaikkien tiedossa, että siellä ei liiemmin kaloja ole. Taisi jokaisen sille puolelle lähteneen osanottajan kisa mennä pilalle, kun sillä puolella ei kaloja yksinkertaisesti paljoa ollut missään.

Kisan kaksi ylivoimaisesti suurinta tulosta oli M60-sarjassa pilkkineillä Jorma Vilmingolla ja Jyrki Haaraojalla, onnittelut vielä sinne!

Tässä omasta sarjasta 20 parasta: Kaikki tulokset tästä linkistä

1. KAINULAINEN SAMI LAHDEN ONKITEAM KAAKKOIS-SUOMI 11,802
2. ROUHIAINEN MIKKO RAUTARUUKIN URHEILUKALASTAJAT RY Pohjois-Pohjanmaa 11,386
3. NIKULA HARRI LAHDEN ONKITEAM KAAKKOIS-SUOMI 11,290
4. MUSTALAHTI ATTE TEAM KYÖRÄ Kaakkois-Suomi 11,045
5. KOKKONEN JOUNI MERI-LAPIN URHEILUKALASTAJAT RY. Lappi 10,875
6. SAARINEN NIKO KUHAVELJET HÄME 10,681
7. KARHUNEN ARI RAUTARUUKIN URHEILUKALASTAJAT RY Pohjois-Pohjanmaa 10,597
8. SALMELA JUHANI TORNEDALENS SPORTFISKEKLUBB RUOTSI 10,539
9. VIITA MATTI LAPUAN SEUDUN KALAKERHO Pohjanmaa 10,531
10. KÄPYLÄ JUKKA KOLHON KALAVEIKOT RY Häme 10,522
11. TANTTU TUOMAS HIRVENSALMEN KALAMIEHET RY Etelä-Savo 10,262
12. ANTTI HILTUNEN PUOLANGAN PYSTYPILKKIJÄT RY Kainuu 10,243
13. VINNI HARRY MERI-LAPIN URHEILUKALASTAJAT RY. Lappi 10,175
14. KORHONEN NIKO YLÄ-KEITELEEN KOUKKU Keski-Suomi 10,018
15. JAAKO MIKA MERI-LAPIN URHEILUKALASTAJAT RY. Lappi 9,947
16. SYDÄNMETSÄ MAURI LAPIN AHVEN TEAM RY Lappi 9,786
17. LUKKARI VEIKKO LAPIN AHVEN TEAM RY Lappi 9,733
18. TRIIPPONEN JUUSO ONKI-86 TURKU Lounais-Suomi 9,725
19. KARJALAINEN NIKO KALLAN KALAKAVERIT Pohjois-Savo 9,631
20. PUUMALAINEN MIIKKA MERI-LAPIN URHEILUKALASTAJAT RY. Lappi 9,377




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti