Ice Spoon K2:lla on pituutta vain 3cm ja K4:llä 4cm, muuten pilkit ovat melkein identtisen mallisia. Pilkissä valmiina olevan ison kolmihaarakoukun vaihdoin pois ja laitoin tilalle yksihaaraisen ketjukoukun lyhyen ketjun kanssa.
Pilkissä on varsin vilkas uinti, ja uintiliike alkaa jo pilkkiä vedettäessä ylös, eikä vain pelkästään alaslaskun aikana - toisin kuin pilkeissä yleensä. Lisäksi alhaalla oleva painopiste ja pituuteen nähden suurehko paino antaa mahdollisuuden käyttää yllättävänkin suurta koukkua pilkin kokoon nähden. Siksi pilkki soveltuukin hyvin esimerkiksi sen isomman ahvenen pilkintään matalissa vesissä.
Normaalissa kilpapilkinnässä (Hämeen normaali = n. 400-800kpl ahvenia/kisa) pilkki ei kuitenkaan ole parhaimmillaan, sillä uintiliike on turhankin paljon tiiviitä ahvenparvia "hajottava", eikä siksi niin nopea kuin monet "yksinkertaisemmin" uivat pilkit. Myös yhdellä vedolla mättämisessä pilkki on kehnohko muotonsa vuoksi, noin paljon levenevä pilkki tarttuu käteen liian helposti eikä sujahda kämmenen läpi kalaan asti. Tosin tuokin voisi alkaa onnistua jos harjoitusta olisi alla enemmän...
Testiä näistä pilkeistä ei ole takana vielä kovin paljoa, sillä sain ne vasta loppukaudesta, mutta ensi talvena näkee sitten paremmin mihin näistä pilkeistä on. Ensituntuma 100-400g ahventen pilkkimiseen alle 4 metrin vesistä on kuitenkin todella hyvä. Vähäisistä käyttötunneista huolimatta K2-mallin pilkki antoi Raippaluodon reissun suurimman, 586-grammaisen ahvenen.
Spinmad Ice Spoon K2 |
Spinmad Ice Spoon K4 Malli likimain sama kuin sentin lyhyemmässä K2-pilkissä |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti