Lahden Vesijärven Kajaanselkä on varmasti yksi hienoimpia kisapaikkoja missä olen käynyt, ja niimpä sinne tuli lähdettyä kokeilemaan. Treenaamassa en käynyt, joten olin aika lailla aikaisempien kisojen tietojen varassa. Tosin sen verran oli tiedossa, että tuolla on tänä talvena isompaakin ahventa ollut hyvin 4-7m vesissä. Sen sijaan pienemmän perusahvenen ottisyvyyksistä en ollut kuullut oikein mitään. Oikeastaan kaikki pilkit mitä otin kisaan mukaan oli suunnattu yli 4m vesiin, ihan pari pienempää pilkkiä otin varuiksi mukaan myös.
Kisa-aika oli reilun mittainen, sillä 9-14 pilkkimisajan lisäksi oli käytössä 30min sekä meno, että paluuajat. Kisa-aamuna satoi myös lunta ja tuuli melko reilunlaisesti.
Aloitin kisan samasta paikasta kuin mistä toissakerralla sijoituin Vääksyssä toiseksi. Ilmeisesti siinä ei ollut nyt kovin hyvin ollut treenissä kaloja, ainakin siitä päätellen kuinka vähän siihen tuli väkeä. Kisan aloitin tapsipilkillä. En oikein tiedä mitä sitä olisi pitänyt tehdä, että olisi kaloja saanut. Rei'itin matalikon päälle, ja kokeilin jokaiseen suuntaan syvenevät reunat, mutta kaloja vaan ei kuulunut, ei siis ensimmäistäkään. Palasin lähelle aamun avausreikää ja tein vielä uuden reiän matalikon päälle. Pari houkutusvetoa ja pam! Päivän avauskala ylös, yli 400g ahven. Vaan ei tullut sitten tuon lisäksi ainuttakaan kalaa lähialueilta eikä hieman kauempaakaan. Muut alueella olevat saivat jonkin verran kalaa, mutta totesin kala-alueen olevan turhan pieni meille kaikille ja lähdin etsimään omaa aluetta.
Vaikeaa oli. Siirtymän jälkeen kyllä suurin osa rei'istä antoi edes jotain kaloja, mutta kalaputket olivat aivan liian lyhyitä. Parilla parhaallakin reiällä kalantulo tyssäsi ennen kuin sai kilon vertaa kaloja nosteltua. Sitten kun löysin yhden yli 40 ahvenen kalareiän, oli suurin osa ahvenista alle 15g kokoa. Touhu alkoi tuntua jo epätoivoiselta, kisa oli puolivälissä ja repussa oli ehkä 4-5 kiloa ahventa.
Päätin vaihtaa paikkaa ja tuijotin hetken karttaa, ennen kuin päätin minne siirryn. Noin puolen kilometrin päässä oli matalikko, missä en ollut koskaan käynyt, mutta tiesin siellä olleen jonkin verran kalaa silloin viimeksi kun tuolla on kisat pidetty. Siellä suunnalla oli kaksi pilkkijää, mutta en oikein kauempaa hahmottanut ovatko he siinä pakalla vai jossain hieman kauempana.
Juoksin paikalle ja harmituksekseni pakka oli jo aika lailla rei'itetty ja nuo pilkkijät olivat juurikin siinä pakalla. Toinen kisaaja paljastui Miroksi, jolla oli myös kisan alkupuoli mennyt heikosti. Tuolla alueella oli kuitenkin pientä kalaa hyvin, ja tyydyttiin sitten pilkkimään sitä kun ei isompaakaan ollut koko päivänä mistään löytynyt. Tai no en ollut kyllä pientäkään saanut tuota tahtia lähellekään samaa tahtia kuin mitä tuossa sai vetää, oli lähinnä kuin olisi eri järvelle tullut. Isoa tapsipilkkiä/liukupilkkiä käytin ja ahvenet ottivat heti kiinni kun pilkin sai pohjan lähelle. Parvet eivät tuntuneet liiemmin pohjasta ylös nousevan ja vettä oli alla aika tarkalleen 6 metriä.
Muutamaa hutireikää lukuunottamatta sain tuon kisan viimeisen 2h 15min ihan hyvää tahtia kalaa. Pisin kalaputki oli ehkä noin 2kg samasta reiästä. Pakan reunaa kun rei'itti, niin lähes joka reikä antoi yli 20 ahventa. Kalaa tuli aivan loppuun asti, ja tulikin vedettyä vähän riskillä ihan viimeiseen sekuntiin asti, vaikka paluumatka punnitukseen oli noin 3,5km. Tiesin että jos nyt myöhästyy niin ei tässä ainakaan voittoa menetetä (tällä kertaa ;) ).Ihan hyvin kuitenkin jaksoi juosta takaisin tuon 14 kilon kanssa ja loppumatkasta oli varaa höllätä jo tahtia.
Kisa oli erittäin tasainen oikeastaan kolmea parasta lukuunottamatta. Ihan tyytyväinen täytyy olla tällaisesta kisasta nelossijaan, kun pystymetsästä lähtee ilman treeniä matkaan. Eipä näitä kisoja usein kylmiltään kukaan voita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti