lauantai 2. helmikuuta 2013

Säkylässä kisoissa

Viime vuoden "välivuoden" jälkeen tuli vaihteeksi mentyä Säkylän Pyhäjärvelle kisoihin. Tai ehkä pitäisi sanoa Euran Pyhäjärven, kun lähtö oli Myllyojanlahdelta. Myllyojanlahden kisassa en ollutkaan käynyt 4-5 vuoteen. Kilpailuaika oli 10-14 + siirtymät 30min molemmin puolin.

Lisäksi päätin lähteä kisassa sellaisille alueille, joilla en ollut edes pilkkinyt koskaan aikaisemmin. Sen verran lentokeli oli jäällä, että ei malttanut kovin lähelle jäädä. Taktiikkana oli muutenkin hakea kalaa laajoilta alueilta ja tehdä aina välittömästi uusi reikä jos kaloja ei kuulunut. Käytännössä päädyin onkimaan pääasiassa värikoukulla, ja tein pohjassa ainoastaan 6-10 nypäytystä jos kaloja ei kuulunut. Samoin kaloja antaneilla rei'illä en ollut kuin muutaman vavan heilautuksen ajan jos lisää kaloja ei noussut.

Aloitin Harolanlahden suulta eräiden kivien vierestä, mutta ei merkkiäkään kaloista. Rei'ittelin kohti Kalasaarta, jonka läheltä nousikin ensimmäiset ahvenet. Kaloja tuli tältä alueelta kaikkiaan noin viidestä reiästä, mutta määrä ei vakuuttanut. Kiersin rei'ittäen Kalasaaren toiselle puolelle, ja sieltä tuli 3 tai 4 reiästä yli 10 ahventa, mutta sitten tuokin alue hiljeni täysin, vaikka kovasti koitin aluetta rei'ittää ja kaloja hakea.

Tuon jälkeen pieni tuumaustauko ja päätin mennä kokeilemaan Uusiluodon lähettyviltä, vaikka alun perin ajattelin etten sinne asti lähde. Pari ekaa reikää meni turhan syvään veteen, mutta kolmannesta alkoi tapahtua välittömästi, ja sain hetkessä pari kiloa keskipainolta liki 150g ahvenia. Ympäriltä en sitten saanut ahvenen ahventa kuitenkaan, ja muutenkin olin melko lailla hukassa ainakin seuraavat puoli tuntia. Aikaa oli enää reilu tunti, ja päätin suunnata lähemmäksi lähtörantaa.

Siirryin vähän Kalakiven suuntaan, mutta jääden kuitenkin Peiniemen paikkeille. Paikalla oli myös tuttu mestarikalastaja, isosetäni Timo. Ensimmäinen reikä oli tyhjä, mutta toinen reikä oli päivän paras tai toiseksi paras, ja siitä tuli parisen kiloa ahventa. Läheskään näin hyviä reikiä ei enää loppuaikana löytynytkään, mutta viimeisen vartin aikana sain samasta reiästä 22 ahventa, eli vähän yli kilon verran kun kala oli melkoisen pientä.

Ajattelin itselläni saalista olevan vähän yli 10kg, mutta sitä olikin sitten vähän alle, eli 9930g. Tuo riitti tänään saaliiden puitteissa melko tasaisessa kisassa kolmanteen sijaan yleisessä sarjassa. Yleisen voittajalla oli kalaa noin 10,8kg, miesveteraanien voittajalla 10,9kg, naisten sarjan voittajalla 11,8kg ja nuorissakin voittajalla yli 8kg.

Omasta saaliista ainakin 90% ongin värikoukulla, välillä ongin myös vähän aikaa pystypilkillä ja kärpäsentoukalla ja pari kertaa koitin nopeasti morria, josta ei mielestäni tänään oikein apua ollut. Kalat pilkin huomattavasti syvemmästä kuin hupipilkillä Kalikassa viikko sitten. Tällä kertaa valtaosa kaloista tuli noin 2,5m syvyydestä. Jälkikäteen myös laskeskelin päässäni, että kairasin kisan aikana noin 80 reikää joista noin 20 antoi kalaa. Ja jos siirtymäaikoja ei lasketa, niin kuljin kisan aikana noin 4 kilometriä. Siirtymineen yhteensä kilometrejä kertyi noin 11-12.

Tulokset:



YLEINEN (24 osanottajaa)

  1.    RANTANEN MANNE                 KAARINAN URHEILUKALASTAJAT                    10720 G
  2.    KUUSELA JANI                         TELJÄN KALASTAJAT                                              10190
  3.   MUSTALAHTI ATTE                    VAMMALAN URHEILUKALASTAJAT                  9930
  4.   RUOHONEN JUUSO                  RAUMAN SEUDUN URHEILUKALASTAJAT         9490
  5.   RANTALA PEKKA                        LEMPÄÄLÄN KALAKERHO                                  9240
  6.  AURAMAA PEKKA                     KAUTTUAN TEHTAIDEN URH.KALASTAJAT     8920
  7.  MUSTALAHTI TIMO                   VAMMALAN URHEILUKALASTAJAT                   7600
  8.  SALONEN PEKKA                        PILKKI -95                                                                  6940
  9.   KOJO KARI                                    SAARENKIERTÄJÄT                                               6790
10.   MUSTALAHTI TAPIO                 VAMMALAN URHEILUKALASTAJAT                   6510



NUORET

  1.   HUTTUNEN ARTO                     ONKI -86                                                                        8320 G
  2.   RANTANEN NIKI                         KAARINAN URHEILUKALASTAJAT                      5320
  3.   KUUSISTO OSKARI                    HUITTISTEN KALAKERHO                                       2405
  4.   LIIMULA ALEKSI                          PORIN PILKKIJÄT                                                     1755
  5.   LAUTAMÄKI KONSTA               PORIN PILKKIJÄT                                                       1655
 
NAISET (12 osanottajaa)

  1.    KASKI ERIKA                           KAARINAN URHEILUKALASTAJAT                    11810 G
  2.    SAVOLAINEN ARMI                   TELJÄN KALASTAJAT                                          4980
  3.    MÄKINEN SINIKKA                    TELJÄN KALASTAJAT                                          4765
  4.    HALMINEN LEENA                     TELJÄN KALASTAJAT                                          4250
  5.   UUSIMÄKI MARJA-LEENA      RAUMAN SEUDUN URHEILUKALASTAJAT      3850


MIESVETERAANIT (30 osanottajaa)

  1.   TEERI TAUNO                               PILKKI -95                                                             10920 G
  2.  VUORELA ERKKI                          RAUMAN SEUDUN URHEILUKALASTAJAT    10705
  3.  PIIPPONEN MATTI                     SAARENKIERTÄJÄT                                                   9440
  4.  YLIHARJU ANTTI                         KALAHUOVIT                                                          7450
  5.  HURTTILA KALEVI                       PILKKI -95                                                                 7270
  6.  AALTONEN SIMO                       PILKKI -95                                                                    6870
  7.  LEMPONEN HEIKKI                    RAUMAN SEUDUN URHEILUKALASTAJAT       6540
  8.  SALO ISMO                                   RAUMAN SEUDUN URHEILUKALASTAJAT       6170
  9. AIMIA TIMO                                 KALAHUOVIT                                                            5590
10. AALLONRANTA LASSE              TELJÄN KALASTAJAT                                              5450
 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti